IS Miisalla on kymmenisen ystävää, mutta hän on silti yksinäinen: 'Tämä on ihan uskomatonta"

Sori Miisa, että olen naimisissa ja haluan viettää lomaani mieheni kanssa. Sori Miisa, että mulla on lapsi joka haluaa viettää meidän kanssa aikaa. Sori Miisa, että minulle on vanhemmat ja sisaruksia. Sori Miisa, että minulla on harrastuksia. 

Kymmenen ystävää, aika monta. Mulla ei ole yhtäkään. Ei oikein koskaan ollut. M43

.

Vierailija kirjoitti:

Naisille elämä on niin vaikeaa. Pitää herätä aamulla ja kaikkea. Siitä se alamäki aina alkaa.

Luulin että Allulle on, kun palsta on sulkeutumassa alkaa huolittelu.

Vierailija kirjoitti:

Ei ehkä kannata kutsua heitä ystäviksi, pikemminkin tutuiksi tms.

Tuo tuli minullekin heti mieleen. Ystävällä on aikaa kahvitteluun. Hänellä on näitä ns ystäviä kymmenen. 

Vierailija kirjoitti:

Ei ehkä kannata kutsua heitä ystäviksi, pikemminkin tutuiksi tms.

Paljon on, jos aikuisella on kymmenen oikeaa ystävää. Itsellä on ehkä kymmenen kaveria. Nykyään ystävä- termiä käytetään melko kevyellä perusteella.

Onko se jotenkin outoa että ystävien tapaaminen vaatii ennakkosuunnittelua? Omassa piirissä lähes kaikki perheellisiä, harva säännöllisessä päivätyössä, on harrastuksia, hoidettavia lapsia ja vanhempia. Spontaanit kahvittelut ja tapaamiset nyt ei juuri koskaan onnistu eikä niitä oikein kukaan edes ehdota. Kalenterista ne tapaamiset vaan katsotaan ja suunnitellaan ja se on ihan ok. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi että onko taas naisella vaikeaa :(

Miehillähän on vähän sama juttu. "Töissä on kavereita ja joka ilta hengaillaan jätkien kanssa mutta oon niin kamalan yksinäinen koska kukaan nätti tyttö ei suostu imemään munaa ;("

Ei se noin mene. Ihminen se on mieskin, tarvitsee naisen kumppaniksi kaikkeen

Vierailija kirjoitti:

Onko se jotenkin outoa että ystävien tapaaminen vaatii ennakkosuunnittelua? Omassa piirissä lähes kaikki perheellisiä, harva säännöllisessä päivätyössä, on harrastuksia, hoidettavia lapsia ja vanhempia. Spontaanit kahvittelut ja tapaamiset nyt ei juuri koskaan onnistu eikä niitä oikein kukaan edes ehdota. Kalenterista ne tapaamiset vaan katsotaan ja suunnitellaan ja se on ihan ok. 

Stressaavaa tuommoinen että pitää varata parin tunnin audienssi monta viikkoa etukäteen.

Itse ole mennyt yksin, mutta on sekin välillä vähän ärsyttävää kun ei ole oikein ketään jolta voisi kysyä vaikka et huomenna nätti ilma, lähetäänkö porvooseen päiväretkelle ja kaikki tarvitsee suunnitella itsekseen

Mut tämä nyt vaan jotain mihin itse täytyy tottua.

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei tällä hetkellä ole muita aktiivisia ystävyyssuhteita kuin puoliso. Vaikka puoliso on nyt työmatkalla, en tunne itseäni yksinäiseksi.

Mutta kyllä minullakin on yksinäiset hetkeni. Kaipaan entisiä ystäviäni. On minulla heidän yhteystietonsa, mutta kommunikointi on täysin minun aktiivisuuteni varassa ja viime vuosina se kommunikointi on ollut aika muodollista ja hiukan väkinäistä.

Kuulostaapa tutulta, sama tilanne minullakin. Ja pärjään kyllä yksinkin ja liikun yksinkin (ja toki puolisoni ja aikuisten lasteni kanssa).

Silti kaipaan välillä ystäviäni. En olisi itse asiassa osannut edes ajatella, että tilanne ajautuu tällaiseksi. Olen n. 60-vuotias minäkin, ja tilanne on tämä:

Yksi ystävä kuoli. Toinen sairastui 60 vuotta täytettyään Alzheimeriin ja vaikka välillä tapaammekin, niin, no, kanssakäyminen on erilaista. Yksi asuu Ruotsissa, viestittelemme ja silloin tällöin matkustelemmekin, mutta kyllähän tuo etäisyys vaikuttaa. 

Parin ystävän kanssa tapailemme ja teemme asioita yhdessä, mutta tosiaan, tuntuu että saa olla aina itse aktiivinen ja aloitteen tekijä. Jos laitan viestiä, se luetaan ehkä kolmen tunnin kuluttua. Ja vaikka näen, että viesti on luettu, siihen vastataan ehkä huomenna. Ymmärrän kyllä, että ihmisellä voi olla mikä vaan tilanne, ei aina ehdi eikä voikaan vastata, mutta kun tämä sama tilanne toistuu kerta toisensa jälkeen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko se jotenkin outoa että ystävien tapaaminen vaatii ennakkosuunnittelua? Omassa piirissä lähes kaikki perheellisiä, harva säännöllisessä päivätyössä, on harrastuksia, hoidettavia lapsia ja vanhempia. Spontaanit kahvittelut ja tapaamiset nyt ei juuri koskaan onnistu eikä niitä oikein kukaan edes ehdota. Kalenterista ne tapaamiset vaan katsotaan ja suunnitellaan ja se on ihan ok. 

Stressaavaa tuommoinen että pitää varata parin tunnin audienssi monta viikkoa etukäteen.

 

Itse ole mennyt yksin, mutta on sekin välillä vähän ärsyttävää kun ei ole oikein ketään jolta voisi kysyä vaikka et huomenna nätti ilma, lähetäänkö porvooseen päiväretkelle ja kaikki tarvitsee suunnitella itsekseen

 

Mut tämä nyt vaan jotain mihin itse täytyy tottua.

Meitä on moneen junaan. Itse saan taas stressin siitä, että pienellä varoitusajalla pitäisi lähteä johonkin. Itse olen lapseton sinkku ja ymmärrän silti hyvin jos perheellisten täytyy säätää aikataulujaan pitkänkin ajan päähän. Eikä se, että asuu yksin tarkoita sitä ettei ole mitään aikatauluja. Osaan myös mennä yksin minua kiinnostaviin tapahtumiin tai lähteä vaikka reissuun.

Vierailija kirjoitti:

"Naiset on niin onnellisia eron jälkeen, viihtyvät paremmin yksin" 🤭

Suurin osa on onnellisempia yksin. Jos yhdestä yksinäiseksi itsensä kokevasta tehdään juttu lehteen tai muualle, se kertoo vain siitä yhdestä naisesta. Ei mitään muista.