Työssäkäynti ja pieni lapsi hoidossa on ihan HIRVEÄ yhdistelmä myös itselle, olen aivan poikki

joka ei koe erityisen raskaaksi työ-lapset yhdistelmään.

Aamuvuoroissa mies ja lapset jää nukkumaan ja mies vie lapset 9 hoitoon ja kouluun. Minä haen heidät sitten klo 15 jälkeen ja käydään samalla kaupassa jos tarvis.

iltavuoroissa 2v menee vasta klo 12 päiväkotiin, joten meillä on aamu yhteistä aikaa. Isä hakee lapset viim. klo 19 päiväkodista.

Lisäksi mulla on usein viikolla vapaapäiviä ja silloin tehdään lasten kanssa jotain mukavaa. Silloin myös yleensä siivoan. Työpäivinä teen vaan pakolliset pyykinpesun ja keittiön siistimisen yms.

yövuoroissa 2v on klo 9-15 päiväkodissa ja minä saan nukkua. Ekaluokkalainen on ilttiksessä. Silloin kun mulla iltavuoro ja miehellä töitä klo 19 saakka ekaluokkalainen menee mummolaan.

hankalin tilanne lienee niillä, joilla työt samaan aikaan ja vielä pitkät työmatkat siihen päälle. Onhan se selvää, että jos aikuiset on 10 tuntia päivässä varattuja työelämään, niin ei siinä perheelle jää paljon aikaa.

se onkin niin, että kaikkea osaa arvostaa vasta kun se on loppumassa... ensi kuussa kolme täyttävä poikani menee maaliskuun alusta hoitoon, todennäköisesti kuitenkin vain pari kolme päivää viikossa. Päätin, että alan tehdä vain muutamaa päivää viikossa, niin että pärjäämme taloudellisesti. Ihan vain lapsen takia ja tietysti osaksi myös itseni. Nyt kun taaksepäin katsoo, on aika kotona ollut todella todella ihanaa, ja vaikka on tiukkaa(todella tiukkaa välillä) ollut taloudellisesti, niin aina on pärjätty.

ihan kamala. Mihinkään ei ole kunnolla aikaa, ei työlle, lapsille, kodinhoidolle - saati sitten itselle tai parisuhteelle. Viisi vuotta kotona kahden lapsen kanssa ei helpota tätä tilannetta. Palasin töihin 2,5v.sitten.

Samaa puhuvat kaikki tutut joilla on alle kouluikäisiä lapsia.

Nyt siirryn 80% työaikaan vararikon uhallakin. Muuta vaihtoehtoa ei ole bönärin välttämiseksi.

itse olen työssä josta nautin ja viihdyn siellä hyvin.

Lapset olen hakemassa viim 16. Teen kerralla ruokia enemmän ettei tarvitse joka päivä seisoa keittiössä. Usein käydään, varsinkin nyt talvella, luistelemassa tai hiihtämässä tai muuten pihalla lasten kanssa ennen ruokaa vielä.

Pyykkikone ajastuksella, aamulla ripustan pyykit. Kotitöitä teen sillä aikaa hetken kun lapset syövät iltapalaa.. Sitten unisadun luenta ja sänkyyn n. 20. Meillä mies vie hoitoon joka aamu, mene itse niin aikaisin töihin että ei olisi lapsille sopivaa herättää niin ajoissa. Usein teen jotain pientä kotityötä ennen töihin lähtöä. Sitten n. 2 kertaa viikossa isompi siivous. Mies paljon iltoja töissä ja vkl poissa harrastuksessaan/töissä. En valita, hyvin selviydyn ja pärjää. Lataan akkuja töissä vaikka työ onkin kovin keskittymistä vaativaa.



Ennen stressasin kotitöistä, siivouksesta yms. Se yhdistettynä työpäiviin ja lastenhoitoon, kyllä siinä palaa loppuun vähemmästäkin.

Pyykin odottaa seuraavaan päivää jos ei ehdi/jaksa laittaa. Eikä nuo lapsetkaan tuosta tod. ole kärsinyt. Elämän ei tarvitse olla suorittamista ja pingottamista..

