Sisarusten jatkuva tappeleminen
Meidän 6- ja 8-vuotiaat lapset tappelevat lähes jatkuvalla syötöllä. Isompi hyvin harvoin aloittaa mitään, mutta pienempi on jatkuvasti ärsyttämässä. Pienemmälle ei tunnu riittävän mikään määrä aikuisen huomiota. Kun huomioin isompaa, pienempi purkaa turhautumistaan jotenkin. Molemmille annetaan huomiota, syliä ja omia juttuja. Lapsilla on omat huoneet ja usein joudun fyysisesti poistamaan pienemmän isomman ovesta roikkumasta. Hoidossa ja kavereiden kanssa käytös on oikein hyvää, joten kyse ei ole siitä, ettei lapsi osaisi olla kunnolla.
Kommentit (13)
Onko pienemmällä sisaruksella leikkiseuraa oman ikäisistä kavereista?
Miten olisi ihan vanhanaikainen kuri? Ihan vaan estää nuorempaa kiusaamasta toista ja teettää tällä jotain ylitylsiä juttuja ilmoittaen, että koska aloitit kiusaamisen, niin nyt minä katselen, kun lajittelet makaroneja. Me emme puhu, sinä vain teet työtä käskettyä ja mietit, kannattiko.
Niin. Ei kannattaisi tehdä lapsia noin pienellä ikäerolla, tuollainen 1-2 vuotta on ihan vihoviimeinen, vaikka moni yrittää selittää että ovat sitten ystäviä keskenään... eivät ole vaan kilpailijoita. Muutenkin naisen keholle ja mielelle olisi parasta että lasten ikäero olisi vähintään 3 vuotta.
Me tapeltiin. Ei olla tekemisissä aikuisiällä.
Vierailija kirjoitti:

Oikeestaan ei olis kannattanut tehdä ollenkaan.
Ihan normaalia ja siitä tasaantuu joskus teini-iässä. Mulla ja veljellä oli sama ja minä 2v vanhempi.
Vierailija kirjoitti:
Me tapeltiin. Ei olla tekemisissä aikuisiällä.
Niin tapeltiin mekin, välillä nyrkeinkin. Ollaan erittäin hyvissä väleissä.
Vierailija kirjoitti:
Miten olisi ihan vanhanaikainen kuri? Ihan vaan estää nuorempaa kiusaamasta toista ja teettää tällä jotain ylitylsiä juttuja ilmoittaen, että koska aloitit kiusaamisen, niin nyt minä katselen, kun lajittelet makaroneja. Me emme puhu, sinä vain teet työtä käskettyä ja mietit, kannattiko.
No useinkin ihan kannetaan se nuorempi pois siitä tilanteesta. Väkivaltaa ei meillä kohdistetaan lapsiin. Rangaistuksena meillä on ollut esim. lelut jäähylle, kivan tekemisen tai ruutuajan peruminen ja jos on jotain (pientä, muutaman euron arvoista) sisaruksen tavaraa hajonnut, on joutunut ostamaan tilalle omista rahoista.
Vielä vuosi sitten heillä oli tosi kivat leikit yhdessä, nyt viime kuukausina meno on ollut ihan mahdotonta. Välillä saattaa mennä vaikka kokonainen viikonloppu, jolloin yhdessäolo sujuu tosi hyvin ja välillä täysi sota päällä.
Ap
Mulla on siis itselläni paljon isompi ikäero sisaruksiini ja ollaan myös tapeltu ihan kunnolla. En muista vanhempien puuttuneen oikein mitenkään. Me ei kyllä koskaan leikitty yhdessä. Ollaan aikuisena ihan hyvissä väleissä.
Ap
En kadehdi aikoja noita. Vielä on hyvin muistissa.