Haluaisin tietää ja kysyä: millaisiin asioihin teillä on ystävyys kaatunut/loppunut?

Yleensä hiipunut. Mä olen aika laiska pitämään yhteyttä ystäviin... Käyn kokopäivätyössä ja on pienet lapset, esikoinen on jo 11v eli tätä on jatkunut pitkään, aina olen äitiysloman jälkeen mennyt töihin ja sitten on ollut aika kiireiset arkikuviot. En juuri pidä ystäviin yhteyttä :( Mulla on aika paljon sellaisia kavereita, joiden kanssa synkkaa hyvin, jotka ovat oikeasti kiinnostavia ihmisiä, mutta kun se yhteydenpito... Olen tosi perhekeskeinen ihminen ja vielä kun on työkin, niin ystäville ei vaan jää aikaa.



Joihinkin ystäviin yritän pitää yhteyttä säännöllisesti, mutta sekin tarkoittaa että vähintään puolen vuoden välein, mikä ei ole usein...



Että näin.



Pari uutta ystävyyssuhdetta on loppunut myös siksi, että uudet ystävät on olleet kovin takertuvia tai sitten mun olisi pitänyt myötäillä heitä kaikessa ja mennä heidän ehdoilla.



Taidan siis olla aika itsenäinen jääräpää ;) En pidä riippuvaisista ja takertuvista ystävistä, jotka vaativat minulta paljon.

Itse olin juuri eronnut ja urakiidossa. En saanut heiltä mitään tukea ongelmiini, he eivät jaksaneet edes kuunnella vaan nauroivat vain, vaikka olin aivan vereslihalla eroni takia ja siksi, että minua puukotettiin työpaikalla pahasti selkään. Heidän mielestään olin outo friikki. Minäkään en jaksanut heidän pikkuporvarillista elämäntapaansa, jossa lapset olivat aina mukana kaikessa, koskaan ei enää voinut puhua ystävän kanssa (kummankaan, miehen eikä naisen) kanssa kahdestaan. Lähetin heille kauniin erokirjeen, jossa kiitin pitkästä ystävyydestä. En tiedä, mitä heille sitten tapahtui - heidän nimensä ovat niin yleiset, ettei esimerkiksi googlaus paljasta mitään.

kutsui kotibileisiinsä minut ja kaverini, kehotti tulemaan ajoissa että voimme rauhassa juoruilla ennen kuin muut tulisivat (olivat meille puolituttuja mutta lähinnä samasta harrastusporukasta keskenään ja aika sisäänpäinlämpiäviä).

No. Tulemme ajoissa ja toteamme että "juoruilu" pitää sisällään lähinnä naposteltavien laittoa ja muita juhlavalmisteluita. Kirsikkatomaatit olivat meidän kuulumisia kiinnostavampia.

Autan mielelläni jos minut pyydetään suoraan avuksi, mutta jos minut pyydetään ilmaiseksi työvoimaksi tökeröllä tekosyyllä, niin eipä paljon nappaa tuollaisten kanssa hengailla.

En nyt esittele muita juttuja mutta tyyppi ottaa yhteyttä lähinnä silloin kun itse tarvitsee jotain. Oli joskus hauskaa seuraa mutta ei kiinnosta minua enää.

Hitto mitä juttuja tässä ketjussa. :D Esim. tuo Aborttia vastustava biseksuaali jota loukkaa kun jotkut eivät hyväksu hänen seksuaalista suuntautumistaan... :D Ja kirjoitus sai minut hekottamaan!

kun ns. ystävä alkoi järjestelmällisesti yrittämään multa miestä itselleen



siedin ja yritin auttaa siinä vaiheessa kun käytti lääkkeitä väärin, huijasi psykiatreja, joi, yritti toistuvasti itsemurhaa jne jne jne mutta tämä oli liikaa

kuinka paljon suomalaiset arvostavat ystävyys suhteita. Ei sitten tippaakaan. Suku on se jota joten kuten siedetään..

Ei se näin mene kaikissa kulttuureissa, jossain päin mailmaa koko kylä on yhtä perhettä.

on jokusen ihmisen kanssa yhteydenpito vain jäänyt, ja kun näkemättömyyttä on ollut tarpeeksi kauan aikaa, ei jotenkaan enää "kehtaa" ottaa yhteyttä. Ajattelen, että jos se toinen haluaisi nähdä, hän olisi varmaan ollut itse yhteydessä jne.



