Jatkuva ristiriita oman käsitykseni ja pomon käsityksen välillä
Työni sisällöstä.
Eilenkin tein täysin työnkuvaani kuulumattomia töitä.
Lisäksi koko työni perusajatus on hänen mielestään eri kuin minun ja eri kuin mitä aiemmissa työpaikoissa oli samanlaisessa työssä.
Pomo aloitti kuukausi sitten, itse aloitin 2kk sitten.
Viime viikkoina on tullut koko ajan jotain sanomista asioista jotka eivät minulle kuulu.
Itseä häiritsee eniten se , että työnkuvani eroaa hänen käsityksestään ja sen pohjalta kaikki käytännössä tekemäni asiat ovat väärin.
Pitäisikö nostaa kytkintä?
Kommentit (6)
Nosta jos saat uuden työn missä kaikki on ideologisesti samalla linjalla.
Sen lauluja laulat jonka leipää syöt. Vanha suomalainen sananlasku.
Ennen kommenttia pitäisi tietää vähän tarkemmin mitä työtä teet, toimenkuva ja mitä pomo sun odottaa tekevän. Sellaista tietoa tuskin saadaan joten kehotan lukemaan työsopimuksen huolella läpi. Siellä erittäin suurella todennäköisyydellä on lause "ja muut työnantajan osoittamat tehtävät" tms. Tarkoittaa että teet just mitä pomo sanoo tai alat etsiä toista duunia.
Työstä kieltäytyminen on peruste irtisanomiselle, sekin on hyvä muistaa. Kannattaa yrittää keskustella eikä vetää itkupotkuraivareita.
En oikeasti ymmärrä ihmisiä jotka on jatkuvasti tukkanuottasilla jonkun kanssa. Pomo, naapuri, päikyn hoitaja jne. Peiliin vaan ei tule katottua.
Joo kannattaa keskustella pomon kanssa niin kuin edellä on mainittu. Jos työnkuva poikkeaa tosi paljon siitä, mitä on aiemmin sovittu niin siitä pitää puhua ja löytää joku ratkaisu. Jos pomo ei ole ihan pöllö niin keskustelemalla pitäisi selvitä tästä asiasta.
Minun käsitykseni mukaan minun pitäisi olla kahvituolla lounaaseen saakka ja sitten ottaa iltapäivällä tirsat. Typerä pomo ei tajua.