Miehen pojan elämä pyörii pleikkarin ympärillä
Tähänkö maailma menee? Huutakaa vaan provoksi minkä ehditte, mutta tässä tilanteessa ollaan.
Miehen poika on jo yli kolmekymppinen. Asunut jo 18v alkaen itsenäisesti. Mikään ei onnistu, ei ole kyennyt opiskelemaan, töihin, normaaliin elämään koskaan. Hänen asunto on todella läävä. Kaikki päivät ja yöt menee pelatessa Playstationia, pelaa ymmärtääkseni aamuun asti ja nukkuu iltapäivään. Joka ikinen päivä. Poistuu kotoaan vain kauppaan. Ei ota vastuuta mistään. Mitään apua siitä ei saa mihinkään. Lupaa kyllä sitä ja tätä mutta sitten aina joka kerta jollain tekosyyllä peruu ettei tarvi osallistua mihinkään. Jotain parisuhdeyrityksiä ollut, mutta mikään ei ole onnistunut pitkäaikaisesti.
Aikoo ilmeisesti elää koko elämänsä tällä tavalla?
Mikään ohjaaminen opiskeluun tai töihin ei auta. Alkaa heti hirveä kiukuttelu jos jotain pitäisi tehdä ja osallistua, kaikki tekeminen on todella hidasta ja vaivallosta. Sitten hetken päästä istuu vaan ja nojaa harjanvarteen. Ei mitään oma-aloitteisuutta, roskat mätänee parvekkeella kun on liian suuri vaiva viedä nekin pihalle.
Mitä tuollaisen ihmisen kanssa voi tehdä? Kun ei ole mitään halua tehdä mitään muuta kuin pelata pleikkaria.
Tää on melko kurjaa läheisillekin katsoa vierestä.
Kommentit (27)
Jos tilanne on tosiaan noin että on yli 10 vuotta jo syrjäytynyt, siitä on todella vaikea enää päästä eteenpäin. On niin tottunut tuohon elämään, että tuskin edes osaa kuvitella muuta tai nähdä maailmaa ympärillään.
Tiedän kyllä vastaavia lähemmäs viisikymppisiäkin. Ovat kai jossain vaiheessa olleet kylläkin työelämässä, ilmeisesti sieltä on sitten sellaiset säästöt jääneet ettei tarvii enää töitä tehdä.
Tuon ikäistä ei voi enää pelastaa. Antaa olla vaan.
Aikuista ihmistä ei voi pakottaa mihinkään. Se on vaan voi voi.
Hän elää omaa elämäänsä, eläisit sinäkin omaasi.
Menetetty tapaus. Turha tuollaista olisi laittaa edes kuntouttavaan kun ei siitäkään selviäisi, kun sinnekin voi jättää menemättä. Ainoa keino olisi joku pakkoleiri jossa lyödään sähköpiskaa pakaraan jos ei hommat kiinnosta. Semmosia paikkoja vaan ei ole. Ei mitään ei ole tehtävissä jos hän ei itse suostu ja halua.
MInä en puutu mieheni pojan elämään, en vaadi auttamaan enkä mene siivoamaan. En tiedä parvekkeensa kunnosta tms. Olen kohteliaan ystävällinen, kun kohtaamme, mutta ei hänen elämänsä ole minun vallassani.
Vierailija kirjoitti:
Hän elää omaa elämäänsä, eläisit sinäkin omaasi.
Onhan tuo naurettava ongelma aikuiselle miehelle. Viina ja huumeetkin on keksitty.
No mitäpä tuollaisen ihmisen kanssa pitäisi tehdä? Kyseessä on aikuinen, joten eipä häntä voi mihinkään pakottaa, jos ei itsellä ole halukkuutta. Turha hyysääminen ja paapominen todennäköisesti vain erkaannuttaa teitä toisistanne eikä todellakaan motivoi tekemään muutosta, joten antaisin olla.
