Onko teillä hyviä ystäviä?

On, sisko on paras ystäväni ja luotan häneen 100 %. Puoliso on toinen paras ystäväni, mutta häneen luotan vain 99 %:sesti.

Ei enää kun luotto meni lopullisesti niin emme ole enää kaverita, liki 30 vuotta tuli kyllä katsottua läpi sormien yhtä jos toista

Ei ole, tuttavia kyllä. En luota ihmisyyteen sen enempää muissa kuin itsessänikään. Olisin nykyisin myös surkea ystävä johtuen ko syystä. En arvosta ihmisyyttä.

Ei ole ensimmäistäkään. Vielä viime vuonna luulin että oli yksi, kun joulukuussa viimeksi laitoin hänelle viestiä mutta eipä tuo ole tähän päivään mennessä viestiini vastannut. Eli 0 ystävää enää.

Juu. Oma isosisko ja sitten kaksi ystävää jotka olen tuntenut 20 vuotta. Vaikea saada yhtä syvää ystävyyttä uudempien tuttavuuksien kanssa eli on töistä yms sitten kavereita mutta ei samanlaisia sydänystäviä kuin nämä joiden kanssa on kasvettu aikuisiksi yhdessä.

Olen onnekas kun on osunut kohdalle nuo ystävät ja ollaan pysytty kaikki nämä vuodet läheisinä<3

Vierailija kirjoitti:

Ei ole, tuttavia kyllä. En luota ihmisyyteen sen enempää muissa kuin itsessänikään. Olisin nykyisin myös surkea ystävä johtuen ko syystä. En arvosta ihmisyyttä.

aika surullista.. itse tunsin myös noin, kunnes tajusin olin liian kiltti. 

haluasin olla pidetty enkä kunnioitettu .

minusta pidettiin mutta ei kunnioitettu, joten minua käytettiin hyväksi.

ihmiset ovat oman edun tavoittelioita, mutta kuitenkin haluavat tehdä hyvää, jotta itse tuntisivat olonsa hyväksi ja ihmiset on itsekkäitä kaikki me olemme.

hyviä suhteita kannattaa rakentaa arvostamalla itseään ja pitämällä omista rajoista kiinni ja sinun tehtävä on noudattaa omia rajoja ei muiden.

ja jos joku toistuvasti rikkoo rajoja niin pitää heti poistaa sellainen ihminen elämästäsi.

koska sellainen ihminen ei kunnioita sinua.

ystävyyttä on liikaa romantisoitu niin kuin rakkautta . ihmiset on kivaa seuraa, mutta vain elokuvissa ja kirjoissa on sielun ystävyyttä oikea ystävyys on aina vähän itsekästä eikä lainkaan niin kuin saduissa.

On mulla. Suhtaudun ystäviin sillä tavalla, että en vaadi heiltä mitään. He, jotka ajattelevat ystävyydestä samalla tavalla, jäävät ystäviksi. 

Eikö teille syntynyt lapsuudessa ystävyyssuhteita? Jos syntyi, mihin ne katosi? Itsellä monta ystävää ihan lapsuuden ja nuoruuden ajoilta, ja edelleen nähdään. Sitten on muutama myöhempien opiskeluiden, harrastuksen tai työn kautta tullut ystävä. 

Kyllä, with benefits.

Ei ole 

Lapsuudenystävä, jonka olen tuntenut 50 vuotta. Soitellaan viikottain. Harvemmin nähdään, kun on välimatkaa nyt.

Sisarukset 💖 

Ei yhtään kaveria, olen suomessa niin vihattu keski-ikäinen mies.

Ei ole enää ja tuskin tuleekaan. 

On.

Meillä on 3-4 perheystäväparia joihin voi luottaa kuin kallioon kaikessa. 

