Sosiaaliturvan leikkaukset ovat tuoneet valtiolle enemmän menoja, kuin säästöjä
Tämä on fakta, jonka mm Soste on todennut. Arvio on tehty Euroopan komission velkakestävyysanalyysimallilla, jota on jatkokehitelty sosiaaliturvaleikkausten kerroin- ja hystereesivaikutusten huomioimiseksi. Laskelma on osa SOSTE:n hyvinvointitalouskatsausta, jossa seurataan 43 avainindikaattorin avulla hyvinvoinnin kehittymistä Suomessa vuodesta 2014 lähtien. https://www.soste.fi/uutiset/soste-laski-nykyhallituksen-sosiaaliturval…
Kun huomioidaan se, että taantumaan ajoittuvat sosiaaliturvaleikkaukset heikentävät kysyntää merkittävästi ja pitkäaikaisesti, leikkaukset itse asiassa vähentävät verotuloja ja kasvattavat suhdannesidonnaisia menoja yhteensä noin 12,2 miljardia euroa. Tällöin sosiaaliturvaleikkauksilla tavoitelluista säästöistä toteutuisi vain vajaa kymmenen prosenttia.
Sosiaaliturvaleikkauksista ei siis koidu Suomen julkiselle taloudelle juurikaan säästöjä vuosina 2024–2031.
”Koska Orpon hallitus on ajoittanut sosiaaliturvaleikkaukset taantumaan, ne eivät juurikaan vahvista julkista taloutta tällä tai tulevalla vaalikaudella. Laskelman tulos tukee tutkimuskirjallisuuden yleiskuvaa siitä, että taantumaan ajoitetut sosiaaliturvaleikkaukset ovat tehoton säästötoimi”, toteaa laskelman tehnyt SOSTEn entinen pääekonomisti Otto Kyyrönen.
Kommentit (111)
Eipä anneta faktojen pilata hyvää öyhötystä!
Onko siis ihme, että Soste halutaan lakkauttaa, jos se tuo esiin tuollaisia asioita?
"Rahaa ei nyt vain ole"-valetta ei usko enää kukaan. Johan Orpon hallitus sen on vääräksi todistanut jokaisessa kehysriihessä, jossa velkarahaa on laitettu palamaan kuin huolta huomisesta ei olisi!
Vaihtoehtoja oikeiston itse valitsemille leikkauksille:
- Yritystukien karsiminen (ekonomistien arvioiden mukaan n. 4 miljardia euroa valinnanvaraa leikkauskohteiden valitsemiseen. Ruoan alvia ei tarvitsisi nostaa mm miljoonien laivastotukiin puuttumalla)
- Ministerien omien veroalennusten peruminen (+2,5 miljardia, kun huomioidaan jo hallituskauden alussa velaksi tehdyt veroalennukset kaikkein hyväosaisimpaan tuloluokkaan asti)
- Kalliin yhteisöveroalennuksen peruminen (+2 miljardia)
- Turun "tunnin juna"-hankkeen peruminen (+3 mrd)
- Listaamattomien yhtiöiden osinkoverohuojennuksen poisto (+800 miljoonaa)
- Yleishyödyllisten yhteisöjen (ay-liikkeet, elinkeinoelämän keskusliitto) verottomien osinkotulojen verollepano (+400 miljoonaa)
- Yksityisten lääkärifirmojen kelakorvauksrahojen leikkaus (+650 miljoonaa, mm lääkäriliiton mukaan pääasiassa Mehiläisten omiin toimistomaksuihin valunutta velkarahaa)
- Oluen veroalen poisto (+30 miljoonaa)
- Turkistarhauksen tukien leikkaus (+40 miljoonaa)
- Eduskunnan joululahjarahojen poisto (+ 50 miljoonaa)
- Kansanedustajien sopeutumisrahan leikkaus (+5 miljoonaa)
- Ampumaratojen valtiontukikorotusten poisto (+3 miljoonaa)
Olikohan tää jotenkin järjellä loogisesti arvattavissa? Niinkun työnhakupakko.
