Millainen helatorstai sinulla tänään
Täällä laiska. Aamulla kuntoilua, lounaaksi tyttären tekemää ruokaa, päivä mennyt puhelinta selatessa, pyykkiä pestessä. Jokin ryhtiliike ennen iltaa pitää vielä tehdä, taidanpa leipoa sämpylöitä. Huomenna töihin.
Kommentit (33)
Jeesuksen taivaaseen ottaminen tapahtui 2026 vuotta sitten . Mutta kävimme sillä paikalla . Siellä .
Yksinäinen ja tylsä kuten viikonloputkin yleensä. Kävin leffassa, mikä oli supertylsä, pidin välillä silmiäkin kiinni kun väsytti. Kävin kaupoilla, tulin kotiin söin ja otin päiväunet.
Aloitin aamun kossupaukulla. Noin kahdeksan aikaan aamulla. Pölväilin ja palstailin noin kello 14.00 asti, jonka jälkeen kävin lähikaupassa tarkoituksena ostaa olutta, mutta muitakin mukavia elintarvikkeita reppuuni päätyi. Nyt olen hyvässä - arvatkaa vaan missä, rämpyttelen kitaraa ja hoilaan mukana jos on laulettavaa. "Cold Gin!" Köh.
Hela torstai? Olen innoissani, että kysyitte. Miusta saisitte biisejä tekevän, lauluja kirjoittavan ikälopun kitaristin, joka diggaa melodioista, ja kovista riffeistä.
Olin Lemillä 9v synttäreiĺlä, oli runsaat tarjoilut, vein tytölle keltaisen krysanteemin.
Töissähän se meni. Sen jälkeen pesin auton ja kävin kaupassa.
Siivosin, unohdin käydä kaverilla vaikka oli ollut puhetta siitä. Lukupiiri.
Töissä tuplapalkalla. Helppoa rahaa.
Hyvää helatorstaita kaikille. Nukuin iltapäivälle, söin rauhassa pitkän aamiaisen. Lähden nyt 15 000 askeleen lenkille ja paluumatkalla käyn kaupassa ruokaa ja eräitä mausteita ja lisäainehia. Sää näyttäisi suosivan, viettäkää kiva ilta. Itse kuuntelen radiota, töihin en mene huomenna. Olen sairaspäivärahalla kesän yli ja menen eläkkeelle sen jälkeen. Poden ns. vakavaa sairautta ja elän kuin toipilas.
Kävin kaupoilla. Ostin leipää, kolme kiloa karkkeja, nenäliinoja, talouspaperia ja vessapaperia.
Mikäs tässä. Tosin muksut vissiin odotti vapaapäivältä enemmän huomiota. Koska marisivat tylsyyttä vähän väliä. Mutta kyllä se ajatus siitä sitten pikkuhiljaa lähti ja leikit käynnisty ilman isiä/äitiäkin. Kaverikin löyty mukaan naapurustosta.
Vähän rännien putsausta ja sadecesiviemöriden tsekkausta. Ja nyt Pesin auton.
Huomenna vapaa ja juoksevien asioiden hoitoa
Ystäviä kävi lounaalla, joten päivä on lahinna kulunut laitaessa ruokaa, emännöidessa ja nyt lopuksi hoitaessa tiskit ja kevyen loppusiivouksen.
Aamulla varhain ehdin käydä koiran kanssa metsalenkillä ja pulahtaa uimaan ennen kuumaa suihkua. Sisko piipahti kahville matkalla tallille. Kiva aamuhetki höyryävän kuuman juoman parissa kuulumisia vaihdellen.
Nyt selaan nettiä ja mietin minkä drinkin pyytäisin miestäni tekemään. Miehellä alkaa työvuoro kasilta, joten illalla varmaan juttelen tyttäreni kanssa joka asuu usa:ssa. Teen ehkä piirustusharjoituksia tai suunnittelen jonkun kivan kukka-asetelman viikonlopuksi eteisen pöydälle. Jos jaksan katson Eurovision kymmeneltä. Sitä ennen vielä koiralenkki ja ehkä kylpy ja jotain hoitoja.
Kiirehän tässä tulee, jos meinaan kaiken ehtiä tehdä.