Yhden ihmisen kanssa ystävyys loppui siihen, että hän oli aivan sairaan kateellinen minulle uudesta miehestäni ja mieheen liittyvistä asioista. En kertakaikkiaan jaksanut sitä enää, ja jätin yhteydenpidon pikkuhiljaa, mutta eipä hänkään enää onneksi ottanut yhteyttä. Välien loppuminen oli siten siis yhteinen halu.

Ekan kanssa meni välit aikoinaan poikki sen takia kun aloin seurustelemaan. Tän kaverin kanssa oltiin jonkin aikaa molemmat sinkkuina, ja pyörittiin paljon baareissa ja muutenkin vietettiin aikaa yhdessä. Mä tapasin miehen, ja se tais olla tuolle kaverille kova paikka, koska hän lakkasi kertomasta omia asioitaan mulle vaikka koitin yhteyttä pitää. Esim "unohti" kertoa löytäneensä uuden asunnon yms. Tää kaveri oli se, jolla oli meistä aina enemmän vientiä baarissa, joten se oli kai sitten paha juttu että mä rumempana ja lihavampana löysin tulevan aviomieheni häntä aiemmin.



Hiljattain meni välit toiseen ystävään, koska koin tulleeni kaltoin kohdelluksi hänen taholtaan. Oltiin jo pitkään puhuttu että mennään yhteen yhteiseen harrastukseen liittyvään tilaisuuteen yhdessä. Mä sitten sairastuin vähän pidemmäksi aikaa, ja kerroin myös tälle ystävälleni etten sairastelujen takia ollut päässyt yhteiseen harrastukseemme pariin viikkoon. Sen sijaan että olis kysellyt mun vointiani, "ystäväni" oli sitten itsekseen miettinyt että mulla on motivaatio loppu harrastuksen suhteen, ja sopinut menevänsä siihen tilaisuuteen johon meidän piti yhdessä mennä yhden toisen tyypin kanssa, eikä edes vaivautunut siitä mulle ilmoittamaan/kysymään onko se ok. Mulle selvisi asia sitten ihan toista kautta. No, eipähän enää tartte kuunnella sen valituksia siitä kuinka sillä on niin vähän ystäviä, kannattais ehkä mennä vähän itseensä ja miettiä miten niitä ystäviään kohtelee.

tai konfliktia. On vain elämä vienyt toiseen suuntaan. Lisäksi olen kyllästynyt olemaan aina se, joka vastaa yhteydenpidosta, joten olen lopettanut. Sitten on hiipunut ystävyyskin.



Yhden kummin kanssa kävi niin, että hän kerta toisensa jälkeen jätti vastaamatta/tulematta, vaikka lupasi, lapsen synttäreille ja lakkasi muistamasta tätä millään tavalla. Hän meni naimisiin lapsia inhoavan miehen kanssa, joten luulen, että tästä oli kyse.



Nyt on yhden pitkäaikaisen ystävän kanssa läheisyys loppumassa, koska olen kyllästynyt hänen tapaansa pitää yhteyttä. Tekstariin vastaaminen kestää kuukausia ja sitten mun pitäisi olla saman tien valmiina tapaamaan häntä pikaisesti kun hänelle sopii. Ei käy mulle enää.

Olimme tienneet toisemme jo lapsuudesta asti, mutta emme olleet ystäviä ennenkuin aikuisiällä samankaltaisen elämäntilanteen vuoksi. Hän oli ja on edelleen yhdessä todella ikävän ihmisen kanssa, haukkuu, nöyryyttää, valehtelee, pettää, käyttää alkoholia liikaa, saattaa hävitä päivä kestäville reissuille jne, lista on pitkä ja surullinen.