Eikä vieläkään tajuta 🙄
Mitä seuraavaksi?
Vierailija kirjoitti:

Hyshys. Järjestön tuki pitää nollata, jotta se aidosti kohtaava työ heikentyisi entisestään organisoinnin ja tutkimusten puutteeseen!

Onko tunnin juna jo virallisesti peruttu???
Ja miten paljon rahaa paloi vaan suunnitteluun???
Tuo yksityisten suosiminenkin on vaan lisännyt julkisen puolen rasitusta.
Vierailija kirjoitti:
Olikohan tää jotenkin järjellä loogisesti arvattavissa? Niinkun työnhakupakko.
Eikä vieläkään tajuta 🙄
Mitä seuraavaksi?
Ei Marinin hallituksen aktiivimalli ollut millään tavalla erilainen. Huonompi minusta. Piti palkata armeija käsittelijöitä valvomaan työttömien pakkohakemuksia.
Oikeiston politiikka on vähän kuin laskisi alleen talvipakkasella - hetken lämmittää, mutta pidemmällä aikavälillä alkaa kovimmallekin korstolle tulla vilu. Ihmisten sairaudet ja vaivat kun eivät mitenkään maagisesti "parane itsestään", vaikka hallitus kuinka omissa unelmalinnoissa niin kuvittelisi.
Täyttä paskaa. Tyypillinen "aina on väärä aika tehdä leikkauksia". Kaikista terästetyin versio tuosta paskasta on se että mahdollisesti voi tulla menoja, mutta sitten kyllä systeemi ja kaikki korjaa itsensä lopulta.
Mikään muu ei ole loogista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Rahaa ei nyt vain ole"-valetta ei usko enää kukaan. Johan Orpon hallitus sen on vääräksi todistanut jokaisessa kehysriihessä, jossa velkarahaa on laitettu palamaan kuin huolta huomisesta ei olisi!
Vaihtoehtoja oikeiston itse valitsemille leikkauksille:
- Yritystukien karsiminen (ekonomistien arvioiden mukaan n. 4 miljardia euroa valinnanvaraa leikkauskohteiden valitsemiseen. Ruoan alvia ei tarvitsisi nostaa mm miljoonien laivastotukiin puuttumalla)
- Ministerien omien veroalennusten peruminen (+2,5 miljardia, kun huomioidaan jo hallituskauden alussa velaksi tehdyt veroalennukset kaikkein hyväosaisimpaan tuloluokkaan asti)
- Kalliin yhteisöveroalennuksen peruminen (+2 miljardia)
- Turun "tunnin juna"-hankkeen peruminen (+3 mrd)
- Listaamattomien yhtiöiden osinkoverohuojennuksen poisto (+800 miljoonaa)
- Yleishyödyllisten yhteisöjen (ay-liikkeet, elinkeinoelämän keskusliitto) verottomien osinkotulojen verollepano (+400 miljoonaa)
- Yksityisten lääkärifirmojen kelakorvauksrahojen leikkaus (+650 miljoonaa, mm lääkäriliiton mukaan pääasiassa Mehiläisten omiin toimistomaksuihin valunutta velkarahaa)
- Oluen veroalen poisto (+30 miljoonaa)
- Turkistarhauksen tukien leikkaus (+40 miljoonaa)
- Eduskunnan joululahjarahojen poisto (+ 50 miljoonaa)
- Kansanedustajien sopeutumisrahan leikkaus (+5 miljoonaa)
- Ampumaratojen valtiontukikorotusten poisto (+3 miljoonaa)Onko tunnin juna jo virallisesti peruttu???
Ja miten paljon rahaa paloi vaan suunnitteluun???
Tuo yksityisten suosiminenkin on vaan lisännyt julkisen puolen rasitusta.
Sipiläorpon aikana soten suunnitteluun paloi 200 miljoonaa. Varmaan tunnin junan suunnitteluun menee 500 miljoonaa? Tai riittääkökään?
