En ole psykoottinen, mutta mulla

Niin minäkin.



Näihin pyrin ja tiedän auttavan: rutiinit, säännölliset elämäntavat, säännölliset ateriat, liikunta, kävely luonnossa lähellä todellista konkreettista maailmaa, netin minimointi. Ole tekemisissä niin paljon kuin jaksat muiden, tasapainoisten ihmisten kanssa, tee todellisia asioita esim. käsitöitä.



Halaus!

Älä masennu, voit hyinkin elää oikein onnellisen elämän :)



Minulle mainittiin diagnoosissa skitsoidiesta masennuksesta, jonka oletettiin olevan kroonista laatua. Samoin oli psykoottisia mielenrtakenteita, ajatuksenrientoa ja jos vaikka mitä.



SIlti olen nykyään "ihan" terve :) Elämä pitää laittaa raiteilleen ja rutiinit pitää yllä. Minulla on kaksi ihanaa lasta, maisterin paperit takataskussa, onnellinen parisuhde ja loistava tulevaisuus edessä ;) Ja tosiaan vielä 8 vuotta sitten olivat laittamassa sairaseläkkeelle. Se jos joku on hullua.

Tuntuu niin sanoinkuvaamattoman pahalta. Siltä että ihan kaikelta meni pohja.

Minulla on ollut kaksi psykoosijaksoa.



En varsinaisesti tiennyt, että olin psykoosissa, mutta kyllä se olotila oli jotain ihan muuta kuin normaali syvä msennus muine oireineen. Olin sellaisessa ihme sumussa, enkä varmasti olisi tullut tänne kysymään, että olenko psykoosissa. Olin ihan omassa maailmassa. Ulkopuolinen huomaa sen kyllä. Mulla oli ainakin harhojakin silloin.

Huomasitko itse se, huomasiko muut? ap

Mä taas tiedän ihan itse että mulla on maanis-depressiivinen persoonallisuus, vaikka en ole koskaan käynyt sitä lääkäreille esittelemässä. Mutta on niin että kun mä jostain innostun niin mä teen sitä päivät ja yöt ihan hullun kiilto silmissä ja sitten kun kyllästyn siihen niin vaivun masennukseen, jossa en saa mitään tehdyksi. Siitä nostaa vain innostuminen jostain uudesta asiasta.

Mutta tällä luonteella ei esim. kotityöt onnistu koskaan. Ne kun harvoin ovat se intomielen kohde ja masisvaiheessa taas viimonen mitä huvittaa tehdä.

ap

Ap tässä on niin järkyttynyt ettei osaa kuin valittaa...



Miten teillä muilla, tietävätkö ympäristön ihmiset tilanteesta? Vanhemmat, sukulaiset. Lueskelin netistä ongelman syntysyistä; kohdunaikaisista kehityshäiriöistä ja kasvuympäristöstä oli puhetta. Silti tuntuu että mieluimmin ottais vaikka syöpädiagnoosin, koska tästä tuntee niin hirveää HÄPEÄÄ.

minun hyvä ystäväni on ollut psykoosissa useammankin kerran, ja silti on ihana ihminen ja edelleen ihan yhtä hyvä ystäväni. Ei se ole maailmanloppu.



Ihan syyttä tunnet häpeää, sinulla on vain on yksi este enemmän elämässä, jonka yli hypätä. Kyllä se siitä, kunhan hoidat itseäsi, eikös?

Minullakin on ystävä, joka on pari kertaa joutunut psykoosiin. Suhtaudun tähän niin kuin mihin tahansa krooniseen taipumukseen. Vakava asia, mutta ei mitään sellaista, joka muuttaisi suhdetta ystävääni sen enempää kuin jos hänellä olisi diabetes, reuma, vakava asta tms.



Kaikilla meillä on joku taipumus, joka tulee esiin ääritilanteissa. Sinulla se on tuo, minulla joku toinen. Itse en edes hyväksy karkeaa jakoa mielentervyeden ja fyysisen terveyden välille, koska ne mielestäni kietoutuvat toinen toisiinsa.

Se, että sulla on psykoottisia rakenteita ei tarkoita sitä, että olisit koskaan ollut psykoosissa tai että sinä koskaan edes tulisit olemaan psykoosissa.



Yleensä tapana on tehdä potilasta arvioidessa jaottelu ns. ongelmatyypistä - eli siis minkä tyyppistä problematiikkaa tällä potilaalla on. Useimmiten jaottelu on asteikolla "neuroottiset häiriöt" ja "psykoottiset häiriöt".



Tapana on katsoa, että psykoottistasoiset häiriöt johtuvat ongelmista hyvin varhaisessa lapsuudessa, ne ovat saaneet alkunsa sinä aikana, kun lapsella ei ole ollut sanoja stressitilanteiden käsittelyyn. Kyky puhua ongelmista on vaikea, koska kaikki tunteet ovat niin fyysisiä.



Neuroottistasoiset ongelmat taas ovat saaneet alkunsa vähän myöhemmin, leikki-iässä.



Psykoottistasoisissa häiriöissä ongelmana on yleensä se, että ns. symbolisaatio on puutteellinen. Tätä voidaan korjata terapian avulla. Toinen tyypillinen ongelma on se, että minän rajat ovat vähän hakusessa. Tätäkin voidaan korjata terapiassa.