Pienten lasten vanhemmilla elämä vaan on hektistä. Kyllä se jossain vaiheessa helpottaa. Sitä paitsi kun pääsee rutiineihin kiinni, niin kaikki menee omalla painollaan. Kummaltakin hoitovapaalta palatessa oli aluksi sopeutumista, mutta kyllä se siitä sitten. Koitin jossain vaiheessa lyhyempää työpäivääkin, mutta valitettavasti homma ei toiminut. Vähemmän palkkaa, mutta samat hommat enemmällä stressillä. Se siitä sitten.

Minä olen myös palanut töihin kun lapset oli 2- v. ja 9 kk. Mutta tehkää hyvä arki, järkevät rutiinit.

Valmistaudu seuraavaan päivään etukäteen, järjestä kotia niin että tavaralle on paikka ja löydät näin etsimäsi asiat nopeaan.



Kyllä se siitä sutviutuu ja alkaa jaksamaan. Kuukauden kuluttua valoisuutta on jo päivälle enempi ja se auttaa myös.



Koita ajatella positiivisia asioita kuin märehdit negatiivisessa.

Myös säännöllinen liikunta auttaa, vaikka vaan perheen kanssa ulkoilu. Lähteminen on hankalaa mutta ei jatkuvasti kannata jäädä sohvalle makaamaan.

Itse olen vielä pvkodissa töissä ja keväällä jään muutamaksi kuukaudeksi kotiin, vaika ollaankin sitten persaukisia.

Päivä alkaa 5.30 ja nukkumaan 22. Tällä viikolla en ole juonut yhtään kahvikupillista ilman, että välillä pitäisi johonkin pomsahtaa. Tätähän tämä on ollut. Muisti ei toimi ja viikonloppuisin ei jaksa kuin maata pyykkäyksen sun muun lisäksi. ei mitään järkeä eikä kenenkään etu.

no, tuli kokeiltua ja todettua että kotiäitinä ON paljon mukavampaa pikkulapsivaiheessa. Palaan siihen siis keväällä taas toviksi.

Ja voimia kaielle samassa pyörityksessä eläville!

En kannata mitään työnsankari sädekehän ylläpitoa, mutta tosiasia on että jos ei työtä tee ei syödäkään pidä...



Jos haluaa viettää illalla aikaa lasten kanssa ei hankita harrastuksia joihin sitten kuskataa joka ilta lapsia.



Lapset on onneksi jo koululaisia, mutta kyllä minulle työhön meno oli niin mukavaa (ja on vieläkin) että en tunne stressiä iltahommista...

En tajua, kuinka kukaan voi ajatella, että on jotenkin helpompaa laittaa lapset hoitoon ja itse tehdä vaativaa työtä. Mä olen ihan rättipoikka viikot, en meinaa jaksaa mitään hoitorumban ja omien töiden lisäksi. Todella raskasta ja uuvuttavaa kaikin puolin. Miten hemmetissä tätä arkea jaksaa??? Illat lyhyitä, itse olen aivan älyttömän väsynyt ja lapset levottomia ja itkuisia :(

Mä olen myös aivan tööt. Onneksi lasten elämää on onnistuttu aika hyvin rauhoittamaan, ja kohta saadaan vielä lisää vapautta heille.

Mutta joo, on tää aikamoista, kun työpäivän jälkeen haluaisi vaan hetken hengähtää, mutta ei, kolme lasta hyökkää kimppuun ja vaatii osansa. Ja sama tietysti viikonloppuina. Ja aina.

Mä vaihdoin just tuon takia työaikani 38 tunnista 30tuntiin ja se auttaa. En haluaisi koskaan palata isompaan tuntimäärään, mutta joskus se on edessä...