Tätä mieltähän ovat olleet myös mm taloustieteen professori Sixten Korkman, sekä ja filosofian tohtori ja taloustutkimuslaitos Laboren toimitusjohtaja Mika Maliranta. Köyhimmältä kansanosalta leikkaaminen alkaa hyvin nopeasti kääntyä itseään vastaan, etenkin jos samat rahasummat lapataan mm kaikista hyväosaisimpien porhojen veroalennukseen velkarahalla.
Etuuskäsittelijöille ja etenkin toimeentulotuen käsittelijöille tuo ei ole mikään uutinen.
Jos ennen on nähnyt niitä päätöksiä että ihmiset ovat jääneet jatkuvasti ihan pikkasen plussalle, eivätkä ole voineet toimeentulotukea saada, niin leikkausten jälkeen he ovatkin siihen oikeutettuja. Ja kun on oikeutettu toimeentulotukeen, siihen kuuluvat että kaikki sähkölaskut, julkisen terveydenhuollon laskut ja vaikkapa silmälasit silloin tällöin maksetaan myös. Ja siihen vielä lisäksi maksusitoumus apteekkiin.
Mutta eihän hallitusta kiinnosta kysyä asiantuntijoilta, tai varsinkaan nyt joltain ruohojuuritason junttityöntekijältä mitään faktoja.
Vierailija kirjoitti:
"Rahaa ei nyt vain ole"-valetta ei usko enää kukaan. Johan Orpon hallitus sen on vääräksi todistanut jokaisessa kehysriihessä, jossa velkarahaa on laitettu palamaan kuin huolta huomisesta ei olisi!
Vaihtoehtoja oikeiston itse valitsemille leikkauksille:
- Yritystukien karsiminen (ekonomistien arvioiden mukaan n. 4 miljardia euroa valinnanvaraa leikkauskohteiden valitsemiseen. Ruoan alvia ei tarvitsisi nostaa mm miljoonien laivastotukiin puuttumalla)
- Ministerien omien veroalennusten peruminen (+2,5 miljardia, kun huomioidaan jo hallituskauden alussa velaksi tehdyt veroalennukset kaikkein hyväosaisimpaan tuloluokkaan asti)
- Kalliin yhteisöveroalennuksen peruminen (+2 miljardia)
- Turun "tunnin juna"-hankkeen peruminen (+3 mrd)
- Listaamattomien yhtiöiden osinkoverohuojennuksen poisto (+800 miljoonaa)
- Yleishyödyllisten yhteisöjen (ay-liikkeet, elinkeinoelämän keskusliitto) verottomien osinkotulojen verollepano (+400 miljoonaa)
- Yksityisten lääkärifirmojen kelakorvauksrahojen leikkaus (+650 miljoonaa, mm lääkäriliiton mukaan pääasiassa Mehiläisten omiin toimistomaksuihin valunutta velkarahaa)
- Oluen veroalen poisto (+30 miljoonaa)
- Turkistarhauksen tukien leikkaus (+40 miljoonaa)
- Eduskunnan joululahjarahojen poisto (+ 50 miljoonaa)
- Kansanedustajien sopeutumisrahan leikkaus (+5 miljoonaa)
- Ampumaratojen valtiontukikorotusten poisto (+3 miljoonaa)
En jaksa kaikkeen vastata mutta Sanna Marin aloitti tunnin junan.
Oluen veroale tuottaa rahaa kun sen valmistaminen ei tässä kommunistimaassa ole enää niin mahdotonta.
Yhteisöveron lasku on nostanut Irlannin BKT:n yli Saksan.
Jne. jne.
Tässä maassa on ollut koko elämäni ajan vasemmistolaista politiikkaa, ja päin persettä on menty. Nyt on aika muuttaa suuntaa viimeistään. Olisi ollut aika muuttaa jo ajat sitten. Sama homma kuin missä tahansa muussa. Läzkiä on paljon helpomi hoitaa kun sen aloittaa alussa. Tupakoitsijaa helpomi alussa. Uhkapeliriippuvaita alussa... jne jne.