Se, että psykiatri sanoo, että sinulla on psykoottisia mielen rakenteita ei missään nimessä tarkoita sitä, etteikö sinulla olisi TOIVOA, mahdollisuuksia tulevaisuudessa (hyviäkin! ja paljon!) tai että olisit jotenkin paha ja menetetty. Ongelmien hahmottaminen voi tuntua vaikealta ja pahalta, mutta tie kannattaa kulkea. Et ole itse missään nimessä voinut ongelmiasi aiheuttaa, olet itse siihen täysin syytön. Voit koettaa ajatella, että terapiatyö varmasti nostaa esille hyvin pelottavalta tuntuvia asioita, mutta ne ovat ihan sinua itseäsi, eivät tuntemattomia mörköjä.



Tutustut ehkä itseesi uudelleen. Sekin on pelottavaa, koska jostain voi joutua luopumaan. Jos uskallat tälle tielle lähteä, saatat löytää itsestäsi uusia voimavaroja - ja huomattavasti valoisamman tulevaisuuden kuin mitä sinulla olisi edessä ilman tätä työtä. Terapia on rasittavaa, raskasta, pelottavaa, mutta toisaalta usein myös hyvin antoisaa ja vapauttavaa.



Hyväää matkaa!



terveisin



5v terapiatyötä tehnyt

Ihana lukea nuo teidän kirjoitukset. Teidän kavereilla on onnea että on tuollaisia ystäviä.



2 ja 4 (vai 5, hitto kun nuo numerot heittää häränpyllyä), onko teillä jatkuva lääkitys?

Ei ole lääkitystä enää ollenkaan! Söin lääkkeitä kolme vuotta, muiden lisäksi oli Xanoria päiväannoksella, joka ehkä kertoo valliinneesta olotilasta.



Lopulta kuitenkin parannuin ja lääkkeet lopetin myös. Nyt entinen elämä on kuin muisto vain. Silloin en olisi koskaan uskonut näin sanovani. En esim poistunut kotoa vuoteen jne.

Et ole itse missään nimessä voinut ongelmiasi aiheuttaa, olet itse siihen täysin syytön.

hyvin porskuttaavat ja pärjäävät. On psykiatrilla tainnut ola huono ulosanti jos tuon on vaan sanonut mitään selittämättä.

keskustellut tästä asiasta sinun kanssasi... Kyllä helpottaa lukea tällaista tekstiä. Todella toivoton olo jäi tuon psykiatrin vastaanotolla käynnistä. Ajattelin kotiin tullessa että uskallanko ajatella ollenkaan että tuollainen lähestymistapa kuin hänellä on ihmiselle haitallinen ja vaurioittava, vai olenko tällaisine ajatuksineni heti vainoharhainen :) :'(.



Ja ihana kuulla että terapiasta on apua. Nimittäin olen jo tehnytkin paljon tuollaista mistä puhut, itseeni tutustumista ja allekirjoitan tuon viimeisen kappaleen täysin. Osa tästä hirväestä hepulista onkin nyt sitä että hetken tuntui siltä että onko näillä ponnisteluilla oppia ajattelemaan uudella tavalla ja tutustua tunteisiini mitään merkitystä, vaikka olen mielestäni edistynyt todella paljon ja muuttunut ihmisenä! Kun koetin siitä psykiatrille puhua hän ei noteerannut asiaa mitenkään. Itse otin puheeksi terapian mahdollisuuden ja Kela-lausunnon, joka sitten päätettiini tehdä.



Noh, nyt joka tapauksessa helpottaa pahin panikointi :), KIITOS!!! ap

keskustelin asiasta myös testit tehneen psykologin kanssa ja hänen palautteensa oli vähän eri näkökulmasta. Toki tuo psykoottisuuspuolikin tuli esiin, mutta siihen kiinnitettiin aika vähän huomiota. Mietittiin niitten testien osa-alueita jne. ja tosi positiivisessa hengessä, siitä jäi hyvä ja toiveikas mieli. Psykiatrin kanssa oli sitten taas eri jutut ja hän sanoi että mulle oli esitelty noita testituloksia liian pehmeästi. Hetkeksi tuli sellainen olo että en enää tiedä mitä ajatella :o.

on ollut pari krtaa psykoosissa. Ja sen on ihan hirveää meille läheisille, (kuten hänelle itselleenkin (on vainoharhainen silloin)). Todellakaan ei jää ympäristöltä huomaamatta.



Mutta kun tämän taipumuksen hänessä tietää, asian kanssa pystyy elämään, ja ihan hyvää, onnellista elämää. Asia täytyy vain ottaa arjessa huomioon, esim valvomista mies ei kestä.

Kiitos tekstistäsi, vaikka asiasi on tuttua (liiankin tuttua) tuntuu joskus hyvältä kun joku muistuttaa noista asioista. Takana 7 vuotta terapiaa ja välillä vieläkin on valtava häpeä omasta "viallisuudesta".

jollain lailla hätkähdyttää sinut ja täsmentää, että tarvitset apua. Tai sitten hän vain oli sadisti - tai muuten täysi tollukka. Ota niistä kaikista nyt selvää.