Antaa hänen elää omaa elämäänsä. Jos mikään ohje tai yritys ei mene perille, sitten ei mene. Olkoon.
Vierailija kirjoitti:
Menetetty tapaus. Turha tuollaista olisi laittaa edes kuntouttavaan kun ei siitäkään selviäisi, kun sinnekin voi jättää menemättä. Ainoa keino olisi joku pakkoleiri jossa lyödään sähköpiskaa pakaraan jos ei hommat kiinnosta. Semmosia paikkoja vaan ei ole. Ei mitään ei ole tehtävissä jos hän ei itse suostu ja halua.
Se ei olisi eettistä pakottaa ketään.
Peliriippuvuus. Jos ei itse näe/myönnä ongelmaa, eikä suostu ottamaan apua vastaan, valitettavasti et voi oikeastaan auttaa mitenkään. Äitipuolen asemasta vielä ehkä sitäkin vähemmän.
Kaikki riippuvuudet ovat sairauksia, jotka tarvitsevat ammattiapua, vertaistukea, sekä ennenkaikkea riippuvaiselta vahvan motivaation muuttaa elämäänsä. Useimmiten motivaatio löytyy vasta täyden pohjakosketuksen kautta, kun henkilön omassa tietoisuudessa herää ajatus, että toisinkin olisi mahdollista elää.
Siihen saakka pyydä osallistumaan asioihin normaalisti, mutta älä suotta toistuvasti kiusaa itseäsi loukkaantumalla kieltävistä vastauksista taikka peruutuksista. Tai jätä kokonaan pyytämättä, ja seuraa koska huomaa itse ottaa yhteyttä, jos ollenkaan. Aikuista ihmistä ei pysty pakolla motivoimaan, valitettavasti.
Vierailija kirjoitti:
Menetetty tapaus. Turha tuollaista olisi laittaa edes kuntouttavaan kun ei siitäkään selviäisi, kun sinnekin voi jättää menemättä. Ainoa keino olisi joku pakkoleiri jossa lyödään sähköpiskaa pakaraan jos ei hommat kiinnosta. Semmosia paikkoja vaan ei ole. Ei mitään ei ole tehtävissä jos hän ei itse suostu ja halua.
Ei ole mitenkään selvää, että on menetetty tapaus. Tunnen läheisesti yhden tällaisen tapauksen, joka muutti elämänsä lähes nelikymppisenä, kun sai työmahdollisuuden. Nyt käy hyvissä töissä ja elää tavallista perhe-elämää.
Ensinnäkin miksi olet eronneen miehen kanssa. Se on aviorikos.
Toisekseen toisten perheiden kasvatusongelmat eivät kuulu sinulle tippaakaan.
Kolmanneksi miehet ovat äärimmäisen addiktioherkkiä ja heitä pidetään osittain tarkoituksella kaikenlaisissa koukuissa, sillä he ovat lähinnä ongelma fyysisessä elämässä. Ennen heidät lähetettiin sotaan kuolemaan, nykyään heidät laitetaan yksiöön elämään simulaatioissa.
Kokemuksesta sanon teille kaikille vastaaville nuorille. Se saakelin pleikan pelaaminen voi tuntua siistiltä unelmalta sen 10 vuotta, mutta sitten alkaa tajuamaan tyhjyyden ja turhuuden. Ei voi enää tehdä mitään kun ei ole koulutusta, ei työtä, ei rahaa, ei naistakaan. Monet sekoaa tuossa vaiheessa. Alkaa päihdekierteet ja rikollisuus. Elämä meni siinä.
Kuka maksaa tuon yli kolmikymppisen asumisen ja muut normaalielämään kuuluvat pakolliset laskut? Kela, sossu, joku muu?
Et kai ole naimisissa tuon miehen kanssa. Haluatko antaa mahdollisen perintösi tuollaiselle? Hoida paperiasiat kuntoon.
Sinä se sitä pleikkaa pelaat ap.