Minkälaista on henkinen väkivalta
puolison taholta? Kiinnostaisi tietää ihan konkreettisia esimerkkejä.
Kommentit (14)
Voisiko joku kertoa omakohtaista kokemusta?
Mistä tunnistaa onko henkisen väkivallan uhri.
Henkinen väkivalta on toistuvaa käyttäytymistä, jolla toinen pyrkii hallitsemaan, alistamaan, pelottelemaan tai heikentämään kumppanin itsetuntoa ja toimintavapautta. Se voi olla hyvin hienovaraista, eikä sitä aina tunnista heti.
Konkreettisia esimerkkejä ovat esimerkiksi:
Jatkuva vähättely: "Et osaa mitään", "Olet liian herkkä", "Kukaan muu ei jaksaisi sinua."
Nöyryyttäminen muiden edessä tai kahden kesken.
Toisen mielipiteiden, tunteiden tai kokemusten mitätöinti.
Syyllistäminen lähes kaikesta: riidoista, omasta pahasta olosta tai muiden ongelmista.
Valehtelu ja todellisuuden vääristely (ns. gaslighting): toinen väittää, ettei ole sanonut tai tehnyt asioita, joita on oikeasti tapahtunut, ja saa sinut epäilemään omaa muistiasi.
Hiljaisuudella rankaiseminen: puhumattomuus päiviä rangaistuksena.
Mustasukkaisuus ja kontrollointi: vaaditaan tietämään missä olet, kenen kanssa liikut tai tarkistetaan puhelinta ilman lupaa.
Eristäminen ystävistä tai perheestä esimerkiksi arvostelemalla heitä tai tekemällä tapaamisista hankalia.
Uhkailu, kuten uhkaus jättää, viedä lapset, vahingoittaa itseään tai pilata maineesi.
Jatkuva arvostelu ulkonäöstä, painosta, pukeutumisesta tai vanhemmuudesta.
Toisen tekemisten ja päätösten jatkuva kontrollointi.
Taloudellinen kontrollointi, kuten rahankäytön rajoittaminen tai sen vaatiminen, että jokainen ostos pitää perustella.
Pelottelu esimerkiksi huutamalla, paiskomalla ovia tai rikkomalla tavaroita, vaikka fyysistä väkivaltaa ei kohdistuisikaan suoraan sinuun.
Moni kokee henkisen väkivallan myös niin, että kumppani on välillä erittäin lämmin ja rakastava, mutta sitten muuttuu äkisti kylmäksi, syyttäväksi tai loukkaavaksi. Tällainen vuorottelu voi tehdä tilanteesta erityisen hämmentävän ja vaikeuttaa sen tunnistamista.
Ratkaisevaa on usein se, onko käyttäytyminen toistuvaa, tarkoitukseltaan hallitsevaa tai alistavaa ja aiheuttaako se sen, että toinen alkaa pelätä, varoa sanojaan tai menettää luottamusta itseensä.
Mun mies on väkivallan mestari. Jättää määräämiäni kotitöitä tekemättä ainankin kerran kuussa!
Pahinta on kun on fyysisen sekä henkisen väkivalkan uhri parisuhteessa
Kun tulee uusi suhde jossa ei lyödä nyrkillä jää kuitenkin tunne ja epäröinti ja merkityksen haku onko tämä uusikin suhde henkistä väkivaltaa tai osaaa jo valmiiksi varoi jos sattuskin tulee uudeltakin kumppanilta nyrkistä
Vierailija kirjoitti:

En ole kokenut fyysistä väkivaltaa, mutta kokoajan "tulee sanomista" jostain. Vihamielistä käytöstä joka päivä ja tunne siitä, että toisella saattaa napsahtaa koska tahansa.
Vierailija kirjoitti:
Halventaminen, haukkuminen, ylipäänsä kaikenlainen negatiivinen suhtautuminen ja alaspainaminen. Joskus sekin, ettei noteeraa mitenkään.
Miksi kukaan puoliso toimii noin toista kohtaan? Eihän tuollaisessa parisuhteessa ole mitään järkeä, kenellekään.
Vierailija kirjoitti:
Henkinen väkivalta on toistuvaa käyttäytymistä, jolla toinen pyrkii hallitsemaan, alistamaan, pelottelemaan tai heikentämään kumppanin itsetuntoa ja toimintavapautta. Se voi olla hyvin hienovaraista, eikä sitä aina tunnista heti.
