Pohjois-Suomen tulevaisuus toivoton: Työpaikat ja ihmiset lähtevät
Taas 200 joutuu työttömäksi kun Valio ja Apetit lähtevät. Pohjois-Suomen maaseutu on jo tyhjentynyt etelään, Ouluun ja Rovaniemelle.
Nyt Pohjois Suomen suurimmasta kaupungista, Oulusta yli puolet nuorista muuttaa etelään, koska töitä ei ole. Oulun väkiluku kasvoi ainoastaan maahanmuuton takia. Ilman Maahanmuuttoa väkiluku olisi olut +3 asukasta. Väkiluvun on ennustettu kääntyvän laskuun tulevina vuosina. Kaikki yritykset lähtevät pois.
Moni Pohjoisen pienempi paikkakunta on menettänyt asukasluvustaan jopa 70%.
Työttömyys monilla paikkakunnilla jopa 25-30%. Pohjois Suomen maaseudulla asuu oikeastaan pelkkiä eläkeläisiä. Palvelut lopetettu ja opiskelupaikkoja ei ole.
Valtio investoi kaiken Etelä-Suomeen.
Miksi tämän annetaan tapahtua?
Kommentit (73)
Ja mikä pahinta, tulevat tänne eteläsuomalaisten riesaksi.
Yrityksille on halvempaa keskittää toiminta sinne missä suurin osa ihmisistä asuu. Eli Etelä-Suomessa
Tottakai ihmiset muuttaa pois kun työpaikatkin lähtee.
tämä on nyt sitä vihreää siirtymää.
kaikkien pitäisi asua lähiökerrostalossa ekologisesti tuilla ja äänestää vihreitä, jotka rakentavat heille käyttöhuoneita.
Monet pohjoisen pienet paikkakunnat ovat historiastaan metsäteollisuusvaltaisia. Koneet ovat kuitenkin vähentäneet työntekijöiden tarvetta nykyään. Uusia töitä ei ole tullut tilalle.
Annetaan tapahtua? Siis eivätkö ihmiset ja yritykset mielestäsi saisi itse valita mihin asettuvat?
Vierailija kirjoitti:
tämä on nyt sitä vihreää siirtymää.
kaikkien pitäisi asua lähiökerrostalossa ekologisesti tuilla ja äänestää vihreitä, jotka rakentavat heille käyttöhuoneita.
Ei, tämä on vain sitä, että Keskustan kannattajakunta asuu enää hoitokodeissa ja kirkkomaalla.
Koko maan pitäminen asuttuna ei ole enää kiinnostava tavoite kenellekään. Eikä siihen toki ole valtiolla tai yrityksillä rahaakaan.
Eikö tämä ole markkinataloutta? Firmat itse päättävät, missä toimipisteensä pitävät.
Valtion hajasijoittaminen taasen ei kannata, kun valtaosa korkeakoulutetuista on perheellisiä. Jos ei pohjoisesta löydy töitä molemmille vanhemmille ja lapsille harrastuksia, kouluja jne., pohjoiseen ei muuteta. Jos molemmille löytyy töitä ja omat vanhemmat ovat sieltä päin, moni lähtee mielellään.
Nyt kyllä nykyajan 30-40-vuotiailla näyttävät omat vanhemmat muuttavan lastensa perään etelään. Erityisesti muuttoa kiihdyttää se, kun tulee lapsenlapsia. Ja hyvin moni tuosta ikäluokasta jo syntyjään pk-seutulaisia. Eivät he lähde muualle, kun pitää vielä tulevaisuudessa ne omat vanhemmatkin hoitaa.
Oulu ei edes tunnu kaupungilta kun verrataan Helsinkiin, Espooseen, Vantaalle, Turkuun tai Tampereelle. Oulu on iso vain paperilla kuntaliitosten takia.
Oulussa ei ole yhtään isoa kauppakeskusta. Keskustakin todella pieni. Paljon tyhjiä liiketiloja. Rauman keskustakin tuntuu isolta Ouluun verrattuna.
Kulttuuria ja ravintoloita olemattoman vähän. Oulu on sijainniltaan liian kaukana kaikesta, siksi yritykset ja ihmiset lähtevät sieltä. Siksi Oulu ei pärjää.
Vierailija kirjoitti:
tämä on nyt sitä vihreää siirtymää.
kaikkien pitäisi asua lähiökerrostalossa ekologisesti tuilla ja äänestää vihreitä, jotka rakentavat heille käyttöhuoneita.
