Ex haluaa 1,5 vuotiaan luokseen joka toinen viikonloppu
Eli pe-su.
Mies muutenkin koko yhdessäolon aikana hoiti lastaan hyvin vähän ja saattoi olla montakin viikkoa työreissuillaan. Nyt ollaan erottu ja mies vaatii oikeuksiaan vaikka ei ole aiemminkaan tuntunut kiinnostavan lapsenhoito.
Mikä olisi puolitoistavuotiaalle sopiva tapaamisväli isänsä kanssa?
Kommentit (13)
niin olisi tärkeää lapsen saada tavata isäänsä mahdollisimman usein ja en nyt tarkoita yö"kyläilyjä".
Meillä isä tapaa vähintään kaksi kertaa viikossa lapsiansa ja joka toinen vkl ovat hänen luonansa.
JA juu ei kiinnostanut minunkaan exää lasten hoito tms kun olimme yhdessä.
Älä ap missään tapauksessa ainakaan koeta rajoittaa tapaamisia kostaaksesi. Tässä ei ole kyse sinun, eikä exäsi oikeuksista vaan lapsenne.
Exä saisi tavata lasta vaikka parina arki-iltana ja pitää yhden päivän viikonloppuna alkuun. Sitten kun lapsi vähän kasvaa, voisi niitä viikonloppujakin harkita.
Jos ei kelpaisi, olkoot ilman.
että niin monta yötä/vuorokautta kuin on lapsen ikä vuosissa. En antaisi noin pientä yhtäkkiä kahdeksi yöksi vieraaseen paikkaan.
Ensin muutaman tunnin tapaamisia usein ja kun lapsi oppii tuntemaan isäänsä, ensin yhdeksi yöksi. Sitten kun on ollut usein sen yhden yön, voi katsoa että missä vaiheessa olisi sen kaksi yötä. Ja silti olisi tärkeää että näkisi myös muulloin.
Minusta nuo yökyläilyt on liikaa tuon ikäiselle. Olisi parempi että hakisi päivähoitoon muutaman kerran viikossa. Mutta ex ei suostu mihinkään mun ehdottamaan ratkaisuun.
lytätä ja lannistaa heti alkuun. Jos miehestä kuitenkin löytyy munaa alkaa toimimaan niin kuin kunnon isä, niin kannusta ja tue. Pidä hyvät välit miehen kanssa ja ole mukana. Jos mies sen sijaan ajattelee kippaavansa lapsen vanhemmilleen hoitoon, niin sitten mieti vielä.
Arki-iltoihin kannattaa koettaa keksiä jotain yhteistä isälle ja lapselle jollekin päivälle ja yökyläilyt kannattaa aloittaa yhdestä yöstä. Saattaa sille isällekin tulla yllätyksenä kuinka vaativaa se lapsen kanssa oleminen on. Tuon ikäistä saa muutenkin olla koko ajan kieltämässä, joten voi iskän pinna olla kireällä, kun viihde-elektroniikka saa kyytiä.
Mutta anna mahdollisuus yrittää. Jos hyvin käy, niin homma toimii. Ei se totaali-yh:n elämäkään mitään herkkua ole.
Mieluummin vielä 1-2 päivän viikossa tapaamiset niiden viikonloppujen lisäksi. Lapsen isän koti ei ole yökyläpaikkavaan koti.
Minusta nuo yökyläilyt on liikaa tuon ikäiselle. Olisi parempi että hakisi päivähoitoon muutaman kerran viikossa. Mutta ex ei suostu mihinkään mun ehdottamaan ratkaisuun.
Suuret puheet. Mutta annapas se lapsi oikeasti yökylään, älkääkä vain riidelkö asiasta ilman, että miehellä on mitään konkreettista tuntumaa lapsen hoitoon. Mies saattaa yllättäen muuttua yhteistyöhaluisemmaksi, kun saa kokea yksin sen lapsen kiukuttelun, viihdyttämisen, nukuttamisen, äidin perään itkut, ruoalla leikkimisen yms.
kuinka sopia tapaamiset lapsen isän kanssa jolla on alkoholiongelma? Jos lapsen isä ei suostu vaikka valvottuihin tapaamisiin ja vaatii lasta esim joka toinen vkl luokseen? Sain kuulla myöhemmin että oli vetänyt kännit kun 2vuotiaamme oli ollut yötä hänen luonaan. Tammikuussa lastenvalvojalla tapaaminen ja pelottaa että lapsen isä saa tahtomansa, kun ei ole todisteita miehen alko-ongelmasta.
Mieluummin vielä 1-2 päivän viikossa tapaamiset niiden viikonloppujen lisäksi. Lapsen isän koti ei ole yökyläpaikkavaan koti.
tiedä. Se on lapselle ihan yhtä vieras kuin kuka tahansa muukin ja isän koti yhtä vieras paikka kuin mikä tahansa muukin.
Tuon ikäiselle ei voi edes selittää, että "tämä tässä on sinun isäsi".
ei se ole 1.5 vuotta työmatkalla ollut ja nyt palannut.
Kyllä lapsi erottaa isänsä muista ihmisistä. Lapsi menee isänsä luokse asumaan viikonloppuna. Mun mielestä tuo joka toinen vkonloppu kuulostaa ihan hyvältä, mutta lisäisin siihen vielä arkitapaamisia, ettei tapaamisväli venyisi kahteen viikkoon.
Haluatko isän kuuluvan lapsen elämään vai et?
Jos toivot isän pysyvän mahdollisimman kaukaisena ja pelottavana, päästä isä vain katsomaan valmiiksi puettua, ruokittua ja nukutettua lasta sinun kodissasi. Juuri nyt on oikea aika estää isää koskaan pääsemästä oikeaksi vanhemmaksi.
Jos taas jostain syystä haluat lapsella olevan kaksi vanhempaa, jätä lapsi isän vastuulle vähintään pariksi päiväksi kerrallaan ja riittävän usein niin, että he oppivat olemaan keskenään omalla tavallaan, sinusta riippumatta.
isän ehdotus kuulostaa hyvältä, ehkä tuohon kannattaisi lisätä vielä 1 arkitapaaminen per viikko.