Konkreettisia esimerkkejä ovat esimerkiksi:
Jatkuva vähättely: "Et osaa mitään", "Olet liian herkkä", "Kukaan muu ei jaksaisi sinua."
Nöyryyttäminen muiden edessä tai kahden kesken.
Toisen mielipiteiden, tunteiden tai kokemusten mitätöinti.
Syyllistäminen lähes kaikesta: riidoista, omasta pahasta olosta tai muiden ongelmista.
Valehtelu ja todellisuuden vääristely (ns. gaslighting): toinen väittää, ettei ole sanonut tai tehnyt asioita, joita on oikeasti tapahtunut, ja saa sinut epäilemään omaa muistiasi.
Hiljaisuudella rankaiseminen: puhumattomuus päiviä rangaistuksena.
Mustasukkaisuus ja kontrollointi: vaaditaan tietämään missä olet, kenen kanssa liikut tai tarkistetaan puhelinta ilman lupaa.
Eristäminen ystävistä tai perheestä esimerkiksi arvostelemalla heitä tai tekemällä tapaamisista hankalia.
Uhkailu, kuten uhkaus jättää, viedä lapset, vahingoittaa itseään tai pilata maineesi.
Jatkuva arvostelu ulkonäöstä, painosta, pukeutumisesta tai vanhemmuudesta.
Toisen tekemisten ja päätösten jatkuva kontrollointi.
Taloudellinen kontrollointi, kuten rahankäytön rajoittaminen tai sen vaatiminen, että jokainen ostos pitää perustella.
Pelottelu esimerkiksi huutamalla, paiskomalla ovia tai rikkomalla tavaroita, vaikka fyysistä väkivaltaa ei kohdistuisikaan suoraan sinuun.
Moni kokee henkisen väkivallan myös niin, että kumppani on välillä erittäin lämmin ja rakastava, mutta sitten muuttuu äkisti kylmäksi, syyttäväksi tai loukkaavaksi. Tällainen vuorottelu voi tehdä tilanteesta erityisen hämmentävän ja vaikeuttaa sen tunnistamista.
Ratkaisevaa on usein se, onko käyttäytyminen toistuvaa, tarkoitukseltaan hallitsevaa tai alistavaa ja aiheuttaako se sen, että toinen alkaa pelätä, varoa sanojaan tai menettää luottamusta itseensä.
Olipa hyvä kirjoitus henkisestä väkivallasta, kiitos.
Esim.
alistaminen
arvostelu
nimittely
kontrollointi
sosiaalisen kanssakäymisen ja läheisten henkilöiden tapaamisen rajoittaminen
voimakas mustasukkainen käyttäytyminen
eristäminen
nukkumisen estäminen
tavaroiden hajottaminen
lemmikkieläinten vahingoittaminen
edellä mainituilla asioilla uhkailu.
Henkistä väkivaltaa on myös itsemurhalla uhkaaminen, vankilaan tai psykiatriseen hoitoon joutumisella uhkailu sekä toisen jatkuva syyttäminen asioista, joita tämä ei ole tehnyt.
Pitäkää huoli omista asioistanne.
No esimerkiksi, kun mies huutaa, että elämä mun kanssani on aina ollut pelkkää paskaa. Tai että kuka tahansa kadulla vastaan tuleva olisi parempi vaimo kuin minä. Tai että olen sairas, pääst äni vialla, "mee hoi toon!"
Kun ahdistaa minut seinää vasten ja tulee karjumaan naama punaisena, kasvot kiinni kasvoissani, että olen ällöttävä ja oksettava hul lu.
Tai, kun lähden kauppaan niin mies kellottaa aikaa kotona ja soittaa perään missä olen ja kenen kanssa, koska kaupassa ei mene näin kauaa.
Jne.
Jatkuvaa vähättelyä, arvostelua ja nimittelyä, nolaamista muiden seurassa, uhkailua, ilkeilyä, sinulle tärkeiden juttujen arvostelua, suunnitelmiesi sabotointia viime tingassa, tavaroiden paiskomista tai hävittämistä, selän takana pahan puhumista, josta vihjaillaan ilkeästi kahden kesken, salakuvaamista nolaamistarkoituksessa, kolmannen tai useampien osapuolten mielipiteiden sekoittamista pakkaan (kaikki vihaavat ja halveksuvat sinua, kaikki ovat sitä mieltä, että arvoton ja huono jne).