Lue keskustelun säännöt.
Onko muita naisia, joilla ei koskaan ole ollut erityisiä tulevaisuuden suunnitelmia?
29.06.2026 |
Havahduin näin nelikymppisenä siihen, että itselläni ei ole ollut mitään suuntaa ja tavoitetta missään. Tajusin, että kaikki tietämäni muut naiset ovat haaveilleet miehestä, häistä, lapsista tai tavoitteellisesta urasta jo teinistä alkaen. Ja suunnanneet tavoitettaan kohti kuin juna raiteilla. Kaikki eivät kyllä ole onnistuneet, mutta kovasti ovat olleet sinne suuntaan menossa, esim. ajatelleet, että naimisiin 25 v. mennessä ja sen jälkeen eka lapsi aluille ennen 30 ikävuotta, tai lähihoitajan opinnot tai yliopisto käytynä tavoitteellisesti ja mahdollisimman pian vakitöihin 25 v ikävuodesta alkaen.
Itse olen vaan ajelehtinut menemään, opiskellut useampaa alaa ja valmistunutkin (jopa korkeakoulusta) mutta ilman mitään suurempaa paloa tai intohimoa alaan, tehnyt työpätkää siellä sun täällä ja kokeillut vähän kaikenlaista mihinkään kunnolla kiinnittymättä.
En ole koskaan miettinyt, haluanko perhettä. Miesystäviä on tullut ja mennyt, ollaan vaan yhdessä vietetty aikaa ilman sen kummempaa sitoutuneisuutta kulloisenkin hyvän tyypin kanssa.
Hoksasin nyt 40 v. että hupsista kun ei olekaan mitään suuntaa, ja tämä taitaa naisilla olla aika harvinaista. En tosin tiedä, että tarvitseeko edes olla vai riittääkö itselleni kellutella vaan elämän läpi. Häitä jonkun kanssa tai lasta en ainakaan taida haluta, kun aito halu olisi varmaan ollut niin suuri, pakottava tarve.
Kommentit (26)
En kuitenkaan koe tai koskaan ole kokenut olevani masentunut, joten suunnan puute ei johdu siitä.
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tulee varman yleistymään nykyisissä parikybäsissä - tytöissäkin
Tietyllä tavalla olen kohtalotoveri, vedettiin matto jalkojen alta niin joutuu etsimään sen suunnan ihan alusta asti uudelleen. Koulutus ja työkokemusta minulla sentään on, mutta tapahtunut asioita joiden seurauksena parisuhde loppui ja jotka pakottaa muuttamaan paikkakunnalta ja etsimään uuden työn. Jotenkin sitä tässä iässä ei enää jaksaisi aloittaa niin nollasta.
Luulin, että tällainen "ajelehtiminen" oli normiasetus ja suorittajat (kumppani/vauva/hyvä työpaikka on pakko olla ennen kuin täytän 30 tyyliin) ovat pieni vähemmistö.
Miksi naisilla tavoitteet on mies ja lapsi mutta miehillä tavoitteet on nousujohteinen ura, kiva auto, mökki, ulkomaan matkailu yms?
Voithan sä unelmoida vaikkapa taulujen maalaamisesta tai perunoiden kasvattamisesta parvekkeella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä. Minäkin kohta 40 ja olen aina vain ajelehtinut elämässä. Minulla ei ole töissä kunnianhimoa ja tai haluja edetä mihinkään. Haluan tehdä työt ja sitten mennä kotiin. Minulla on mies, jonka kanssa olemme olleet yhdessä yli 10 vuotta, mutta lapsia emme halua. En ole ikinä halunnut lapsia, se sentään on aina elämässä ollut kirkasta. Jos on lapsia ei voi vain ajelehtia, se tuo murheita elämään. Asumme vuokralla emmekä varmaan ikinä tule omistamaan asuntoa, tämäkään ei oikeastaan haittaa. Olen ihminen, joka on aika vähään tyytyväinen. En oikeastaan ollut ikinä pahemmin suunnitellut naimisiin menoakaan, mutta yllättäen päätimme mennä miehen kanssa naimisiin viime vuonna. Pienet hääjuhlat ja siinä se. Kannattaa elää niin, että itse on onnellinen eikä seurata yhteiskunnan käsikirjoitusta, jos se ei tunnu omalta.
En ole koskaan ymmärtänyt tätä naimisiin ennen ikää x ja ensimmäinen lapsi ennen ikää x. Kuulostaa suoritettavalta projektilta, jossa elämän ja parisuhteen mielekkyys ja oikean ihmisen valinta kumppaniksi jää toissijaiseksi. Ihan kuin nuo olisivat jotain saavutuksia toteutuessaan tietyllä aikataululla. Siinä unohtuu sekin, ettei lapsia tai mitään elämässä niin vain saada tilaamalla. Mitä tapahtuu lapsi ennen ikää x -ihmisen identiteetille jos raskaus ei alakaan, ehkä koskaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tässä yksi elämän ajopuu.