Vierailija kirjoitti:
Täyttä paskaa. Tyypillinen "aina on väärä aika tehdä leikkauksia". Kaikista terästetyin versio tuosta paskasta on se että mahdollisesti voi tulla menoja, mutta sitten kyllä systeemi ja kaikki korjaa itsensä lopulta.
Mikään muu ei ole loogista.
Mutta kun se leikkaaminen ei enää auta mihinkään! Viisaammin kohdistetut leikkaukset olisi pitänyt tehdä viime hallituskaudella, ja kyllähän niitä osin tehtiinkin. Marinin hallitus leikkasi esim yritystukia kahdessa vuodessa yhteensä satoja miljoonia euroja, siis poikkeustilan edelleen ollessa päällä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olikohan tää jotenkin järjellä loogisesti arvattavissa? Niinkun työnhakupakko.
Eikä vieläkään tajuta 🙄
Mitä seuraavaksi?
Ei Marinin hallituksen aktiivimalli ollut millään tavalla erilainen. Huonompi minusta. Piti palkata armeija käsittelijöitä valvomaan työttömien pakkohakemuksia.
Orpo taas teki aktiivimalliin Sipilät! Porrasti tuet minimiin. Ja leikkasi lapsituen ja suojaosan. Silti käsittelijäarmeija vaan kasvaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Rahaa ei nyt vain ole"-valetta ei usko enää kukaan. Johan Orpon hallitus sen on vääräksi todistanut jokaisessa kehysriihessä, jossa velkarahaa on laitettu palamaan kuin huolta huomisesta ei olisi!
Vaihtoehtoja oikeiston itse valitsemille leikkauksille:
- Yritystukien karsiminen (ekonomistien arvioiden mukaan n. 4 miljardia euroa valinnanvaraa leikkauskohteiden valitsemiseen. Ruoan alvia ei tarvitsisi nostaa mm miljoonien laivastotukiin puuttumalla)
- Ministerien omien veroalennusten peruminen (+2,5 miljardia, kun huomioidaan jo hallituskauden alussa velaksi tehdyt veroalennukset kaikkein hyväosaisimpaan tuloluokkaan asti)
- Kalliin yhteisöveroalennuksen peruminen (+2 miljardia)
- Turun "tunnin juna"-hankkeen peruminen (+3 mrd)
- Listaamattomien yhtiöiden osinkoverohuojennuksen poisto (+800 miljoonaa)
- Yleishyödyllisten yhteisöjen (ay-liikkeet, elinkeinoelämän keskusliitto) verottomien osinkotulojen verollepano (+400 miljoonaa)
- Yksityisten lääkärifirmojen kelakorvauksrahojen leikkaus (+650 miljoonaa, mm lääkäriliiton mukaan pääasiassa Mehiläisten omiin toimistomaksuihin valunutta velkarahaa)
- Oluen veroalen poisto (+30 miljoonaa)
- Turkistarhauksen tukien leikkaus (+40 miljoonaa)
- Eduskunnan joululahjarahojen poisto (+ 50 miljoonaa)
- Kansanedustajien sopeutumisrahan leikkaus (+5 miljoonaa)
- Ampumaratojen valtiontukikorotusten poisto (+3 miljoonaa)En jaksa kaikkeen vastata mutta Sanna Marin aloitti tunnin junan.
Oluen veroale tuottaa rahaa kun sen valmistaminen ei tässä kommunistimaassa ole enää niin mahdotonta.
Yhteisöveron lasku on nostanut Irlannin BKT:n yli Saksan.
Jne. jne.
Tässä maassa on ollut koko elämäni ajan vasemmistolaista politiikkaa, ja päin persettä on menty. Nyt on aika muuttaa suuntaa viimeistään. Olisi ollut aika muuttaa jo ajat sitten. Sama homma kuin missä tahansa muussa. Läzkiä on paljon helpomi hoitaa kun sen aloittaa alussa. Tupakoitsijaa helpomi alussa. Uhkapeliriippuvaita alussa... jne jne.
