Teinkö väärin pitäessäni lapsen jota mies ei halunnut?
Ei sanonut asiaan koskaan juuta eikä jaata. Mietin usein teinkö kaikkien kannalta oikein? Olen kiintynyt lapseen todella lujaa vaikka ei hän ole vielä syntynyt.
Kommentit (36)
Onneksi olkoon ettei päättänyt lastasi roskiin laittaa!
Onnea teille molemmille 🍀
Lapsen kannalta tärkeintä on kasvaa ympäristössä, jossa hänet on haluttu ja häntä rakastetaan. Sinä olet jo kertonut olevasi kiintynyt lapseen syvästi. Se on lapsen kannalta kaikkein arvokkain alku. Ainakin hänellä on yksi aidosti rakastava aikuinen elämässään mikäli isää ei kiinnosta.
Älä sitä mieti. Keskity lapseen ja omaan hyvinvointiisi. Onnea loppuraskauteen. Vauvat ovat ihania!
Tuossa saattaa käydä niin, että joudut kantamaan yksin vastuun lapsesta. Vastentahtoinen isä ei välttämättä kovin lapsen hoitamiseen osallistu.
Pohdin täysin samaa aikoinaan. Tein abortin ja kaduin välittömästi.
Vierailija kirjoitti:
Tuossa saattaa käydä niin, että joudut kantamaan yksin vastuun lapsesta. Vastentahtoinen isä ei välttämättä kovin lapsen hoitamiseen osallistu.
Eipä aina vapaaehtoinenkaan. So what? Äiti on tärkein.
Totta kai teit oikein, kun päätit pitää lapsen. Olisi ollut väärin sekä sinua että lasta kohtaan, jos hän ei saisi syntyä. Viis siitä, mitä siittäjä asiasta ajattelee. Mitäs siitti. Vaikea olisi valittaa asiasta jälkikäteen. Vaikka kyllä näitäkin on.
Vierailija kirjoitti:
Tuossa saattaa käydä niin, että joudut kantamaan yksin vastuun lapsesta. Vastentahtoinen isä ei välttämättä kovin lapsen hoitamiseen osallistu.
Me kaikki tiedämme jo että isyys on miehelle yhtäkuin siemensyöksy.
Ettekö siis yhtään keskustelleet asiasta ja sinä vain päätit että sinä haluat lapsen? Mikä parisuhde sellainen on?
Jos isä ei tahdo olla lapsen elämässä mukana,se on sitten sinun kannettava kaikki vastuu. Et ehkä vielä ymmärrä,mitä taakkaa yksinhuoltajuus käytännössä tarkoittaa,etkä myöskään ymmärrä sitä,että pahin skenaario on olla esim. kroonisesti sairas, tukiverkoton, työtön,matalapalkkainen,pian keski-iässä, omata minkäänlaista lievintäkään mt-puolen tai päihteisiin liittyvää taustaa potilasasiakirjoissa tai muissa viranomaisdokumenteissa ja sitä rataa. Jos sinulta löytyy edes yksi mainituista, voit olla varma, että sossu on ovellasi pian kolkuttamassa, neuvolassa ovat aloittaneet jo kyttäämisen ja huoli-työskentelyn lastensuojelun suuntaan selkäsi takana heti kun raskaus on tulllut viranomaisten tietoon. Tervetuloa yksinhuoltajien todellisuuteen. Toivon,että olet hyvin toimeen tuleva, et elä tukien varassa, sinulla on hyvä koulutus ja työuraa takana sekä mukavasti säästöjä,jos suhde mieheen menee karille.
Puhu kuitenkin miehen kanssa asiasta, et sinä tuohon kysymykseesi täältä ainakaan mitään vastauksia saa. Oman lapseni isä olisi halunnut abortin (syyt eli erinäiset valheet joita minulle oli kertonut, sain tietää vasta myöhemmin ja erosimmekin melko pitkäksi aikaa sen jälkeen emmekä todellakaan hyvissä väleissä) mutta kun olin sitli tiukasti sitä mieltä,että lapsella on oikeus isäänsä,jos tämä haluaa kuitenkin tavata ja olla hänen elämässään mukana edes hetkittäin, voin sen lapseni vuoksi sietää (selkeillä reunaehdoilla toki),vaikka miestä vihasinkin. Tänä päivänä mies rakastaa lastamme enemmän kuin hänen taustahistoriallaan olisi perusteltua olettaa ja käsittää, että ilman minua ja lastamme, hänen elämänsä olisi muodostunut erittäin ikäväksi monella tapaa. Miehen mieli voi siis muuttua,ihminen kasvaa ja kypsyä, mutta toidta ihmistä ei tietenkään voi pohjimmiltaan muuttaa. Joku syy siihen on,ettei mies halua lasta-ainakaan sinun kanssasi. Miksi?
Pää pystyyn, miehestä piittaamatta ja rakasta lastasi-hän tulee olemaan elämäsi tärkein ihminen koko loppuelämäsi ajan.
Jos sinä halusit lapsen, teit oikein.