Meillä menivät hoitoon 2-5-vuotiaina ja elämä sovitettiin tietysti sen mukaan. Isä haki aiemmin päiväkodista ja teki ruoan, minä kävin kaupassa ja tulin valmiiseen ruokapöytään, ihan hyvin illat menivät, kotityöt jaettiin ja viikonloppuisin siivottiin kunnolla. Aamuhärdellin hoidin minä ja ei stressannut.

olisipa ihanaa olla lasten kanssa kotona. ennenkuin ehtii töistä kotiin, joku soittaa jo, että onko ruokaa. Ja lasten harrastuskuljetuksia viitenä iltana viikossa.

Vaikkei ole lapsiakaan.

Itseäni stressaa jo pelkästään lapsen srk-kerhoon vieminen ja sieltä hakeminen 2 kertaa viikossa.

Ne aamut olisi vaan niin paljon helpompi ja mukavampi nukkua lapsen kanssa viekukkain ja päiväkin menis mukavammin ilman reissuja kerhosta kotiin...

etenkin jos lapsi sairastaa. Minä jäin pois töistä kun kuopus sairasteli päiväkodissa ollessaan jatkuvasti vuoden ajan. Siis ihan oikeasti tauotta korvatulehdusta ja lisäbonuksena pari rokkoa. Sairastun itsekin helposti flunssiin ja olin ihan poikki jatkuvasta omasta ja lapsen sairastelusta.



Nyt kun ajattelen viime vuotta niin en tajua, miten ihmeessä jaksoin käydä tuon kaiken läpi. Ja mies sai tietenkin osansa koko rumbasta. En saanut iloa työstäkään kun olin ihan uupunut tilanteeseen.



Tsemppiä kaikille "uraäideille", minusta ei siihen ollut ainakaan tässä tilanteessa!

että voin tehdä lyhennettyä päivää. Nyt vasta siirryin tekemään 30 tuntista viikkoa, kun siihen on lain mukaan oikeus 1-2-luokkalaisten vanhemmilla.



Ei se tosiaan ole lapsillekaan helppoa ja pelkästään mukavaa olla pitkiä päiviä hoidossa. Nyt isompana tyttö on puhunut siitä, miten päiväkodissa oli aina niin kamala meteli.

Meillä on oma työajan lyhennykseni vaikuttanut positiivisesti koko perheeseen. 8 tuntia viikossa lisää vapaa-aikaa tekee ihmeitä, lapsilla lyhyemmät hoitopäivät ja enemmän aikaa tehdä kotitöitä ja viettää sitä normaalia kotielämää.

Mulle paluu töihin oli kaivattua hermolepoa... Oli ihana esim. lounastauolla syödä rauhassa jonkun toisen tekemää ruokaa. Jutella työkavereiden kanssa ilman että joku kiljui päälle tai repi jalasta. Aah...



Oli energiaa taas kohdata lapset työpäivän jälkeen ja painaa täysillä iltahommat.



Noh, lyhennettyä työpäivää tein, ja se oli varmaan kaiken a ja o. Työni ei myöskään ollut erityisen stressaavaa. En ollut esim. projektipäällikkö tms.

niin mä hoidan työt ja kolme lasta yksin. Ihan hemmetin rankkaa, mutta helpottaa kun viimein saa rutiinit kuntoon JA etenkin, kun lapset kasvavat. Nelivuotias on iltaisin ainakin 50x helpompi kuin kaksivuotias, kouluiässä alkaa olla jo suorastaan nauttavan helppoa ja kun kukaan ei vielä ole murrosiässä, ei tarvitse sietää kovin pahoja raivareita keltään.



Mä olen tässä neljän vuoden aikana paitsi siirtynyt työelämään, myös siis eronnut ja järjestellyt elämän uusiksi, ja nyt voin todeta, että kyllä se suurin ristiriita tulee juuri töiden ja lapsiperheen yhdistelmästä. En silti vaihtaisi, ja ekaa kertaa tunnen itseni jopa vähän arjen sankariksi, mikä on sikäli paradoksaalista, että suoriudun omasta mielestäni huonosti sekä kotona että töissä. Mutta vissiin teen sitten kaikkeni :D