Olin yksinäinen, kiusattu nörttipoika. Opiskelin 1. ammatin puhtaasta mielenkiinnosta ja harrastuksesta alaan. Ajauduin seurusteluun ja avioliittoon kun sattui soma tyttö kohdalle, ajauduin apen tyrkyttämänä ostamaan perheyrityksen, lapsia tuli ilman sen kummempaa suunnitelmaa muutama...
Nyt ikää 54, saanähdä, miten muuttuvan maailman myrskyt tässä vielä heittelevät...
Nuorin lapsi täyttää kohta 18.
Kyl ne haaveet jäi kun koulukaverit toimi sutenööreinä .
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eihän nuorena edes ajattele että elää kovin vanhaksi . Sitten kun elää se onkin yllätys.
Jatkan: Aika moni elämää kovasti rationaalisesti suunnitellut on myös joutunut antautumaan yllättävien käänteiden edessä. Hyvässä ja pahassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen 47v eikä minulla koskaan ole ollut pitää pidemmän ajan suunnitelmia. Asiat ovat vain tulleet eteen ja olen pyrkinyt toteuttamaan. Kävin lukion, mutta ei mitään haaveamnattia ollut Seurustelin, naimisiin, lasten hankinta ja sitten opiskelin korkeakoulututkinnon. Töitä olen tehnyt, avioero, työpaikan vaihtumisia, lisäopintoja. Kaikki vain tullut jossain välissä mieleen ja tuntunut sopivalta ja siitä sitten toteuttamaan.
Vierailija kirjoitti:
En ole koskaan ymmärtänyt tätä naimisiin ennen ikää x ja ensimmäinen lapsi ennen ikää x. Kuulostaa suoritettavalta projektilta, jossa elämän ja parisuhteen mielekkyys ja oikean ihmisen valinta kumppaniksi jää toissijaiseksi. Ihan kuin nuo olisivat jotain saavutuksia toteutuessaan tietyllä aikataululla. Siinä unohtuu sekin, ettei lapsia tai mitään elämässä niin vain saada tilaamalla. Mitä tapahtuu lapsi ennen ikää x -ihmisen identiteetille jos raskaus ei alakaan, ehkä koskaan?
Lisäys vielä että kuulostaa joltain menneisyyden ajattelulta, jossa nainen oli vanhapiika jos ei ollut naimisissa 25-vuotiaana
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä 45v. Olen mennyt sitä polkua mikä kulloinkin on eteen tullut. Ei mulla ole ollut mitään suunnitelmaa kuin elää hetkessä ja laittaa rahaa sivuun pahan päivän varalle, sillä tällainen elämäntapa saattaa johtaa taloudellisesti epävarmoihin tilanteisiin. Olen muuttanut työn perässä pitkin Suomea ja ulkomaita. Koulutuksena lukio, josta jätin yokirjoitukset kesken.
Mielenkiintoista elämää olen elänyt ja varmasti mielenkiintoisia asioita tulee vielä olemaan edessä.
Moni mies ja nainen on elämänsä ajan ollut ajatellut ammatin ja perheen kuin puolison mutta . Paitsi pahikset myös olosuhteet pilaa useimpien ja ilkeät ihmiset suunnitelmat. Aina nousee joku ilkeä ihminen tielle . Pahan tekijöitä. Myös työssä . Ikävää että unelmat ja tunteet on murskattu. Niin monilta . Tiedetään nuoruuden rakkaudet on erotettu toisistaan myös .
Miehet on usein väkivaltaisia kuin naisetkin. Siinä ei kukaan jaksa elää. Eroja tulee . Eikä naisilla ole muuta suunnitelmaa kuin miten selviytyä. Miehillä myös mutta eri tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Luulin, että tällainen "ajelehtiminen" oli normiasetus ja suorittajat (kumppani/vauva/hyvä työpaikka on pakko olla ennen kuin täytän 30 tyyliin) ovat pieni vähemmistö.
Niin minäkin oman pään sisällä luulin näihin päiviin asti, mutta havahduin, kun tajusin että nuoretkin puhuvat haaveistaan yleensä tuohon tyyliin. Vielä nykypäivänäkin suurin osa nuorista naisista sanoo (esim. mediassa), että haaveena joku päivä päästä naimisiin, saada lapsia ja saada vakityö ja omakotitalo. Itse kuvittelin, että tuollaiset kuuluu jonnekin 1900-luvulle.
Itse olisin vastannut vaan, että haaveilen matkoista ja deiteistä ja vuokrakämpästä lähellä bilepaikkoja.
-ap
"Tajusin, että kaikki tietämäni muut naiset ovat haaveilleet miehestä, häistä, lapsista tai tavoitteellisesta urasta jo teinistä alkaen. "
Tai sitten ovat vain massan mukana kulkevia mielikuvituksettomia tylsimyksiä, jotka luulevat, että elämä kuuluu elää juuri noin.
Luuletteko että teini ikäiset ei suunnittele. Kyllä he suunnittelee. Mutta seksiin pakottaminen saattaa estää elämän halun kamppailla opiskelun ja ammatin eteen . Saati että olisi se oma rakastettu. Miehet ei näistä välitä vähääkään kun kiima on päällä. Ei väliä kun saa kivekset tyhjennettyä . Ihan sama kehen.
Kohtalotovereita?