Miksi ihmeessä et käyttänyt ehkäisyä ? Huijasit miestä ???? Miehen osa maksaa ELATUSMAKSUT seuraavat 18 vuotta . Ruma teko . Lapset tehdään yhdessä suunnitellen. Tai ei tehdä. Kumpikin maksaa puolet asumiskuluista . Kun asutaan yhdessä, joten kun tehdään lapsi se hoidetaan yhdessä. Myös naista ei saa pakottaa äidiksi synnytykseen eikä väkisin raskaaksi . Siitä seuraa vihaa katkeruutta kärsimystä . Kuten Jeesus sanoi rakkaudesta , rakkauden tekoja armosta. Tiedetään miehiä jotka pakottaa naisia painostaa ja joskus väkivaltaa. Se ei ole mikään rakkaus suhde eikä rakkauslapsi . Rakkaus on vapaaehtoista. Kerro nyt sille lapsellesi että sen siittänyt ei halunnut sitä. Äläkä tyrkytä lasta miesystävällesi joka ei sitä halunnut väkisin. Useimmin apteekista voi hakea keskeytys pillerin heti raskauden eka päivinä. Silloin ei vielä ole tapahtunut kehitystä niin kuin myöhemmin tapahtuu. Vikkelä siittiösolu. Reilu nainen kertoo heti seurustelun alussa käyttääkö ehkäisyä ja haluaako tehdä lapsen vai ei. Samoin mies kertoo. Asioista pitää keskustella ja sopia. Et voi laittaa pakolla naista synnyttämään etkä myös estää saamasta lasta jonkun muun kanssa . Kuin et voi pakottaa miestä maksamaan elatusmaksuja koko elämänsä parhaat vuodet väkisin. Nykyaikana kun on jo lääketiede ja ehkäisy et voi enää esittää ettet tiennyt tulevasi raskaaksi yhdynnässä tai päästessä siittiöt sisään ilman ehkäisyä mutta pakottaminen on kauheaa. Kumpikaan ei saa pakottaa toista . Nyt kerrot lapsellesi ettei häntä haluttu miehen puolelta ja että hän on vahinko lapsi.
Miten raskaus sai alkunsa? Miksi olet raskaana jos mies ei halunnut lasta?
Oli niin tai näin, miehen on nyt myöhäistä rypistää kun p a sk a on jo housuissa. Lapsi on sinun sisälläsi ja sinä teet sitä koskevat päätökset.
Vääriä lääkäreitä on joka lähtöön vääriä diagnooseja riippuu minkä maan tausta on lääkärillä. Koulutus kokemus kielitaito . Meillä on terveitä ihmisiä syytetty kiusattu ihan työpaikoilla ja väitetty vaikka miksi. Moni on sairaslomalla kiusaamisen takia tai joku uskontolahko kiusannut. Mutta ketään ei saa pakottaa. Kun synnyttää lapsen miehelle se perii isänsä geenit siinä joten ....
Päiviesi lopussa tulet luultavimmin olemaan kiitollinen siitä että sinulla on lapsi. Et tule muistelemaan sitä huonoa miestä joka ei huolinut lasta. Voi toki käydä myös niin että isä kiintyy lapseen. Itsellä se kokemus että mies halusi lapset mutta jätti myöhemmin. Tajusi varmaan vähän hitaasti ettei sovi vanhemmaksi.
EHKÄISY TAI YHDESSÄ TEHTY LAPSI . MIKSI jättää ehkäisyn pois ja alkaa lällättää , kumpi tahansa teki väärin. On niitäkin kun kondomi puhkesi liian pieni koko . Vahinko raskaus. Seksikaupasta saa muovinukkeja mihin voi tyhjentää kivekset . On bordellit. Ei ole pakko naida naisia jos ei halua lasta. Ja naiset taas voi tulla raskaaksi kenen kanssa tahansa mutta ottaa baarista jonkun eikä kerro mitään itsestään eikä kysele miehen nimiä eikä pakota maksamaan elareita. Näin on moni yksinhuoltaja tehnyt . Osa on adoptoinut itselleen lapsen . Osa hoitaa sukulaisten lapsia omin rahoin. Moni on töissä päiväkodissa eikä enää jaksa haluta omia. Lopettakaa nämä pakottamiset. Isäsi ei halunnut luultavasti sinuakaan .
Olennaista lienee, että miten raskaus sai alkunsa, ja miten keskustelitte asiasta?
Yksipuolisesti ehkäisyn pois jättäminen ja elareiden vaatiminen on alhaista. Mieti, jos mies tekisi reikiä kondomiin? Eikö tuo täytä jo raiskauksen tunnusmerkit?
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä et käyttänyt ehkäisyä ? Huijasit miestä ???? Miehen osa maksaa ELATUSMAKSUT seuraavat 18 vuotta . Ruma teko . Lapset tehdään yhdessä suunnitellen. Tai ei tehdä. Kumpikin maksaa puolet asumiskuluista . Kun asutaan yhdessä, joten kun tehdään lapsi se hoidetaan yhdessä. Myös naista ei saa pakottaa äidiksi synnytykseen eikä väkisin raskaaksi . Siitä seuraa vihaa katkeruutta kärsimystä . Kuten Jeesus sanoi rakkaudesta , rakkauden tekoja armosta. Tiedetään miehiä jotka pakottaa naisia painostaa ja joskus väkivaltaa. Se ei ole mikään rakkaus suhde eikä rakkauslapsi . Rakkaus on vapaaehtoista. Kerro nyt sille lapsellesi että sen siittänyt ei halunnut sitä. Äläkä tyrkytä lasta miesystävällesi joka ei sitä halunnut väkisin. Useimmin apteekista voi hakea keskeytys pillerin heti raskauden eka päivinä. Silloin ei vielä ole tapahtunut kehitystä niin kuin myöhemmin tapahtuu
Jaa, että lapselle kertoa heti ettei sua haluttu olet vahinko? Ei missään tapauksessa, aika näyttää, lapsi kyllä tekee heti huomioita ikätasoisesti ja kysymyksiin on toki vatattava. Jos yksikään aikuinen rakastaa ehdoitta lapsi kyllä selviää sanoi Arvo Ylppö kirjassaan. Onnea ap.
Ai mietit oisko sun pitäny tappaa lapsi abortoimalla miehen mieliksi?