Minä toimin aina ystäväni roska-astiana, kaatoi kaiken paskan niskaani ja itki huoliaan minulle, mutta ikinä ei tehnyt asialle mitään, koskaan hän ei lähtenyt, päinvastoin, synnytti hänelle lapsen ja vastasi myöntävästi kosintaan. Mies alkoi karsastaa minua, koska suhtauduin häneen niin negatiivisesti ja pyysin ystävääni lähtemään (ennen lasta ja kosintaa), enkä ollut enää tervetullut heille. Sitten yhteydenpito tapahtui mieheltä salassa, jotta hän ei suuttuisi. Lopulta en vain jaksanut enää, sanoin yli kaksi vuotta sitten, että joko lähdet pois tai sitten lopetat valittamisen. He ovat vielä edelleenkin yhdessä ja eräästä toisesta ystävästämme on tullut satunnainen roska-astia (sen verran, kun hän itse jaksaa siellä kyläillä) ja kuulemma heillä menee yhtä huonosti kuin aina ennenkin. Itse olen iloinen, etten ole enää osa sitä draamaa, vaikka heidän lastaan haluaisinkin nähdä ja välillä ystävääni kaipaankin. Ystäväni oli kyllä muutenkin hyvin minä-keskeinen, puhui aina vain itsestään, eikä ollut kovinkaan kiinnostunut muiden asioista.



Klassinen tarina siis. :)

Olin mukana viiden naisen kaveriporukassa. Meillä oli tosi hauskaa.



Porukasta yksi oli opiskelija, yksi eli miehensä siivellä ja kaksi oli joko työttömiä tai osa-aikatyössä välillä. Minä olin ainoa, jolla oli töitä.



Kun sitten jouduin välillä ilmoitin, etten pääse heidän sopimiinsa tapaamisiin, kun olen töissä, niin se alkoi herättää pahaa verta. Pystyin hankkimaan paremman auton, aloin katsella omaa asuntoa, jne.



Sitten olin joutunut peruuttamaan pari tapaamista, koska olin äkillisesti tullut kipeäksi saman päivän aamuna.



Lopulta he alkoivat ilkeillä. Aloin saada pisteliäitä tekstiviestejä.



Lopulta yksi heistä lähetti ilkeän viestin, jossa hän ilmoitti heidän päättäneen, että eivät tee mitään ystävällä, jolla ei ole aikaa tavata heitä.



Kun laitoin takaisin viestiä, että työt on pakko tehdä ja sairastumiselle ei mitään voi. Niin tuli vastaus, että voi niitä töitäkin järjestellä ja eiväthän hekään sairastele usein, että mikäs siinä on, että minä tulen kipeäksi.



No, jätin nuo omaan arvoonsa. Mutta kyllä kummastutti.



Tapasin yhden heistä sattumalta kaupungilla. Hän tuli sanomaan, että oli pahoillaan viestistä ja se oli hänen mielestään muilta ilkeästi tehty. Samoin kuulemma yhtä muuta joukosta harmitti tosi paljon, että meni välit minuun poikki, kun meillä oli ollut paljon yhteistä.



No, yritin sitten näihin kahteen pitää yhteyttä. Mutta varsinkin tuo toinen, jonka piti niin kamalasti minua kaivata, oli aina jotenkin äkeä ja pahantuulinen tavatessamme. Vaikka esim. hain häntä tapaamisiin autolla ja heitin kotiin ja yritin olla ystävällinen monin tavoin.



Lopulta sitten kyllästyin kiukutteluun ja yhteydenpito jäi.

miehen kautta tulleiden uusien kavereiden seurasta. Me tuolloiset perheettömät ystävät olimme tarpeen harrastuksissa ja kapakoissa ja seurana, mutta sitten meitä ei enää tarvittu. Muut vanhat ystäväni ovat säilyneet, vaikka elämä vie meitä eri suuntiinkin.

Seurustelusuhteessa nuorempana parikin kertaa kävi niin, että ajauduin sinne poikaystävän kaveripiiriin ja unohdin omat kaverini. Sitten kun suhde kariutui, niin ei enää tuntunut luontevalta pyöriä samoissa bileissä tms. niin huomasin jääneeni yksin. Osan vanhoista kaverisuhteistani sain lämmiteltyä edes jollain tavalla, mutta valtaosaa luonnollisesti en. Enkä siitä voi kavereitani syyttää, itsepähän olin heidät onnen hetkellä unohtanut ja sitten suruissani olisi kelvannut.



