Lue keskustelun säännöt.
Oletteko lopettaneet avautumasta vaikeuksistanne jollekin tietylle ihmiselle?
25.06.2026 |
Oletko esim. lakannut kertomasta jollekin tietylle ystävälle, sukulaiselle tai jopa puolisolle vaikeuksistanne? Mikä sai tekemään päätöksen?
Kommentit (13)
Jos joku alkaa vähätellä ja osoitella, kuinka hyvin mulla kaikki onkaan, lopetan kertomasta tuntemuksistani. Sellaisen ihmisen kanssa jutellaan jatkossa vain kivoista asioista. En tietenkään osoita empatiaa vastapuolellekaan jatkossa. Pari semmoista kaveria on ollut elämän varrella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun ihminen vain kontrolloi aidon huolehtimisen sijaan on aika lopettaa puhuminen.
Vierailija kirjoitti:
Jos joku alkaa vähätellä ja osoitella, kuinka hyvin mulla kaikki onkaan, lopetan kertomasta tuntemuksistani. Sellaisen ihmisen kanssa jutellaan jatkossa vain kivoista asioista. En tietenkään osoita empatiaa vastapuolellekaan jatkossa. Pari semmoista kaveria on ollut elämän varrella.
Vähintään yhtä ärsyttävää on, kun toisen täytyy aina laittaa paremmaksi. Jos sulla on mennyt joku huonosti, niin kaveri ei lohduta tai edes tunnu kuuntelevan, vaan välittömästi kertoo miten hänellä meni vielä huonommin. Ugh!
En kerro. Vain pakko ollut joskus jotain sanoa, kun tilanne meni siihen. Ja ei ole sellaisia joille voisi. Pari autistia ei sanonut juuri mitään, toinen arvosteli.
Äidille en puhu enää kuin korkeintaan säästä. Olin tässä vuosi-pari takaperin melko uupunut pienen lapsen äiti, joka kaipasi hetken hengähdystä ja omaa aikaa ja avauduin asiasta äidilleni. Äidin vastaus oli että miten muut äidit sitten pärjää lapsiperhe-elämän keskellä. Samainen ihminen kokee oikeudekseen myös kommentoida ulkonäköäni, pukeutumistani, milloin mitäkin. Aina on vääränlaiset vaatteet, huono ryhti, hirveä juurikasvu hiuksissa, jne. Ei arvosta kenessäkään ihmisessä sellaisia piirteitä kuten luotettavuus, rehellisyys yms. Vain ulkonäkö on tärkeintä. Onneksi ei asu lähellä niin ei tarvitse olla tekemisissä kuin harvakseltaan. Hirveän myrkyllistä seuraa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sen jälkeen kun itse olin yhden ihmisen avautumisen kohde (siis avautui minulle jatkuvasti ongelmistaan), niin en ole avautunut kuin ammattilaiselle.
Oli sen verran kuluttava kokemus, että on tosi iso kynnys nykyään itse avautua, jotten kuormittaisi ketään samalla tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos joku alkaa vähätellä ja osoitella, kuinka hyvin mulla kaikki onkaan, lopetan kertomasta tuntemuksistani. Sellaisen ihmisen kanssa jutellaan jatkossa vain kivoista asioista. En tietenkään osoita empatiaa vastapuolellekaan jatkossa. Pari semmoista kaveria on ollut elämän varrella.
Vähintään yhtä ärsyttävää on, kun toisen täytyy aina laittaa paremmaksi. Jos sulla on mennyt joku huonosti, niin kaveri ei lohduta tai edes tunnu kuuntelevan, vaan välittömästi kertoo miten hänellä meni vielä huonommin. Ugh!
Ei tuo välttämättä ole mitään "kilpailua". Joillekin helpompi tapa lohduttamisen sijaan on samaistumispinta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En puhu hyvistä, enkä vaikeuksista oikeastaan kellekään. Ketään ei kiinnosta. Kyllä ne varmaan kysyis, jos haluasivat tietää. esim yksikin kaveri soittelee kuukauden välein. ihmettelee, kun ei ole musta kuullut ja sitten se puhuu itsestään tunnin. Ok, kiitos. Oli tosi ihanaa jutella "kuulumisia". Viitisen vuotta mennyt noin.
Toukokuussa nähthiin pitkästä aikaa yhteisen sukulaisen lapsen ylppäreissä. Huvitti, kun niin esitti tuntevansa mut.. piti semmoista todella paras ystäväesitystä päällä. Johan naama venähti, kun tätini tuli juttelemaan mulle mun avioerosta ja muutosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä en oikein koskaan ole pystynyt puhumaan asioistani kenellekään. Lähipiirini on hyvin suppea (äiti, 92-vuotias mummo ja pari kouluaikaista ystävää), ja kuulumisia vaihdetaan lähinnä yhteen suuntaan. En usko, että edes osaisin kertoa omista jutuistani: työni kiinnostaa vain pientä alan piiriä, minulla ei ole erikoisen kiinnostavia harrastuksia eikä sosiaalista elämää, jota avata. Osani on kuunnella muiden asioita ja osoittaa myötätuntoa tarvittaessa.
Joskus ajattelen, että olisi helpompaa koettaa olla rehellinen. En kuitenkaan tiedä, miten voisin yht'äkkiä alkaa kertoa vaikkapa lähes kymmenen vuotta jatkuneesta syömishäiriöstä, pakko-oireista ja neljä vuotta sitten alkaneesta masennuksesta. Parempi pitää omana tietonaan.
Eräälle lopetin kertomisen, kun tyhmyyttäni luotin, asiani tulikn eteeni kun luottamukseni petettiin. En henkilön kanssa puhu enää kuin " säästä". Olen liian luottavainen, itse en toisen asioita kerro, annan henkilölle itselleen " valtuuden" kertoa asioitaan kenelle haluaa, ei ole minun tehtäväni. Työssänikin olen allekirjoittanut paperiin lupauksen sitoutua vaitioloon , samoin suhtaudun ihmisten asioihin työni ulkopuolellakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan kaikille olen lakannut selittämästä asioitani. Elämässä on niin paljon kaikkea tärkeämpää.
Lakkasin puhumasta niistä kenellekään, koska en vuosikymmenten aikana löytänyt ketään, joka olisi kyennyt olemaan läsnä tai edes välittänyt. Paitsi terapeutin. Vastaisuudessa en puhukaan vähänkään vaikeammista asioista kenellekään paitsi heille, jotka kuuntelemisen ja läsnäolon ovat ammatikseen valinneet ja siihen kykenevät.