Lue keskustelun säännöt.
Tunnetko ketään positiivista ihmistä?
15.07.2026 |
Sellaista, joka puhuu enemmän myönteistä kuin negatiivista, joka on useammin kiitollinen kuin katkera. Minä tiedän ehkä vain yhden tai kaksi. Olen ajatellut muuttaa itseäni siihen suuntaan.
Kommentit (29)
En taida tuntea. Tunnen muutaman, jotka ovat ajoittain positiivisia ja sitten joku tunkee heidätkin maanrakoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunnen muutaman. Yritän itsekin olla sellainen. Joskus menee valittamiseksi väsyneenä tai nälkäisenä, mutta pääosin puhun ja ajattelenkin positiivisia asioita. Kärsin pahasta masennuksesta pitkään nuorempana, joten on ihan tietoisesti opeteltu taito, että pysyy hengissä.
Vierailija kirjoitti:
Minä itse.
Minä myös. 🌞
En. Olen itse joskus opiskellut positiivista ajattelua. Positiivisuus lähti kuin pieru Saharaan, kun tuli vastoinkäymistä vastoinkäymisen perään. Psyykkaaminen voi auttaa, mutta vain tiettyyn pisteeseen asti. Koska sitähän se positiivinen ajattelu pohjimmiltaan on; itsensä psyykkaamista, mielen huijaamista, että kaikki muka olisi ok, vaikka ei olisi. Tosiasiassa kukaan ei todellisten koettelemusten keskellä jaksa ikuisesti valita positiivista asennetta ja keskittyä elämän parempiin puoliin, jos enin asioista kaatuu niskaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunnen monta, mukaan lukien itseni. Paljon on kyllä elämässäni sattunut traumaattisia asioita lapsuudesta saakka, kuten perheväkivaltaa ja omia vakavia sairauksia, mutta jostain kumman syystä en ole katkeroitunut ja olen sellainen perusiloinen ja positiivinen. Toki kun näitä raskaita asioita on kasautunut ja ikää tullut enemmän, niin tunnen myös hieman menettäneeni iloa matkan varrelle. Koen itseni kuitenkin todella onnekkaaksi, kun pystyn löytämään monista negatiivisistakin asioista lopulta melko helposti edes joitakin positiivisiakin puolia ja merkityksiä ja näkemään asioita huojentavasta perspektiivistä.
Toki notkahduksia positiivisuudessa ja toiveikkuudessa on tullut lukuisia kertoja elämässäni ja psykologitkin ovat kysyneet minulta, että miten oikein olen selviytynyt kaiken kokemani jälkeen. Kysymys aina kummastuttaa minua -eihän tässä ole vaihtoehtoja kun jaksaa, ja aina itkun jälkeen olen vaikkapa sitten mustan huumorin ja sen tuoman naurun avulla kammennut itseni taas oikeille jengoille.
Vierailija kirjoitti:
En. Olen itse joskus opiskellut positiivista ajattelua. Positiivisuus lähti kuin pieru Saharaan, kun tuli vastoinkäymistä vastoinkäymisen perään. Psyykkaaminen voi auttaa, mutta vain tiettyyn pisteeseen asti. Koska sitähän se positiivinen ajattelu pohjimmiltaan on; itsensä psyykkaamista, mielen huijaamista, että kaikki muka olisi ok, vaikka ei olisi. Tosiasiassa kukaan ei todellisten koettelemusten keskellä jaksa ikuisesti valita positiivista asennetta ja keskittyä elämän parempiin puoliin, jos enin asioista kaatuu niskaan.
