Työssäkäynti ja pieni lapsi hoidossa on ihan HIRVEÄ yhdistelmä myös itselle, olen aivan poikki

itse myös koen alani työt yllättävänkin voimia vieviksi. Ymmärrän täsmälleen, mistä puhut.



itse jäin lapsen oltua puoli vuotta hoidossa, vielä 8 kuukaudeksi hoitovapaalle lapseni ollessa 2v.

Ihana ratkaisu

ap odota kun illoissa alkaa vielä harrastus rumpa!! mitäs se sitten on kotona klo21...



joo en voi tajuu, oon lastenhoitaja etelä-suomessa siellä missä olen töissä on 300 alle 3-vuotiasta hoitojonossa!! aivan järkyttävää..

miksei pienen kanssa voi olla kotona?? kyllä sitä uraa kerkee tekemään, myöhemminkin...

Meillä toimi hyvin se, että rytmitimme työaikoja siten, että toinen meni aiemmin töihin ja vastaavasti pääsi ajoissa kotiin, toinen vei lapset tarhaan ja oli sit vähän pitempään töissä. Lapset jaksoi paremmin, kun ei ollut megapitkiä päiviä. Mutta toki kaikkien työnkuvat ei tätä salli, siitähän se täysin riippuu. Lisäksi meillä on käynyt siivooja 2 kertaa kuussa. Se on kovasti helpottanut omaa työmäärää.

Mulle paluu töihin oli kaivattua hermolepoa... Oli ihana esim. lounastauolla syödä rauhassa jonkun toisen tekemää ruokaa. Jutella työkavereiden kanssa ilman että joku kiljui päälle tai repi jalasta. Aah...

Oli energiaa taas kohdata lapset työpäivän jälkeen ja painaa täysillä iltahommat.

Noh, lyhennettyä työpäivää tein, ja se oli varmaan kaiken a ja o. Työni ei myöskään ollut erityisen stressaavaa. En ollut esim. projektipäällikkö tms.

Hoitotyössä on erilaisia työpisteitä ja tilanteita. Viimeisessä työpaikassani oli hyvin epäinhimillinen työmäärä ihmisiä palvelevassa työssä. Ruokatunti oli yleensä myös melko stressaava. Jos ei halunnut syödä läheisessä hesessä niin vaihtoehdoksi jäi omien eväiden lämmittäminen hyvin rauhattomassa ja työn touhussa olevassa taukotuvassa, yhdessä ja samassa pienessä huoneessa, jossa saman pöydän ääressä hoidettiin myös kirjalliset työt. Vastaava puhelin saattoi soida jne jne .

esim sairaalan osastoilla on mahdollisuus ruokailla rauhassa ruokalassa

Kukaan ei sotke kotona ja ei tarvitse tehdä ruokaa. Mies hakee lapset ja minä tulen vasta klo 17.30 kotiin töistä. Lapset panevat nukkumaan klo 19.00 ja sen jälkeen on ihan omaa aikaa.



Kotonaolo oli perseestä. Nyt saan älyllisiä haasteita ja työpaikalla pääsen erilaisiin koulutuksiin ja harrastuksiin, toisin kuin kotona maatessa.



En ymmärrä, miksi jotkut haluaisivat vain maata aivottomina kotona. Sen verran pitää olla kunnianhimoa, että haluaa elämässään eteen päin ja käyttää aivojaan. Nautin itse siitä, että on aikuiskontakteja, eikä vain kotiseinät ja marisevat taaperot.

mutta minulle töihin pääsy oli ihana helpotus! Mikä onni päästä sinne omaan työhuoneeseen ja tekemään ajattelutyötä ihan rauhassa, kun muut hoitaa lapset! Olin ennen äitiyttä kokenut työni henkisesti hyvin raskaana mutta kotiäiteilyn jälkeen se tuntui ihanalta eikä enää rasittavalta.

Ihan oma vika. Ja kai se on itsestä kiinni, miten aivottomia juttuja harrastaa. Eikä ihme, että taapero marisee, jos aivoton äiti vaan makaa kotona...

Ruhtinaalliset 1,5 tuntia yhteistä aikaa päivässä lasten kanssa! Nämä ovat taas niitä valintakysymyksiä, enkä aio arvostella. Itse arvostan kiireetöntä arkea ja läsnäoloa lapsille. Onhan tämä kotonaolo välillä aivan mielettömän tylsää ja aivot oikein huutavat virikkeitä. Mutta en ole keksinyt kompromissia, joten olen laittanut lapset itseni edelle ja omat aivot väliaikaisesti narikkaan.

Kukaan ei sotke kotona ja ei tarvitse tehdä ruokaa. Mies hakee lapset ja minä tulen vasta klo 17.30 kotiin töistä. Lapset panevat nukkumaan klo 19.00 ja sen jälkeen on ihan omaa aikaa.

Kotonaolo oli perseestä. Nyt saan älyllisiä haasteita ja työpaikalla pääsen erilaisiin koulutuksiin ja harrastuksiin, toisin kuin kotona maatessa.

En ymmärrä, miksi jotkut haluaisivat vain maata aivottomina kotona. Sen verran pitää olla kunnianhimoa, että haluaa elämässään eteen päin ja käyttää aivojaan. Nautin itse siitä, että on aikuiskontakteja, eikä vain kotiseinät ja marisevat taaperot.

En kannata mitään työnsankari sädekehän ylläpitoa, mutta tosiasia on että jos ei työtä tee ei syödäkään pidä...