Arvovalintoihin on pari ystävyyssuhdetta kariutunut/laimentunut, osa niin, ettei "ystävä" tiedä syytä: Eräs ystäväni alkoi käyttämään huumeita bailatessaan, yhteydenpitoni loppui siihen. Toinen ystäväni kertoi tehneensä abortin. Mielestäni abortti on murha, mutta hän ei tiedä tätä mielipidettäni. Olemme nykyisin lähinnä hyvän päivän tuttuja, en vain enää osaa suhtautua häneen luontevasti. Olen bi-seksuaali, vaikkakin heterosuhteessa ja osa ystävistäni ei tiedä suuntautumisestani. Sitten kun joltakulta on tullut todella homo-kielteistä kommenttia, niin luonnollisesti yhteydenpito on laimentunut, en halua esim. mennä saunaan tällaisen ystävän kanssa, vaikkei siinä minulle mitään seksuaalista olekaan ja en voi ylipäätään pitää sydänystävänä ihmistä, joka ei hyväksy minua sellaisena kuin olen.



Ja sitten on tietysti näitä klassisia tarinoita siitä, kuinka elämäntilanteet on muuttuneet ja arki vienyt erilleen: muutto toiselle paikkakunnalle, lapsen saaminen, työpaikan vaihto jne. Osa läheisiltäkin tuntuneista ystävyyssuhteista vain jää, kun sitä luontaista yhteydenpitoa ei enää ole.



Yksi ystävyyssuhde kariutui ystäväni keskenmenoon: Ystävän lapsi menehtyi raskauden puolivälissä. Samaan aikaan olin itse kotona pienen vauvan kanssa ja arkeni pyöri vauvan ympärillä. Ystäväni taas ei olisi halunnut kuullakaan mitään vauvoihin liittyvää, kun omat muistot olivat niin kipeitä. Yritin hetken aikaa, mutta yhteydenpito oli niin väkinäistä, kun yritin väkisin keksiä jotain muuta puhuttavaa kun oma arkeni pyöri kakkavaippojen ympärillä.

6 haluaa ymmärrystä seksuaaliselle suuntautumiselleen mutta ei ymmärrä abortin tehnyttä?



Ei ne lapset kuule ihan kaikille ihmisille ja kaikkiin elämäntilanteisiin tässä maailmassa sovi.



Itse sanoin tuttavuussuhteen irti kun tuttavani osoittautui niin rasistiseksi että ei kestänyt edes elokuvassa laulettua gospel-musiikkia. Aiemminkin olisi voinut antaa tuolle urpolle kenkää.



Toinen idari sai lähteä kun kehotti minua liittymään kokoomusnuoriin - koska en väittelyssä jakanut aivan samaa hippien arvomaailmaa kuin hän.



Muutama ystävyys on väljähtynyt kun yhteydenotot ovat olleet tyyppiä "miten menee, voisitko muuten antaa/lainata/tehdä ilmaiseksi..."



Kaikkien ihmisten kanssa ei tarvitse loppuikää hengata.

Paras ystäväni ei ymmärtänyt että aina ei voi vastata puhelimeen. Esim kun luen lapselle iltasatua niin en keskeytä sitä hänen puhelunsa takia. Tai että lapsi oikeasti joskus itkee sen verran, että ei ole järkevää puhua.



Tai että kun lapsi on sairaana ja on itse valvomisesta ihan sekaisin niin ei jaksa kuunnella hänen kenkäostoksiaan. Tai että baariin ei jaksa aina lähteä mukaan etsimään hänelle miehiä.



Ei mitenkään setvitty asiaa, ei vaan enää pidetty yhteyttä.

Yksi ystävyyssuhde on loppunut ns. rajuun riitaan, kun ystäväni tuli raskaaksi ja alkoi "seota" pikkuhiljaa, tai no aika nopeastikin raskauden edetessä.. Kaikki ihmiset, jotka toimivat eri tavalla kuin hän, olivat saatanasta. Puhumattakaan minusta joka pidin ystävieni kanssa hauskaa ja elämäni eri alueet ulottuivat laajalle, oli perheellisiä ystäviä, sinkkuja, työkamuja, erilaisia tapahtumia elämässä, mm. festareita, laivareissuja, matkustelua, ystävien kesken vietettyä aikaa JNE. ja tämä raskaana oleva ystäväni ei voinut sietää menojani jotka eivät liittyneet hänen kasvavaan vatsaansa. Hän blokkasi minut tarkoituksellisesti elämästään ja arvosteli kaikkea toimintaani kärkkäästi. Lopulta hän lopetti yhteydenpidon (ei vastannut puheluihini saati soittanut takaisin, eikä viesteihini kuulunut vastausta) ja kyseli sitten vajaan puolen vuoden päästä kuulumisiani kun minusta ei ole mitään kuulunut enkä ole kysellyt mitään hänen raskaudestaan.. ..