Minulla on lapsuudenystäviä jotka ovat olleet elämässäni jo 56v, entisiä työkavereita joista on tullut ystäviä vuosikymmeniä sitten ja vuosien mittaan tutustunut ihmisiin jotka ovat jääneet elämääni. Viimeisimmän ystävän olen löytänyt viimevuonna ja pidämme nykyään lähes päivittäin yhteyttä ja tapailemme

Olen onnekas, minulla on useampi ystävä ollut nuoruuden opiskeluajoilta lähtien. Myös aikuisena opiskelin, niiltäkin ajoilta sain pari ystävää. Ystävyyttä kannattaa vaalia, jotta yhteys säilyy. Minulla ei olekaan kuin hyviä ystäviä:) 

Minulla on kaksi hyvää ystävää, joiden seurassa voin olla täysin oma itseni. Olen hyvä keskustelija ja kuuntelija, huomaavainen,  jonka puolen kaikki ihmiset hyväksyvät. Ystäviä olisi siltä pohjalta helppo saada. Olen kuitenkin myös suora, rehellinen ja tarkka myös ystävienkin rehellisyydestä, en halua jättää välejä epäselväksi, joten niitä piirteitä harva hyväksyy. Siksi väitän, että ihmisten ystävyyssuhteet ovat liioiteltuja ja täyttävät vain osan ihmisten tarpeista olla aito ystävä.
Elämässä tapaa paljon ihmisiä, joiden kanssa voi olla hetken ystävä, mutta ystävyys voi olla myös este muutokselle ja omalle kasvulle sekä rajoittaa omaa tapaansa elää. 

On pari hyvää ystävää, joihin voin luottaa. Onneksi olen saanut heiltä tukea viime aikoina, kun yksi pitkäaikainen "ystävä" lähti mun edellisen miesystävän kelkkaan. Tämä mies ei ollut vielä kertonut mulle että meidän suhde on ohi, ja ystävä uskoi äijän paskapuheet. No tilanne on nyt selvitetty, enkä tainnut menettää mitään tärkeää.

On hyviä, läheisiä ja luotettavia. Pari uudempaa ja pari vanhempaa. Vanhin noin 35 vuoden takaa lukioajoilta, yksi yliopisto-opinnoista jäänyt ja pari internetissä tavattua. Ja kumppanini. Kavereita ja tuttuja tietysti enemmän.
En ymmärrä, miten joku on lapsuudessa tavattujen tyyppien ystävä vielä tässä vaiheessa elämää. Siinähän ystävyyden määritti lähinnä fyysinen etäisyys. Selvästi moni kuitenkin arvostaa lapsuudenystäviäänkin. 

Mulla on muutama ystävä, mutta jäin miettimään tuota "joihin voitte luottaa". Siis luottaa missä asiassa? Että ei lavertele luottamuksellisesti kertomiani asioita ympäri kyliä? Vai tulee avukseni, kun pitäisi tapetoida seinä tai  kantaa sohva yläkertaan? Vai jossain muussa?  Jostain syystä mun ystävikseni on valikoitunut sellaisia ihmisiä, joiden terveys on vieläkin huonompi kuin omani. Heihin voin luottaa siinä, että eivät lavertele. Mutta he eivät kuitenkaan pystyisi tulemaan mulle avuksi mihinkään konkreettiseen fyysiseen  hommaan. Olen tottunut lähes koko aikuiselämäni käyttämnään erilaisia palveluita eli aika harvoin tarvitsenkaan ketään mihinkään isompaan fyysiseen hommaan. Johonkin yksittäiseen juttuun yksi naapurini on aina valmis auttamaan. Eli häneen voin luottaa vaikka just sohvan kantamisessa. 

Toisaalta mulla harvemmin on mitään luottamukselliseksi luokiteltavaa asiaakaan. Ei mitään suuria salaisuuksia. Ystävilleni voin kyllä kertoa surustani, kun koirani hiljattain kuoli, ja ärsyyntymisestäni ja turhautumisestani iäkkäiden vanhempieni huolehtimiseen liittyvistä asioista. Yleensä kerron näistä vain yhdelle ystävistäni, koska hänelläkin on ollut aikoinaan sama turhautuminen omista vanhemmistaan sekä useita nyt jo edesmenneitä lemmikkejä. Toisella ystävistäni taas on myös nivelreuma, niin kun jommalla kummalla oikein tauti äityy ja ärsyttää, niin hänen kanssaan sitten jutella näistä. Mulla ei ole koskaan ollut tarvetta jutella jollekin, joka ei ymmärrä yhtikäs mitään siitä, mistä puhun ja mitä tarkoitan. Sellaisissa tilanteissa olen puhunut kissalleni. On mulla ihana ja rakas siskokin, mutta hänelle tällaisista asioista puhuminen on kuin puhuisi vasemman jalan saappaalle. Hän kyllä jaksaa hetken aikaa kuunnella ja osoittaa myötätuntoa,  mutta niin tekee mun kissanikin.