Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Erityislasten vanhemmat!Meneekö teillä koskaan hermot?Miten toimitte, ettei mene?
04.01.2012 |
Kauhea syyllisyys piinaa, koska erityinen tyttäreni on osannut raastaa hermojani todella tehokkaasti vauvasta lähtien. Jo silloin mulla meni pinna välillä siihen huutoon ja hankaluuteen. Nyt on diagnoosi, muttei mitään apua kestää näitä hankaluuksia kotona. Miksi kaiken on oltava vaikeaa? Ja ne kiukkukohtaukset: mun on niin hankalaa jaksaa olla aina se aikuinen :( Itkettää, kun olen niin huono äiti. Miten te muut jaksatte päivästä ja vaikeuksista (normaaliasioissa) toiseen?
Kommentit (8)
perheneuvolassa ja sellä kaikilla oli samantapaisia tilanteita. Se helpotti. Ja asiat muutuivat myös.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Syyllisyys ja omatunto soimaa välillä.
Meillä jaksamiseen tuli apua ensin perhetyöntekijöistä, sitten tukiperheestä ja nyttemin laitoksesta.
Muuten ei jaksaisi. Ihmettelen miten me vuosia sinniteltiin keskenämme. Ihme ettei ole kuppi mennyt nurin muilta perheenjäseniltä.
Ei tarvi kestää kiukkua, jos add tai adhd, sillä lääke auttaa siihen.
Ollan siis käytetty dysfasia lapsella adhd lääkettä ja kyllä se kiukun vie. Ei muuta lasta mitenkään muutoin.
Mikäli johtuu ymmärtämättömyydestä, niin silloin kuvat ja viittomat auttaa.
Huutamien ei auta mitään ja huudan minäkin joskus, kun en jaksa lapsen raivareita. Lomilla ei lääkettä käytetä.
Ei auta terapia, eikä mikään muukaan.
Ei auta tieto.
Kaikki ollaan saatu, koska se on pakko ennen lääkitystä.
Lääke auttoi, Naps kiukku pois.
Tosin olen aina arvannut mistä kiukku johtuu.
Adhd liitosta sanoivat, että vain lääke auttaa, jos kyse tarkkaavaisuus ongelmasta.
Niin se auttoi, kun dysfasiassakin se tarkkaavaisuus ongelma on.
Hermolepoa saan ja voimaa jaksaa tätä arkea, kun MLL:n lastenhoitaja tulee hoitamaan säännöllisesti lasta muutamaksi tunniksi. Olen lapseni omaishoitaja ja siksi saan hoitoapua omaishoitajan vapaisiin.
Se on suuri apu ja nyt jaksan hyvin tätä arkea, kun pääsen välillä mennä mihinkä vaan ilman lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tiedä, onko maailmassa sellaista ihmistä, jolla ei tässä talossa hermot menisi. Mutta kestettävä on, kun on pakko. Välillä on päästävä talosta ulos, että saa vähän hermolepoa.
Minua auttoi todella paljon se, kun pääsin omaishoitajaksi ja sain vapaani vaihdettua päiväavuksi. Ja saan nyt joka viikko 7 tuntia olla rauhassa tuolta kaikkein erityisimmältä. :)
1. lääkkeet. Itsellesi ainakin alkuun ja diagnoosista riippuen saattaa olla hyvä myös lapselle
2. vertaistuki on ihmeellinen armahtava voima, jota kannattaa hakea
3. oma aika, jolloin teet vain sitä mitä haluat ja mikä antaa sinulle virtaa
4. älä vaadi itseltäsi täydellisyyttä äläkä tukahduta tunteitasi, koska se on kiihdytysramppi masennukseen.
Saako kysyä mikä diagnoosi on kyseessä?
Alue: Aihe vapaa
Mua on auttanut kaksi asiaa.
Ensinnäkin olen hankkinut paljon, todella paljon tietoa lapseni diagnoosista, siihen liittyvistä oireista ja erilaisista tavoista ja keinoista helpottaa niitä. Sitten olen pannut ne käytäntöön, myös ja etenkin siltä osin kun ne ovat vaatineet muutoksia omassa toiminnassani. VÄhän kerrallaan nämä ovat auttaneet niin, ettei meillä enää ole koko ajan vaikeaa, vaan suuren osan ajasta ihan kivaa. Kodin ulkopuolella maailma asettaa omat haasteensa edelleen, mutta ne on helpompi kestää kun me kotona kuitenkin olemme "samaa tiimiä". Suosittelen siis tiedonhakua ja keräämistä. En tiedä, millä tavallan erityinen tyttäresi on, mutta Ross Greenen kirja Tulistuva lapsi on hyödyllinen kaikille.
TOinen keino on se, että pitäisi olla joku omajuttu, joku harrastus tai hetki päivässsä, vaikka lenkillä tai elokuissa tai jotain, missä olisit muutakin kuin erityisen lapsen äiti. Silloin ehkä jaksaisit olla sitäkin.