Oman kokemukseni perusteella lappalaisille kyllä kelpaa päihteet. Väitän että monet siirtyvät etelemmäksi paremman saatavuuden ja huokeampien hintojen houkuttelemana.
Vierailija kirjoitti:
Tottakai ihmiset muuttaa pois kun työpaikatkin lähtee.
Paitsi Helsingistä ei voi muuttaa työn perässä.
Eihän tässä ole mitään uutta. On jo ollut todella pitkään se kehityssuunta että ihmiset muuttaa Pohjoisesta paljon Pk-seudulle, Turkuun ja Tampereelle. Nuoret muuttaa töiden ja opiskelujen perässä. Ja heidän on käytännössä pakko muuttaa jos töitä tai opiskelupaikkoja ei ole.
Se että valtio jotain investoisi pohjoiseen olisi vain tekohengitystä, eikä oikeasti muuttaisi tilannetta mitenkään.
Vierailija kirjoitti:
Oulu ei edes tunnu kaupungilta kun verrataan Helsinkiin, Espooseen, Vantaalle, Turkuun tai Tampereelle. Oulu on iso vain paperilla kuntaliitosten takia.
Oulussa ei ole yhtään isoa kauppakeskusta. Keskustakin todella pieni. Paljon tyhjiä liiketiloja. Rauman keskustakin tuntuu isolta Ouluun verrattuna.
Kulttuuria ja ravintoloita olemattoman vähän. Oulu on sijainniltaan liian kaukana kaikesta, siksi yritykset ja ihmiset lähtevät sieltä. Siksi Oulu ei pärjää.
Oletko koskaan käynyt Rauman keskustassa?
Hankalaahan se on, jos ainoa vetonaula on melko lyhyt turismikausi. Loppu on julkista sektoria, vähittäiskauppaa ja palveluja pienelle populaatiolle.
Vierailija kirjoitti:
Oulu ei edes tunnu kaupungilta kun verrataan Helsinkiin, Espooseen, Vantaalle, Turkuun tai Tampereelle. Oulu on iso vain paperilla kuntaliitosten takia.
Oulussa ei ole yhtään isoa kauppakeskusta. Keskustakin todella pieni. Paljon tyhjiä liiketiloja. Rauman keskustakin tuntuu isolta Ouluun verrattuna.
Kulttuuria ja ravintoloita olemattoman vähän. Oulu on sijainniltaan liian kaukana kaikesta, siksi yritykset ja ihmiset lähtevät sieltä. Siksi Oulu ei pärjää.
Oulu on myös siitä kiva, että keskustassa ei oikeastaan tarvitse välttämättä edes käydä, jos ei halua. Elokuvatkin voi käydä katsomassat Tuirassa.
Suomessa on tehty jo yli 20 vuotta sitten päätös että väestö keskitetään Helsinki - Turku - Tampere kolmion sisään. Siksi. Tällöin väestöntiheys mahdollistaa halvemman logistiikan ja on riittävä palveluliiketoiminnan ylläpitämiseen.
Helsingissäkin keskusta on tyhjentynyt ja kaupat ja ravintolat lopettaneet toimintansa. Jatkuvasti asiasta kerrotaan medioissa, jos vain viitsii lukea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oulu ei edes tunnu kaupungilta kun verrataan Helsinkiin, Espooseen, Vantaalle, Turkuun tai Tampereelle. Oulu on iso vain paperilla kuntaliitosten takia.
Oulussa ei ole yhtään isoa kauppakeskusta. Keskustakin todella pieni. Paljon tyhjiä liiketiloja. Rauman keskustakin tuntuu isolta Ouluun verrattuna.
Kulttuuria ja ravintoloita olemattoman vähän. Oulu on sijainniltaan liian kaukana kaikesta, siksi yritykset ja ihmiset lähtevät sieltä. Siksi Oulu ei pärjää.
Oletko koskaan käynyt Rauman keskustassa?
Olen ja tuntuu paljon isomman kaupungin keskustalta. Oulun keskustassa ei ole käytännössä mitään. Tyhjää täynnä.
Totta. Seuraavana lähtevät Haapaveden Valio ja Kotivaran meetvurstitehdas menee konkurssin. Stora enso varmaan lähtee sen jälkeen.