Jos haluaa viettää illalla aikaa lasten kanssa ei hankita harrastuksia joihin sitten kuskataa joka ilta lapsia.

Lapset on onneksi jo koululaisia, mutta kyllä minulle työhön meno oli niin mukavaa (ja on vieläkin) että en tunne stressiä iltahommista...

sinusta se työn tekeminen on niin mukavaa ei se tarkoita, että kaikki joista se on vähemmän mukavaa ovat vinkuvia asennevammaisia.

Ei elämän tarkoitus voi olla, että raadetaan aamusta iltaan leivän takia. Pikkulapsivaiheessa olisi ihanteellista, että perheillä olisi mahdollisuus tehdä itselle sopivin ratkaisu.

Niillä, joiden taloudellisista syistä on pakko mennä töihin, uskon olevan raskasta. Raskasta on myös pienillä päiväkodissa.

Niitä taas en ymmärrä, jotka tuovat päiväkotiin pienet lapsensa ja opiskelevat. Vähän priorisointia siinä kohtaa. Mutta kukin tyylillään.

että toisen tulot riittää muutaman vuoden siihen elämiseen. Tai sitten sumplitaan töitä niin, että lapset voi silti olla kotona.



Meillä lapset oli kotona 4- ja 6-vuotiaiksi, teimme ensin limittäin töitä ja viimeisen vuoden meillä oli hoitaja kotona.

ja lisäksi aina välillä lapset joutuivat olemaan sijaishoidossa, 2 yhdessä paikassa ja 1 toisessa... en muistele sitä roudaamista erityisellä lämmöllä. Mutta muuten meillä meni oikein hyvin.



Ja tottakai olen sitä mieltä, että kotona olo lasten kanssa on pelkkää lomaa siihen verrattuna.

hyvin sujuu kun toinen vie ja toinen hakee. Meillä on tosin se onni, että on täysin vapaat työajat ja lyhyet työmatkat.

Meillä menivät hoitoon 2-5-vuotiaina ja elämä sovitettiin tietysti sen mukaan. Isä haki aiemmin päiväkodista ja teki ruoan, minä kävin kaupassa ja tulin valmiiseen ruokapöytään, ihan hyvin illat menivät, kotityöt jaettiin ja viikonloppuisin siivottiin kunnolla. Aamuhärdellin hoidin minä ja ei stressannut.

eli tuo aloitusrumba on jo takana, mutta itse en ole kokenut elämääni raskaaksi missään vaiheessa vaikka olen aina tehnyt täyttä päivää. Tärkeimmät asiat (osin samat mistä on ollut jo puhe)



- vanhemmat rytmittävät työaikansa joten lasten hoitoaika on klo 8.00 - 15.00, maksimissaan 16.00.

- tarha on kävelymatkan päässä kotoa

- isä osallistuu arkeen eli hoitaa tiskejä, pyykkejä, ruokahuoltoa jne.

- joka päivä ei tehdä iltaruokaa, vaan syödään viikonlopun tähteitä tms. Jopa niitä kamalia eineksiä joskus!

- työ on mielenkiintoinen eikä liian kuormittava

- viikonloput pyhitetään perheelle ja levolle, samoin loma-ajat

- mukava palkkataso, mikä mahdollista esim. kylpyläviikonloput ja ravintolassa syömisen,jos siltä tuntuu



Myönnän olevani osin onnekas (esim. tarhan hyvän sijainnin suhteen), mutta joskus mietin että missä ihmeessä ne isät luuraavat, kun äidit valittavat raskasta arkeaan...

vaikka teen vain 2-3vuoroa viikossa ja muksukin vasta 8kk):



mutta kun mulla on iltaduuni, matkojen ym. takia voin olla vasta 02 kotona vaikka työvuoro olisikin päättynyt 00.30 ):

sitten ku toi mukula herää yöllä itkemään tuttia/on kääntynyt nukkuessaan mahalteen/jalka on pinnojen välissä 350kertaa ja minä nousen ku mies ei heräää ja aaarg



työ on vielä oikeasti henkisesti ja fyysisesti raskasta. mä en halua tähän työelämään vielä, ja niin kaduttaa että edes lähdin siihen mukaan jo nyt.



rahallisesti se vain oli kannattavaa): itkettää nyttenkin kun pitäisi 4tunnin päästä töihin lähteä.



miten mun käy kun lapsi on parivuotias?:( (joo ja valittajille, mukula on isänsä kanssa kotona kun minä töissä)

aamulla kun vei lapset päiväkotiin, niin siellä olivat hyvässä hoidossa koko päivän ja päivähoidon jälkeen oltiin kotona, syötiin, leikittiin ja tein kotihommia rauhassa.

Toista on nyt kun talo on täynnä pieniä koululaisia. Ruokaa pitäisi olla valmiina jo ennenkuin kotiin hetii, harrastuskuljetuksia riittää ristiin rastiin, aina on kiire ja talo täynnä sotkua, vaikka lapset kuinka yrittävät siistiä paikkoja, jatkuva huoli ja sopiminen siitä, missä kukakin koulunjälkeisen ajan viettää. Kouluista sataa lippua ja lappua, aikataulunmuutosta ja välipalatoivetta niin ettei perässä pysy. Ei puhettakaan siitä, että olisi jonkun illan itse leppoisasti kotona, tai harrastaisi jotain.

Uppp