Kuulin ja kuulen edelleen yhteisiltä tutuiltamme hänen menneen entistä enemmän sekaisin äitydestä ja pitävän itseään täydellisenä äitinä ja avoimesti mollaavan kaikki äidit jotka toimivat vauvaojensa kanssa eri tavalla kuin hän. Hänestä onkin muodostunut kaupungin yleinen vitsailukohde valitettavasti.

Sinä aikana kun hän blokkasi minua pois elämästään, sain kauan odotetut kaksi viivaa raskaustestiini.

Kunpa raskaus ja äidiksi tuleminen eivät olisi vieneet häneltä järkeä, olisimme varmasti olleet hyvät ystävät edelleen ja lapsien myötä vaan lujittaneet ystävyyssuhdettamme.

Olin ilmeisesti vain hauskaa baariseuraa, sillä raskaaksi tultuani yhteydenpito alkoi olemaan erikoista. Toivottiin vielä kuudennella kuulla, että tekisin abortin, toivottiin vammaista lasta jne. Kun lapsi syntyi, olin se, joka kuunteli kaikki ongelmat, majoitti, kun kotona ei voinut olla, kun oli huono ilmapiiri miehen kanssa. Sitten kun tajuttiin, etten voi lähteä ulos, ei ole lapselle vahtia, niin unohdettiin. Päätin, etten soita näille ihmisille, vaan odotan heidän soittoaan. Yhden soitosta on kulunut aikaa... 3 vuotta.



Nykyisin harmittaa, että ne ihmiset (näitä on 3), joita pidin ystävinäni, eivät tykänneet juurikaan kukaan toisistaan. Nykyisin ovat yhdessä paljonkin. Kaksi näistä kävi synttärinäni puoli tuntia kylässä, kunnes lähtivät baariin. Tätä puolen tunnin tapaamista ennen näin heitä samanpituisen ajan noin puoli vuotta sitten.



Näitä "parhaita ystäviä" oli alunperin 4, nyt vain oikeasti yksi jäljellä.

kutsui kotibileisiinsä minut ja kaverini, kehotti tulemaan ajoissa että voimme rauhassa juoruilla ennen kuin muut tulisivat (olivat meille puolituttuja mutta lähinnä samasta harrastusporukasta keskenään ja aika sisäänpäinlämpiäviä).



No. Tulemme ajoissa ja toteamme että "juoruilu" pitää sisällään lähinnä naposteltavien laittoa ja muita juhlavalmisteluita. Kirsikkatomaatit olivat meidän kuulumisia kiinnostavampia.



Autan mielelläni jos minut pyydetään suoraan avuksi, mutta jos minut pyydetään ilmaiseksi työvoimaksi tökeröllä tekosyyllä, niin eipä paljon nappaa tuollaisten kanssa hengailla.



En nyt esittele muita juttuja mutta tyyppi ottaa yhteyttä lähinnä silloin kun itse tarvitsee jotain. Oli joskus hauskaa seuraa mutta ei kiinnosta minua enää.

Ystävyys loppuu, kun sisko oli taas kerran arkistoinut kaiken tekemiseni, myös ajatukseni ja sitten syyttää ja tuomitsee minut niistä alimpaan helvettiin  tekstiviestein, koska ei osaa keskustella vaikka on jo 50v. Tällä kertaa tuli ryöppy taas aivan puuntakaa,  olin kuulemma nöyryyttänyt häntä serkkulikan läsnä ollessa ja olin hänen henkisen edistyksen jarruna ym. ym. joten hän ei voi enää jatkaa. Mieheni oli juuri hiljan kuollut ja tuntui, että nyt siskoni ”uskalsi” ilman pelkoa iskeä ja alistaa minut kaikella voimallaan. Hän yritti nostaa minua vastaan minun lapset, parhaan ystäväni ja tämän kyseisen serkkulikan. Olin näyttänyt heille hänen viestejään, joten he eivät uskoneet hänen kaunisteltuja tarinoitaan. Jouduin lääkäriin ja hän sanoi siskojeni viestit nähtyään, että hae lähestymiskieltoa, ettei kenelläkään ole oikeutta käyttäytyä noin. Nyt siskoni ihmettelee kun tuntuu ihan siltä kuin serkkulikka halveksisi häntä. Näin varmaan on ja niin halveksii ystäväni ja lapseni myös.

