Kaarle kustaa aika jätkä, nussii muita ja valehtelee
http://img.mtv3.fi/mn_kuvat/mtv3/viihde/555_px_kuvia_2010/11/1030005.jpg
Vuosi sitten julkaistu paljastuskirja kuninkaasta on aiheuttanut skandaalien vyöryn. Kirjan saaman huomion myötä entinen pornoklubin omistaja Mille Markovic alkoi kaupitella kuuluisia kohukuvia kuninkaasta. Videonauhalta kaapattujen kuvien kerrottiin esittävän kuningasta ja tämän seuruetta juhlimassa alastomien naisten kanssa.
Kuvien kaupalle tulo pelästytti kuninkaan ystäväpiirin. Kaarle Kustaan lapsuudenystävä Anders Lettström otti yhteyttä serbialaisen mafiapomon henkivartijaan hiljentääkseen Markovicin rikollisten avulla. Asia tuli ensimmäisen kerran esille huhuna viime keväänä, mutta Expressenin nyt julkaisemien äänitteiden myötä huhut ovat varmistumassa todeksi.
Viime vuoden lopulta peräisin olevilla nauhoitteilla Lettström puhuu mafiapomon henkivartijan kanssa toimeksiannosta.
Painosti maksamaan
Äänitteellä Lettström kertoo siitä, kuinka hän on käynyt läpi kuninkaan ystäväpiiriä ja kysynyt heiltä rahoitusta mafian toimintaan ja Markovicin hiljentämiseen. Lettström vakuuttelee, ettei hänellä ole varaa maksaa koko tehtävää.
- Sitten sinun täytyy löytää, joku joka maksaa, uhkailee henkivartija.
Lettström selittää, ettei hänen ystäviltään irtoa kuin parisataatuhatta kruunua.
- Tuo on naurettavaa. Että miljonäärit eivät saa kokoon kuin 2-300 000? On noloa, että edes istun tässä. Ei taida olla ketään, kuka pelastaisi kuninkaan, sanoo mafiapomon henkivartija.
Lopulta Lettström arvelee saavansa kokoon kohtuullisen rahasumman.
- Sanoisin puoli miljoonaa (noin 55 000 euroa), mutta en saa summaa kokoon yksin.
Ei onnistunut
Nauhoitteen lopuksi miehet keskustelevat vielä summan maksamisesta ulkomaisille pankkitileille. Neuvotteluista huolimatta kaupat eivät lopulta onnistuneet: Markovic nosti kuvien hinnan reiluun miljoonaan euroon. Epäonnistuneista kaupoista huolimatta kuvia ei ole julkaistu.
Expressenin julkaisemat äänitteet kuninkaan ystävän ja serbialaisen mafiapomon henkivartijan keskusteluista ovat saaneet myös Kaarle Kustaan ikävään tilanteeseen. Aiemmin julkaistuissa nauhoissa kuultiin, kuinka Lettström lupasi kertoa mafialta tilatuista palveluksista kuninkaalle. Kaarle Kustaa puolestaan on kiistänyt kaikki mafiayhteydet.
http://www.iltalehti.fi/viihde/2011110814712552_vi.shtml
Olisi vaan sanonut että nussittu mikä nussittu, minä oon kunu ja teen mitä tykkään. Nih.