Onko teillä tapahtunut nelikymppisenä jotain isoja muutoksia tavoitteissa, arvoissa, ajatuksissa?

Joo. Olin aina ennen vasemmistolaisuuteen kallellaan, kunnes nelikymppisenä arvojen tarkastelu johti siihen, että kyseenalaistin oikeastaan koko ajatteluni. Tämä lähti halusta ymmärtää tiettyjä nk. woke-asioita ja -ajattelua. Rupesin selvittelemään, mistä on kyse, ja se johti tähän isoon mullistukseen.

Erikoista kun minulla taas tuo tavoite saada perhe konkretisoituu käytännössä.

Mulla meni niin päin että heräsin nelikymppisenä äärioikeiston valtaantuloon ja tajusin että pitää tehdä jotain. Historia toistaa itseään Euroopassa.

Äänestän taktisesti, osallistun eri liikkeisiin ja yritän olla parempi ihminen.

Se tapahtuu joka vuosikymmenellä, että tulee lisää näkökulmia tai muuttuu. 47v toivon entistä enemmän inhimillisyyttä Suomeen ja maailmaan. Se oli jo nuorempana toive. Ja ei ole tarve kiristää ketään, kuten muilla tuntuu olevan.

On tapahtunut, mutta minulla oli nelikymppisenä jo lapset ja talo hankittuna. On täysin ymmärrettävää luopua lapsihaaveista nelikymppisenä, jos parisuhdettakaan ei vielä ole. Mutta ei tuosta yksinolemisesta kannata mitään vielä kiveen hakata, koska parisuhde voi syntyä joskus aika nopeastikin, jos oikea henkilö sattuu kohdalle. Sitä ei voi ennakoida. Eikä siinä vuokralla asumisessakaan mitään, jos se sopii itselle. 

Vierailija kirjoitti:

Mulla meni niin päin että heräsin nelikymppisenä äärioikeiston valtaantuloon ja tajusin että pitää tehdä jotain. Historia toistaa itseään Euroopassa.

Äänestän taktisesti, osallistun eri liikkeisiin ja yritän olla parempi ihminen.

mä heräsin jos parikymppisenä kun luin historiaa. Totesin vielä vanhemmille että olla pulassa jos skinheadit laittaa puvun päälle.

Itsekin luovuin parisuhdehaaveista neljänkympin nurkilla.

Mä en ole ihan vielä 40v

Olen entistä rasistisempi ja tajuan että parisuhde/nainen ei ratkaise mitään sellaista ongelmaa mihin ratkaisua tarvitaan. 

Olen huomannut, että nöyristely muita kohtaan on vähentynyt, ja olen alkanut ajatella enemmän itseäni ja omaa hyvinvointia. Toki välitän läheisistäni, mutta olen vähän kyynistynyt muiden vaivojen voivotteluiden suhteen. 

Tajusin 40 vuotiaana että ei ole myöhästä ja tulin isäksi 46 vuotiaana.

Olin nelikymppinen, ja henkisesti jo luopunut lapsihaaveista, kun tapasin mieheni, ja sain kaupan päälle kaksi bonuslasta. En ollut suunnitellut äitipuolen roolia, mutta näin sitä mentiin, rakkauden perässä. Talokin hankittiin. 

Minä sain yli 30 vuotiaana vain keskenmenoja sekä yhden down lapsen.
N42

Maailmankuva on muuttunut fundamentalistisesta kristillisestä animistiseksi ja ei-dualistiseksi. Alkoi muuttua jo vähän ennen nelikymppisiä.

Put the God first

45-vuotiaana lopetin uraputkessa etenemisen ja vaihdoin oman alani perustehtävään, eli hommaan jota tein urani alussa ennen ylennyksiä. Olen myös tajunnut, että luonto- ja ympäristöarvot ovat sydäntäni lähellä ja käytän nyt paljon aikaa vapaaehtoistyössä ja olen ostanut hieman metsää suojeltavaksi. M51

Luulin, että en ikinä halua uutta miestä, jos nykyisestä tulisi ero. Ero tuli, kun mies löysi nuoremman. Itsekin halusin pian löytää uuden, en tykännyt olla yksin. Onneksi löysin ja paremman.

Vierailija kirjoitti:

Se tapahtuu joka vuosikymmenellä, että tulee lisää näkökulmia tai muuttuu. 47v toivon entistä enemmän inhimillisyyttä Suomeen ja maailmaan. Se oli jo nuorempana toive. Ja ei ole tarve kiristää ketään, kuten muilla tuntuu olevan.

Totta, mutta ainakaan itsellä ei ollut mitään suurta eroa 20- ja 30-vuotiaana. Kokemusta kertyi ja ajattelu syventyi, laajeni tms mutta aika samanlaiseksi esim kuvittelin tulevaisuuteni, että löytäisin oman ns. chosen familyn jne. 

ap

Minusta tuli 40v jälkeen paljon onnellisempi. Opin tekemään asioita itselleni sopivalla tavalla enkä

pyri enää miellyttämään ketään (paitsi ihan lähimpiä omalla tavallani). En enää ajattale asioita tai tee asioita siten kuin ne ikäänkuin kuuluu tehdä, jos se ei sovi mulle. Muutenkin lähempänä 50v olen kaikilla tavoin löytänyt itseni. Mielenrauha ja onnellisuus tulee siitä. Eikä enää ole kiire minnekään. Tekemään, suorittamaan, elämään sitku-elämää. Ymmärrän hyvin, kun sanotaan, että vanhempana elämä on onnellisempaa. 

Vierailija kirjoitti:

Erikoista kun minulla taas tuo tavoite saada perhe konkretisoituu käytännössä.

Mikä siinä on erikoista? Erikoista että ihmiset eivät elä samoja elämiä?