Toinen sisko yli 50v. on negatiivisin ihminen jonka tunnen. Hän uskoi siskoni manipuloinnin, koska sai häneltä niin hienon ”kirjoituksen henkimaailmasta”. Hän yhtyi myös haukkumiseeni kuulematta minua lainkaan ja sen taidon hän kyllä osaa niin hyvin, että jopa hänen omat lapsensa karttavat häntä. Siskoni ovat niin ylpeitä teinitaidoistaan eli siitä, kun uskaltavat ilman keskusteluja ja vastuuta sanoa ja arvostella kaikille päin naamaa mitä HE ajattelevat ja miten vain heidän näkemykset ovat oikeita.

Tästä kaikesta on nyt kasi vuotta. Myötätunnon kautta olen tajunnut sen, että silloin, kun siskoni ymmärtävät mitä ovat tehneet on se heille rangaistus, sekä tuska ja häpeä mikä siitä seuraa.  Tämän kun sisäistin minun oli tosi helppo antaa heille anteeksi. Toivottavasti osaavat ja pystyvät antamaan joskus myös itselleen anteeksi. Anteeksiantaminen ei tarkoita, että hyväksyisin heidän teot. En usko, vaikka haluaisin, että voin enää koskaan arvostaa tai luottaa heihin. Nyt kun olen päässyt jotenkuten jaloilleni, en uskalla päästää heitä enää lähelleni, sillä olisinhan hullu, jos jatkaisin elämääni peläten kaiken taas alkavan uudelleen, minkä todennäköisyys on 110%, kun kyseessä on  kuitenkin jo yli 50 v. naiset.

Olen vain yhden kanssa katkaissut välit tietoisesti. Valehteli ja manipuloi. Oli jo jonkun aikaa ollut sellanen fiilis että ei ole aito ihminen, istuttiin kahvilla ja sanoi sitten jotain jonka tiesin olevan kusetusta ja jolla koitti manipuloida mua olemaan "hänen kannallaan" eräässä kaveripiirissä tapahtuneessa selkkauksessa. Nousin pöydästä ja lähdin kävelemään, en vastannut viesteihin tai moikkaillut enää, alkoi vituttamaan se touhu niin paljon.

Vierailija kirjoitti:

Olin ilmeisesti vain hauskaa baariseuraa, sillä raskaaksi tultuani yhteydenpito alkoi olemaan erikoista. Toivottiin vielä kuudennella kuulla, että tekisin abortin, toivottiin vammaista lasta jne. Kun lapsi syntyi, olin se, joka kuunteli kaikki ongelmat, majoitti, kun kotona ei voinut olla, kun oli huono ilmapiiri miehen kanssa. Sitten kun tajuttiin, etten voi lähteä ulos, ei ole lapselle vahtia, niin unohdettiin. Päätin, etten soita näille ihmisille, vaan odotan heidän soittoaan. Yhden soitosta on kulunut aikaa... 3 vuotta.

Nykyisin harmittaa, että ne ihmiset (näitä on 3), joita pidin ystävinäni, eivät tykänneet juurikaan kukaan toisistaan. Nykyisin ovat yhdessä paljonkin. Kaksi näistä kävi synttärinäni puoli tuntia kylässä, kunnes lähtivät baariin. Tätä puolen tunnin tapaamista ennen näin heitä samanpituisen ajan noin puoli vuotta sitten.

Näitä "parhaita ystäviä" oli alunperin 4, nyt vain oikeasti yksi jäljellä.

Niin siinä helposti käy. Niin kävi meilläkin ystäväni kanssa. En jaksa enää kuulla lasten kuulumisia. Minua ei kiinnosta. Hänellä ei ole muuta puhuttavaa. Häntä ei kiinnosta enää lähteä mihinkään kotoa. Oltiin parhaat ystävät. Minä en jaksa tavata niin, että lapset ovat kirkumassa vieressä. Eli ystävyys taisi olla siinä. Toinen lapsi olisää lopullinen niitti. Kai hän puskee niitä vielä lisää, kun ei enää taida helposti töihinkään päästä.