Ammattiviulistit eivät erota Stradivariusta uudesta viulusta - vaikka hintaero on valtava

Amerikkalaisessa tutkimuksessa ammattiviulistit kokeilivat sokkoina Stradivariusta ja muita vanhoja ja arvokkaita italialaisia viuluja yhdessä uusien ja huomattavasti halvempien viulujen kanssa. Tuloksena oli se, että uusi viulu valittiin huomattavasti useammin paremmaksi viuluksi soitto-ominaisuuksiltaan ja äänenlaadultaan, joiden luulisi toki olevan ammattiviulistille tärkein kriteeri soittimen valinnassa. Siitä huolimatta muusikoidenkin parissa elää sitkeästi ajatus siitä, että miljoonia dollareita maksava Stradivarius on jotenkikin parempi soitin kuin ammattimainen murto-osan tuosta maksava uusi soitin.



http://blogs.discovermagazine.com/notrocketscience/2012/01/02/violinist…



Olisikohan niin, että uskomukset hinnan ja laadun suhteesta eivät ole kovin johdonmukaisia? En itse soita viulua vaan kitaraa (puoliammattimaisesti), mutta tunnustan, että soitettuani esim. viiden tuhannen dollarin kitaroita en ole huomannut juuri eroa tuhannen dollarin kitaroihin. Molemman hintaluokan soittimet tehdään käsityönä ja vieläpä samoista puumateriaaleista samojen työvaiheiden kautta. Siitä huolimatta ero esim. 300 dollarin ja tuhannen dollarin kitaroissa on huomattavan suuri. Lienee niin, että kun soittimessa on saavutettu tietty laatutaso - joka maksaa vähintään hinnan X - tästä kalliimmat soittimet eivät yhtä dramaattisesti kasvata laatua.



Toki ymmärrän, että ajan patinointi ja rakentajan nimi tuo museoarvoa instrumentille ja tietenkin miljoonien dollarien soitin olisi arvokas keräilykohteena siinä missä joku Dali:n taulukin - koska niitä ei ole montaa koko maailmassa. Mutta jos ajatellaan kriteerinä soittimen ominaisuuksia äänenlaadun ja soitettavuuden suhteen, niin nuo satoja vuosia vanhat puunkappaleet ovat jo aika hinnoissaan :D