Tuntuuko teistäkin että olette joutuneet kokemaan vaikeampia asioita?

Kaikilla on on ollut monenlaisia ongelmia. Ei pidä jäädä märehtimään menneitä, siitä ei mitään hyötyä ole, menneisyyttä ei voi muuttaa, tulevaisuuden voi. 

 Häntä pystyyn ja kohti uusia pettymyksiä.

Eihän sitä voi tietää 

Jos on pitkä parisuhde takana niin turha valittaa ulkopuolisuudesta, ei ole sitä varsinaisesti silloin, mutta muuta ongelmaa tietysti voi olla. 

Vanhempien menettäminen lapsena/nuorena ei ole kovin yleistä ja on varmasti todella raskas kokemus, joka vaikuttaa koko loppuelämään.

Elämä on. Aina jollain muulla on ollut vaikeampaa muista se. Positiivisella asenteella vaan elämään!

Onko ap se sama, joka kirjoittelee tänne toistuvasti siitä, kuinka hän on niin paljon muita kypsempi, koska menetti vanhempansa lapsena? Olisikohan syytä harkita terapiaa?

Vierailija kirjoitti:

Vanhempien menettäminen lapsena/nuorena ei ole kovin yleistä ja on varmasti todella raskas kokemus, joka vaikuttaa koko loppuelämään.

Kaikkihan riippuu niistä olosuhteista mitä on tapahtunut vanhemman kuoleman jälkeen. Jos kotona on ollut kuitenkin asiat hyvin niin varmaan lapsuus on kuitenkin ollut ihan ok.

Minä koin lapsena paljon kamalia asioita, kaverini aikuisina. 

Ei. Vertailu taitaa olla aika turhaa, koska kaikilla on erilainen elämä.

Olen joutunut kokemaan raskaista vastoinkäymisiä, liiankin tiheässä tahdissa, ja jotka ovat eristäneet minut niin omasta kuin  muistakin ikäryhmistä. Elämäni on mennyt liian syvälliseksi ja lopulta kuormittanut minua jaksaakseni ottaa osaa jokaiseen sosiaaliseen tapahtumaan saati muutenkaan hakeutua ihmisten seuraan, mutta olen perusluonteeltani optimisti ja sisukas, niin luotan aina selviäväni. 
En odota muilta ihmisiltä yhtään mitään, koska en voi muuttaa itseäni, muita, maailmaa muuksi kuin se nyt on. Asiat ovat tapahtuneet ja minä olen elänyt ne läpi, olen yhä hengissä, ja aurinko paistaa minulle siinä kuin muillakin. En odota elämältä ja ihmissuhteiltani  paljoakaan, mutta juuri siksi nautin pienistä asioista ja ilahdun jo häntää heiluttavasta vastaan tulevasti koirasta lenkkeillessäni. 
Minut on pelastanut erittäin hyvä terapeutti. Suosittelen harkitsemaan samaa.

Tirtty jokaisen mielestä ne omat kokemukset ja elämä tuntuu vaikeimmilta, koska se on ainoa mihin voi verrata. Mutta kun vähän katselee ympärilleen niin voi ehkä ymmärtää, että toisten ihmisten kokemuksia ei voi tietää, kaikki kun eivät niistä kerro, ja että kaikenlaista tapahtuu. Sitten voikin ehkä itse huomata, mitkä asiat omassa elämässä onkin olleet ihan hyvin.

Ei ole ollut vastaavia kokemuksia. Varmaan ovat vaikuttaneet paljon siihen, millaiseksi mielen maisema on muuttunut. Ulkopuolisuutta voi silti kokea monesta muusta syystä. En muista kuka se oli, joka on kirjoittanut jotain sinne päin, että onnelliset perheet on kaikki onnellisia samalla tavalla, onnettomat perheet kukin omalla tavallaan. Mielen maisemaakin voi yrittää muuttaa tyylin ei ole koskaan liian vanha saamaan onnellisen lapsuuden.

