Yritän selittää, että miltä eroottinen osattomuus tuntuu miehestä

Eletään vuotta 2024. Jostain syystä herään aamulla tuntien oloni hyväksi ja minulla on sellainen olo, että nyt on draivia päälle, tunnen itseni maskuliiniseksi, kivannäköiseksi ja olisin valmis näyttämään sen maailmalle sekä luomaan muistoja. 

Lähden harrastukseen, jossa voisi hyvin tavata samanlaisen arvomaailman omaavia lisääntymisikäisiä naisia. Kävelen keski-ikäisen, hassusti virnistävän naisen ohi, joka ei vastaa tervehdykseen. Hiljalleen tunnen hyvän olon laskeutuvan polviin, lopulta lattiaan ja häipyvän kokonaan. Jos en olisi kirjoittanut ylös tunteneeni tuollaista hyvää oloa kuin silloin aamupäivästä tunsin, olisin varmaan unohtanut sen kokonaan.

Pointti on siis siinä, että kun minusta tuntuu joltain ja haluaisin toisen ihmisen vahvistavan tunteeni ja ajatukset ja minun tulevan nähdyksi, vastassa tuijottaa vain harmautta, kunnes olo menee ohi. Kukaan ei ole kasvattamassa, jalostamassa saati ihailemassa noita tunteita ja minua. En voi mennä chattiin tai palstalle, jossa naiset yrittävät hakea minulta hyväksyntää ja jokaista sanaansa laskelmoiden yrittävät viedä keskustelua erotiikkaan. En voi saada kehuja kuvilleni. En voi soittaa friend with benefits -kaverille, että kaipaisin kosketusta ja huomiota. Saattaa mennä vuosi, kunnes jouluna tai juhannuksena mieleni kehrää kaikista negatiivisista kokemuksista huolimatta kokoon sellaisen kerän, jolloin minulla on taas swaggeriä liikkeissä ja haluan flirttailla ja tuntea hyvää itsetuntoa, mikä ei perustu mihinkään, sillä kukaan ei kannattele sitä. 

Jos olen kasvuikäinen, terveydenhoitaja voi ilmeettömällä naamalla sanoa, että mittani ovat "normaalit". Kriisityöntekijä voi heijastaa surulliset tunteeni takaisin minulle ja sanoa surun olevan normaalia. Mutta positiivisiin juttuihin ei ole varaa.