Sauli Niinistö raikauksesta

Näin Niinistö sanoi 14.5.1991:



–Arvoisa puhemies! Tässä lakiehdotuksessa puuttuisin lähinnä eräiden rikosten säätämistä asianomistajarikoksiksi koskevaan kohtaan. Jos ajatellaan nykytilannetta, niin asianomistajarikoksessa tietysti aloite on asianomistajalla itsellään, mutta niinpä se taitaa olla silloinkin, kun virallisen syytteen alaisista rikoksista puhutaan. --- Tässä suhteessa itse asiassa ei siis tapahtuisi kovin paljon muutosta nykytilanteeseen, mutta eräs olennainen muutos tapahtuu ja se on se, että anteeksi antamisen mahdollisuus häviäisi, sanoi Niinistö.



–Luulen, että me jokainen olemme joskus jollain tavalla tulleet kolhituiksi ja huomanneet yllättäen muutaman päivän päästä, että ei se ihan niin pahaa ollutkaan, haluan antaa anteeksi sen pahan, joka minuun kohdistui.



Niinistön mielestä lakialoitteessa oli vaara, että muodostuu ”yhteiskunnallinen ylivalta, joka rullaa ja panee perheet esimerkiksi oikeussaliin vastakkain, vaikka kumpikaan ei todella sitä enää haluaisi”.



–On minusta aika tarkkaan ajateltava asia, kannattaako lähteä siihen, viedä mahdollisuus antaa rehellisesti ja avoimesti anteeksi, hän lopetti.



Vasemmistoliiton edustaja Marjatta Stenius-Kaukonen kuvaili seuraavassa puheenvuorossa Niinistön näkemystä erikoiseksi. Stenius-Kaukonen katsoi, että rikosilmoituksia puolisoista tuskin tehdään ”ikään kuin pikaistuksissaan”, kuten Niinistö antoi ymmärtää.



Avioliitossa tehty raiskaus kriminalisoitiin vuonna 1994 hallituksen esityksen pohjalta. Alkuperäinen lakialoite, jota edellä mainitussa keskustelussa käsiteltiin, sen sijaan hylättiin eduskunnan lakivaliokunnassa.



Virallisen syytteen alainen rikos – siis ei-asianomistajarikos – raiskauksesta tuli vasta vuonna 1999. Tällöin muutosta perusteltiin pyrkimyksellä korostaa yhteiskunnan reagointia vakaviin rikoksiin ja helpottaa asianomistajan asemaa. Nykylain mukaan syyttäjällä on oikeus nostaa syyte uhrin vastustuksesta huolimatta, mikäli tärkeä yleinen tai yksityinen etu sitä vaatii.