En ajattele niin, koska siinä ei ole mitään ideaa. Nyt äitienpäivän aikaan aihe on toki varmasti esillä ja ihmisillä mielessä. Somessa tuli just vastaan yksi lapsuudessaan äitinsä menettänyt noin kolmekymppinen tuttu nainen, joka kirjoitti miten typerää että nykyäänkin vielä päiväkodeissa ja kouluissa askarrellaan äitienpäiväkortteja, se pitäisi lopettaa hänen mielestään. Ymmärrän että tämä on hänelle itselleen voinut lapsena olla vaikea paikka, mutta vähän ihmetytti se kirjoitus, hän ei enää ole koulu- eikä päiväkoti-ikäinen eikä hänellä ole lapsia. Miksi viedä ilo niiltä lapsilta jotka haluavat askarrella näitä kortteja? Käsittääkseni lapsista lähes kaikki kuitenkin haluavat tehdä niitä kortteja, oli saaja sitten äiti, mummo tai vaikka äitipuoli tai sijaisäiti.

Minusta taas tuntuu, että miten tietämättömiä ihmiset joskus ovatkaan toistensa elämästä. Mikäli katsoisit omaa nenää pidemmälle niin varmaan huomaisit että toisillakin voi olla kaikenlaista.

Joo, tavallaan. Mut ne on mennyttä aikaa, nyt on kaikki ihan hyvin,

Olen 66 ja tuntuu että vaikein asia minkä olen kokenut on se, ettei ole ollut suklaata ja jäätelöä joinakin päivinä. Olen syntynyt luultavasti kultalusikka suussa.

Vierailija kirjoitti:

Onko ap se sama, joka kirjoittelee tänne toistuvasti siitä, kuinka hän on niin paljon muita kypsempi, koska menetti vanhempansa lapsena? Olisikohan syytä harkita terapiaa?

Miten kukaan voisi olla kypsempi sen takia että on menettänyt lapsena vanhempansa? Eiköhän se vanhempien menettäminen vaikuta lapseen just ihan päinvastoin eikä tee mitään vahvempaa.

Vierailija kirjoitti:

Tirtty jokaisen mielestä ne omat kokemukset ja elämä tuntuu vaikeimmilta, koska se on ainoa mihin voi verrata. Mutta kun vähän katselee ympärilleen niin voi ehkä ymmärtää, että toisten ihmisten kokemuksia ei voi tietää, kaikki kun eivät niistä kerro, ja että kaikenlaista tapahtuu. Sitten voikin ehkä itse huomata, mitkä asiat omassa elämässä onkin olleet ihan hyvin.

Totta ja varsinkin jos isontaa sitä näkökulmaa niin leveälle, että näkee  millaista muualla maailmassa on esim lasten elämä. On sotia ja sotarikoksia ja kaikkia mahdollisia hirveyksiä tapahtuu.

Tämä maa olisi monelle nälkää näkevälle ja sairaalle  vain unelma. Meillä apua on saatavissa ja ruokaa liikaakin, koska suurin tereveysongelma on ylensyöminen.

Jokaisella tietysti on ne omat harminsa päällimmäisenä, on ihan ymmärrettäävääkin että oma napa se ensi murisee nälästä. Mutta ei pidä unohtaa niitä ihan todellisesti ilman omaa valintaa heikommassa asemassa olevia ihmisiä.

Yksinäisyys koko elämän ajan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko ap se sama, joka kirjoittelee tänne toistuvasti siitä, kuinka hän on niin paljon muita kypsempi, koska menetti vanhempansa lapsena? Olisikohan syytä harkita terapiaa?

Miten kukaan voisi olla kypsempi sen takia että on menettänyt lapsena vanhempansa? Eiköhän se vanhempien menettäminen vaikuta lapseen just ihan päinvastoin eikä tee mitään vahvempaa.

Ehkä joku elämäm koululaisten juttu hokea että vanhempien menettäminen teki minusta vahvan, on katu-uskottavampaa olla elänyt sijaisperheessä tai laitoksessa kuin omien vanhempien kanssa.