Tuntuuko teistäkin että olette joutuneet kokemaan vaikeampia asioita?

Vaikeampia kuin mikä? Ap. ei kertonut vertauskohdetta, vaikka käytti vertaavaa sanaa: vaikeampia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tirtty jokaisen mielestä ne omat kokemukset ja elämä tuntuu vaikeimmilta, koska se on ainoa mihin voi verrata. Mutta kun vähän katselee ympärilleen niin voi ehkä ymmärtää, että toisten ihmisten kokemuksia ei voi tietää, kaikki kun eivät niistä kerro, ja että kaikenlaista tapahtuu. Sitten voikin ehkä itse huomata, mitkä asiat omassa elämässä onkin olleet ihan hyvin.

Totta ja varsinkin jos isontaa sitä näkökulmaa niin leveälle, että näkee  millaista muualla maailmassa on esim lasten elämä. On sotia ja sotarikoksia ja kaikkia mahdollisia hirveyksiä tapahtuu.

 

Tämä maa olisi monelle nälkää näkevälle ja sairaalle  vain unelma. Meillä apua on saatavissa ja ruokaa liikaakin, koska suurin tereveysongelma on ylensyöminen.

 

Jokaisella tietysti on ne omat harminsa päällimmäisenä, on ihan ymmärrettäävääkin että oma napa se ensi murisee nälästä. Mutta ei pidä unohtaa niitä ihan todellisesti ilman omaa valintaa heikommassa asemassa olevia ihmisiä.

Joo Suomessa ei kyllä kenenkään kehtaisi valittaa

Kälä kälä guggugguu 🥸🦉 

Ei ole mitään perusteita ajatella että vanhempien kuolema tekisi kenestäkään kypsempää tai itsenäisempää, päinvastoin sillä voi olla negatiivisia vaikutuksia lapsen tai nuoren elämään ja itsenäistymiseen.

Vierailija kirjoitti:

En ajattele niin, koska siinä ei ole mitään ideaa. Nyt äitienpäivän aikaan aihe on toki varmasti esillä ja ihmisillä mielessä. Somessa tuli just vastaan yksi lapsuudessaan äitinsä menettänyt noin kolmekymppinen tuttu nainen, joka kirjoitti miten typerää että nykyäänkin vielä päiväkodeissa ja kouluissa askarrellaan äitienpäiväkortteja, se pitäisi lopettaa hänen mielestään. Ymmärrän että tämä on hänelle itselleen voinut lapsena olla vaikea paikka, mutta vähän ihmetytti se kirjoitus, hän ei enää ole koulu- eikä päiväkoti-ikäinen eikä hänellä ole lapsia. Miksi viedä ilo niiltä lapsilta jotka haluavat askarrella näitä kortteja? Käsittääkseni lapsista lähes kaikki kuitenkin haluavat tehdä niitä kortteja, oli saaja sitten äiti, mummo tai vaikka äitipuoli tai sijaisäiti.

Mietipä miltä tuntuu niistä äitinsä tai isänsä menettäneistä lapsista kun muut lapset tekevät kortteja äideille ja iseille ja he eivät voi. Todella kohtuutonta. Siksi olisi reilumpaa kaikille että äitinpäivän tai isänpäivän korttirn teko ei kuulu koulutunneille.

En tiedä kutakuinkin oman ikäisistä kuin yhden toisen, joka on jotunut hautaamaan lapsensa.

Vierailija kirjoitti:

En tiedä kutakuinkin oman ikäisistä kuin yhden toisen, joka on jotunut hautaamaan lapsensa.

Mutta todennäköisesti et tiedä niistä jotka ovat joutuneet kokemaan toistuvia keskenmenoja ja kärsivät lapsettomuudesta.

Eihän vastoinkäymisiä voi noin vertailla. Millaiset kotiolot sinulla oli? Ihan riippumatta vanhempien menettämisestä, mutta minkälaista arkea sait elää?

Oma lapsuus ei ollut helppo ja toisaalta ymmärrän mitä ap haet. Siinä kun opiskeluvaiheessa kaverit stressaa jotain tosi pientä asiaa ja itse miettii että omaan tilanteeseen verrattuna se ei ole yhtään mitään. Mutta jos jotain olen oppinut niin ei pidä olettaa eikä missään nimessä ns uhriutua ja ajatella että juuri itse on kokenut pahempaa. Kaikki ei näy ulospäin eikä ikinä voisi arvata ketä on vaikka käytetty hyväksi lapsena vaikka ulospäin näyttäisi siltä että on oikein unelma lapsuuden saanut elää. 
Joten ymmärrystä ja empatiaa antaisin kaikille. Kerran yksi työkaveri sanoi ettei hänellä ole koskaan ollut mitään ikävää: ei läheisten kuolemaa, ei mitään vaan kaikki on sujunut tosi kivasti elämässä aina. Ei herättänyt katkeruutta vaan ajattelin että voi, hänellä on vielä moni ikävä asia edessä mutta onpa onnekas että ei ole vielä tarvinnut niitä kohdata.