Niin kai se vaikeaa on kunnon vastoinkäymisissä. Mä huomasin kuitenkin omissa elämää mullistavissa vastoinkäymisissäni, että tästä ei muuten selviä, kuin hyväksymällä asiat ja keskittymällä siihen, mikä on hyvää. Olin hyvin negatiivinen ennen vastoinkäymisiä. Niistä selviämisestä jäikin ajatus, että tätä ajattelumallia kannattaisi ehkä vaalia muulloinkin kuin vasta, kun on pahasti kusessa. Nyt kun on ollu tasaisempaa, huomaan luisuvani negatiivisempaan suuntaan. -ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tunnen monta, mukaan lukien itseni. Paljon on kyllä elämässäni sattunut traumaattisia asioita lapsuudesta saakka, kuten perheväkivaltaa ja omia vakavia sairauksia, mutta jostain kumman syystä en ole katkeroitunut ja olen sellainen perusiloinen ja positiivinen. Toki kun näitä raskaita asioita on kasautunut ja ikää tullut enemmän, niin tunnen myös hieman menettäneeni iloa matkan varrelle. Koen itseni kuitenkin todella onnekkaaksi, kun pystyn löytämään monista negatiivisistakin asioista lopulta melko helposti edes joitakin positiivisiakin puolia ja merkityksiä ja näkemään asioita huojentavasta perspektiivistä.
Toki notkahduksia positiivisuudessa ja toiveikkuudessa on tullut lukuisia kertoja elämässäni ja psykologitkin ovat kysyneet minulta, että miten oikein olen selviytynyt kaiken kokemani jälkeen. Kysymys aina kummastuttaa minua -eihän tässä ole vaihtoehtoja kun jaksaa, ja aina itkun jälkeen olen vaikkapa sitten mustan huumorin ja sen tuoman naurun avulla kammennut itseni taas oikeille jengoille.
Tuollainen haluaisin olla. -ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnen monta, mukaan lukien itseni. Paljon on kyllä elämässäni sattunut traumaattisia asioita lapsuudesta saakka, kuten perheväkivaltaa ja omia vakavia sairauksia, mutta jostain kumman syystä en ole katkeroitunut ja olen sellainen perusiloinen ja positiivinen. Toki kun näitä raskaita asioita on kasautunut ja ikää tullut enemmän, niin tunnen myös hieman menettäneeni iloa matkan varrelle. Koen itseni kuitenkin todella onnekkaaksi, kun pystyn löytämään monista negatiivisistakin asioista lopulta melko helposti edes joitakin positiivisiakin puolia ja merkityksiä ja näkemään asioita huojentavasta perspektiivistä.
Toki notkahduksia positiivisuudessa ja toiveikkuudessa on tullut lukuisia kertoja elämässäni ja psykologitkin ovat kysyneet minulta, että miten oikein olen selviytynyt kaiken kokemani jälkeen. Kysymys aina kummastuttaa minua -eihän tässä ole vaihtoehtoja kun jaksaa, ja aina itkun jälkeen olen vaikkapa sitten mustan huumorin ja sen tuoman naurun avulla kammennut itseni taas oikeille jengoille.
Tuollainen haluaisin olla. -ap
Voit hyvinkin kehittyä tuohon suuntaan: ala kiinnittämään huomiota asioihin, jotka ovat hyvin, vaikka tilanne olisi kuinka vaikea. Ne voivat olla todella pieniäkin asioita. Mieti niitä hyviä asioita ja miten ne auttavat sinua tai mahdollistavat elämän tms,, kuten katto pään päällä, ruokaa, lämpöä. Joskus voi auttaa, jos murehtii tulevaa, että juuri tällä hetkellä asiat ovat hyvin. Kun jatkat sitä, tuollaisesta ajattelusta voi tulla helpompaa. Kannattaa kokeilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunnen itseni ja poikani. Siihen jäi.
Vierailija kirjoitti:
En. Olen itse joskus opiskellut positiivista ajattelua. Positiivisuus lähti kuin pieru Saharaan, kun tuli vastoinkäymistä vastoinkäymisen perään. Psyykkaaminen voi auttaa, mutta vain tiettyyn pisteeseen asti. Koska sitähän se positiivinen ajattelu pohjimmiltaan on; itsensä psyykkaamista, mielen huijaamista, että kaikki muka olisi ok, vaikka ei olisi. Tosiasiassa kukaan ei todellisten koettelemusten keskellä jaksa ikuisesti valita positiivista asennetta ja keskittyä elämän parempiin puoliin, jos enin asioista kaatuu niskaan.