Yhteisöveron nosto on kylläkin parantanut mm Tanskan, Ruotsin, Norjan ja Islannin taloutta. Suomessa kyseinen vero on päätetty pitää jo vuosikymmeniä näitä maita alemmalla tasolla.
Näyttääkö se nyt tuottaneen tulosta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Rahaa ei nyt vain ole"-valetta ei usko enää kukaan. Johan Orpon hallitus sen on vääräksi todistanut jokaisessa kehysriihessä, jossa velkarahaa on laitettu palamaan kuin huolta huomisesta ei olisi!
Vaihtoehtoja oikeiston itse valitsemille leikkauksille:
- Yritystukien karsiminen (ekonomistien arvioiden mukaan n. 4 miljardia euroa valinnanvaraa leikkauskohteiden valitsemiseen. Ruoan alvia ei tarvitsisi nostaa mm miljoonien laivastotukiin puuttumalla)
- Ministerien omien veroalennusten peruminen (+2,5 miljardia, kun huomioidaan jo hallituskauden alussa velaksi tehdyt veroalennukset kaikkein hyväosaisimpaan tuloluokkaan asti)
- Kalliin yhteisöveroalennuksen peruminen (+2 miljardia)
- Turun "tunnin juna"-hankkeen peruminen (+3 mrd)
- Listaamattomien yhtiöiden osinkoverohuojennuksen poisto (+800 miljoonaa)
- Yleishyödyllisten yhteisöjen (ay-liikkeet, elinkeinoelämän keskusliitto) verottomien osinkotulojen verollepano (+400 miljoonaa)
- Yksityisten lääkärifirmojen kelakorvauksrahojen leikkaus (+650 miljoonaa, mm lääkäriliiton mukaan pääasiassa Mehiläisten omiin toimistomaksuihin valunutta velkarahaa)
- Oluen veroalen poisto (+30 miljoonaa)
- Turkistarhauksen tukien leikkaus (+40 miljoonaa)
- Eduskunnan joululahjarahojen poisto (+ 50 miljoonaa)
- Kansanedustajien sopeutumisrahan leikkaus (+5 miljoonaa)
- Ampumaratojen valtiontukikorotusten poisto (+3 miljoonaa)En jaksa kaikkeen vastata mutta Sanna Marin aloitti tunnin junan.
Oluen veroale tuottaa rahaa kun sen valmistaminen ei tässä kommunistimaassa ole enää niin mahdotonta.
Yhteisöveron lasku on nostanut Irlannin BKT:n yli Saksan.
Jne. jne.
Tässä maassa on ollut koko elämäni ajan vasemmistolaista politiikkaa, ja päin persettä on menty. Nyt on aika muuttaa suuntaa viimeistään. Olisi ollut aika muuttaa jo ajat sitten. Sama homma kuin missä tahansa muussa. Läzkiä on paljon helpomi hoitaa kun sen aloittaa alussa. Tupakoitsijaa helpomi alussa. Uhkapeliriippuvaita alussa... jne jne.
Ensin karjutaan vaihtoehtoja kitarisat verta roiskien. Sitten kun niitä esitetään miljardiluokassa niin mitään niistä ei kuitenkaan kelpuuteta?
Juha Sipilän hallitus käynnisti keväällä 2016 nopean "Tunnin juna" -ratayhteyden suunnittelun Helsingin ja Turun välille. Hanke pyrittiin toteuttamaan yhtiömuodossa ja sitä kaavailtiin rahoitettavaksi osin yksityisellä rahalla , mutta suunnittelu viivästyi ja hanke siirtyi myöhempiin hallitusohjelmiin.
Jonka Marin lakkautti kannattamattomana, mutta orpopa kaivoi sen taas esiin naftaliinista.
Niin, tätä holtitonta leikkuupolitiikkaa on nyt kokeiltu 20 vuoden ajan suomessa. Yksi ainoa vasemmistohallitus koko tänä aikana yritti tilannetta oikaista, mutta Orpon vastuuton rahanjakohallitus kerkesi tulla sössimään orastavan kasvun.