Lue keskustelun säännöt.
Olen 31-vuotias kahden lapsen äiti. Mittani:
12.01.2012 |
Olen 163cm ja painan n. 57-58kg. Olen tyytyväinen itseeni, terve, jaksava ja hyväkuntoinen.
Vanhemani huomauttelevat painostani jatkuvasti. Aina kun näemme, puristelevat olemattomia "mahamakkaroita", kommentoivat "pyöreyttäni" ja kannustavat "keventämään elämää". Minulla on myös 10-vuotias tytär, joka on n. 140cm pitkä ja painaa n. 30kg. Liikunnallinen, terve, kaunis tyttö. Hänenkin painostaan huomautellaan. ONNEKSI vain minulle, ei hänelle.
Olen ottanut asian puheeksi lukemattomia kertoja. Selittänyt, että minä pidän itsestäni. Olen kertonut, etten pidä painoni vahtaamisesta enkä varsinkaan tyttöni painon vahtaamisesta. Loukkaantumista ja marttyyriutta ja hetken päästä paluu vanhaan kaavaan.
Mitä tekisit? Muuten vanhempani ovat aivan ihania.
Kommentit (7)
Vanhemmille voisit kyllä ladata vastineeksi, että älä koske, älä puutu, ei kuulu teille. Tuollaisia ei pitäisi jatkuvasti huomautella. Tuollainen on omiaan laukaisemaan jonkin syömishäiriön, kun jatrkuvasti huomautellaan, ja kyllä ne sun lapset on varmasti huomanneet kuinka sinua kohdellaan mummolassa.
Samalla pituudella olisin kans täysin tyytyväinen, kun pääsisi edes tuohon 63 kg lukemaan takaisin. Elämä on erilaista lasten kanssa, ja niinhän sitä sanotaan, että kolmenkympin jälkeen kaikki mitä syöt kertyy ympärille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Varsinkin lasta täytyy puolustaa joutumista tuollaisen itsetuntoa pahasti nakertavan painoterrorismin kohteeksi! Sano riittävän pahasti ja tiukasti, ja tee tarvittaessa jopa selväksi että asia on niin että jos tämä huomauttelu asiasta ei lopu, emme valitettavasti voi enää tulla kylään ollenkaan.
Itse olen pituisesi ja painan n. 70 kg ja pudotettavaa minulla on. 63kg olisin sopiva, enkä liian laiha. Sinun mitoissasi olisin jo kuin nälkäkurki.
Ja mun vanhemmat ei kyllä kommentoi mitenkään.
Miten päästät ihmisiä puristelemaan vatsamakkaroitasi tai ylipäänsä iholle?! Ei meidän läheisten kesken ainakaan kommentoida kenenkään painoa saati tunnustella läskejä. Tuntuu olevan aika erikoinen perhe sinulla.
Itse painan 50 kiloa 162 sentillä mutta ei minua puristeltaisi vaikka painaisin 10 kiloa enemmän.
Olette oikeassa, kanta täytyisi tehdä paremmin selville, mutta pahasti en sano kenellekään. Mitään.
Ehkä kirjoitan vanhemmilleni kirjeen. Siinä pystyn erittelemään tunteeni paremmin ja ne eivät mene vain korvista sisään ja ulos vaan sen voi lukea myöhemminkin. Olisiko siinä ideaa?
Äidilläni on jonkun asteinen syömishäiriö ja isäni on myös hyvin laihuutta ihannoivasta perheestä. Lapselleni eivät ole koskaan sanoneet painosta, ei koskaan hänen kuultensa. Aina kehuvat kuinka kaunis ja ihana hän on. Samaa kertovat myös minulle. Kehuvat minua äitinä, vaimona jne. Paino on vain heille sairaalloisen tärkeä asia.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
se on eri asia kuuluuko se toisille.
Hei 163 senttisen ihmisen jonka paino on 57 kg on 21,5 eli ei todellakaan ole pyöreä millään tapaa!
Aloittajalle sitten: toivotaan että vanhempasi uskovat hyvällä, kirjeen avulla. Mä en ole saanut omia vanhempiani uskomaan kuin pahalla, eli jopa tilapäisellä täydellä välien katkaisemisella, vähän vastaavantapaisessa asiassa tosin meillä arvosteltiin lastakin päin naamaa joten tilanne oli pahempi (esim. äiti kerran tokaisi tytölle että miten susta onkin tullut tommonen ruma tukeva räkänokka kun isäs ja äitis on niin kauniita ihmisiä).