Oma elämäni ei ole ollut mitenkään ruusuilla tanssimista missään vaiheessa ja viimeiset kaksi vuotta melkoista helvettiä, mutta ilman uskoa siihen, että jossain vaiheessa asioiden on pakko kääntyä paremmaksi tämä olisi varmasti jo loppunut oman käden kautta. Positiivisuus voi muutta hieman mustan puhuvaksi huumoriksi, mutta ei se kokonaan katoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunnen vaikka kuinka paljon kun valittajien ja negatiivisten kanssa en aikaani vietä. Pilaavat ilmapiirin ja saastuttavat ympäristön. Olen kerännyt ympärilleni vain ihmisiä joiden kanssa on hyvä olla.
Vierailija kirjoitti:
En. Olen itse joskus opiskellut positiivista ajattelua. Positiivisuus lähti kuin pieru Saharaan, kun tuli vastoinkäymistä vastoinkäymisen perään. Psyykkaaminen voi auttaa, mutta vain tiettyyn pisteeseen asti. Koska sitähän se positiivinen ajattelu pohjimmiltaan on; itsensä psyykkaamista, mielen huijaamista, että kaikki muka olisi ok, vaikka ei olisi. Tosiasiassa kukaan ei todellisten koettelemusten keskellä jaksa ikuisesti valita positiivista asennetta ja keskittyä elämän parempiin puoliin, jos enin asioista kaatuu niskaan.
Miksi puhut kaikkien puolesta? Olen kokenut työttömyyden, rahavaikeudet, vakavan sairauden perheessä, minulta on kuollut sekä oma poika että puoliso ja silti ei positiivinen asenteeni elämää kohtaan ole horjunut. Toki surut on surtu ja rankkaakin on ollut, mutta kyllä minä kaikkein syvimmässäkin mustassa vaan syvästi uskoi että elämällä on aina jotain hyvää nurkan takana odottamassa ja uskon edelleen. Ilman positiivisuutta sitä olisi voinit heittää itsekkin hanskat tiskiin, vaan ei. Täysin luonteeni vastaista sillä aivan varmasti minun lasini on puoliksi täynnä, ei puoliksi tyhjä, huolimatta siitä kuinka kamalaa settiä maailma välillä eteen heittää. Ei minun usko hyvään horju, eikä mieli käänny negatiiviseksi, kaikesta kun selviää ihan taatusti. Tottakai on surua ja murhetta kaikilla, toisilla valtavasti toisia enemmän mutta sellaista on elämä ja tämä elämä on minulle arvokas sellaisena kuin se on annettu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos viimeisen 30 vuoden aikana on 50% ei positiivista juttua niin sitten jututkin on 50% niistä negatiivisista jutuista.
Vain syylliset sanoo: Älä mieti niitä, älä puhu niistä. Koska eivöt halua että paljastat totuuksia. Ettei vasn kukaan väitä negatiiviseksi.
Tunnen joitain. Koulukaveri menetti äitinsä ja sisaruksensa tsunamissa, mutta ei koskaan puhu siitä mitenkään negatiivisesti. Toinen tuttu menetti tsunamissa läheisiään myös mutta valittaa siitä aina.
"Sellaista, joka puhuu enemmän myönteistä kuin negatiivista, joka on useammin kiitollinen kuin katkera."
Tunnen yhden. Hän sairastaa masennusta.
Kyllä, ainakin itseni. Ja itse asiassa kaikki kaverinikin. Aina välillä pitää valittaa, mutta 80 % puhe on positiivista.
Feikkipositiivisia tiedän montakin. Jännä että itse olen realisti mutta minua on pidetty positiivisena?
On helppoa olla positiivinen kun elämä on ollut sellaista
Useitakin, itse en ole.