Pystyykö eron jälkeen pysymään ystävinä?

Kyllä me nuo asiat pystyttiin hoitamaan asiallisesti, mutta ei me olla pysytty ystävinä. En edes muista, olenko lapsen lakkaisten jälkeen edes exän kanssa puhunut (siitä tulee nyt 2 v). Pari kertaa on moikattu, kun on tultu toisiamme vastaan.

Mutta on se mahdollista, siskoni on hyvissä väleissä exänsä kanssa, voisi puhua kyllä ystävistä.

Asiallisesti nuo hoidettiin. Ikinä en kuitenkaan exän kanssa tekemisissä halua olla. Erosta jo vuosia. Useampi yhteinen lapsi on. 

Ei siihen ystävyyttä tarvi, että voi hoitaa asiat asiallisesti.

Asiallisesti hoidettu eroja ystävyys on täysin eri asioita.

Riippuu varmaan eron syystä. Ja kuinka toinen kohtelee eron jälkeen. Ja onko yhteisiä lapsia ja kuinka lasten elämä ja asiat hoituu. Ystäviä ei tarvitse olla. Asiallisesti jos saa oltua ja toimittua niin se helpottaa elämää ja riittää.

Riippuu hirveästi erosta ja sen syistä. Jos siinä on taustalla esimerkiksi pettämistä, niin on ihan selvä, että ei voida olla ystäviä. Eihän kukaan halua petollista ystävää. Tai jotain väkivaltaista huutajaa. Ei ei.

Sivistyneiden ihmisten kesken voidaan olla ystäviä, ja usein ollaankin.

Eroja on niin monenlaisia. Jos ero syntyy neuvotellen, niin varmasti voidaan olla ystäviä tai ainakin ystävällisissä väleissä.

Jos ero syntyy:

- yksipuolisella ilmoituksella, esimerkiksi viestillä 

- yksipuolisesti häipymällä

- pettämällä ja valehtelemalla

- haukkumalla ja mitätöimällä toinen

- ilmoittamalla erosta mutta jäämällä riitelemään yhteiseen kotiin, samalla pettäen

- yrittämällä huijata erossa itselleen omaisuutta

- piittaamatta lasten hyvinvoinnista, esimerkiksi ajoittamalla eroilmoitus ylioppilaskirjoituksiin tai yrittämällä kieltäytyä lapsista huolehtimisesta

tai muuten aggressiivisesti toimien, niin ei ole oikein ystävyyden aineksia kasassa.

En oikein edes tiedä, miten noin toimiva voisi koskaan olla missään ystävyyssuhteessa kenenkään kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Eroja on niin monenlaisia. Jos ero syntyy neuvotellen, niin varmasti voidaan olla ystäviä tai ainakin ystävällisissä väleissä.

Jos ero syntyy:

- yksipuolisella ilmoituksella, esimerkiksi viestillä 

- yksipuolisesti häipymällä

- pettämällä ja valehtelemalla

- haukkumalla ja mitätöimällä toinen

- ilmoittamalla erosta mutta jäämällä riitelemään yhteiseen kotiin, samalla pettäen

- yrittämällä huijata erossa itselleen omaisuutta

- piittaamatta lasten hyvinvoinnista, esimerkiksi ajoittamalla eroilmoitus ylioppilaskirjoituksiin tai yrittämällä kieltäytyä lapsista huolehtimisesta

tai muuten aggressiivisesti toimien, niin ei ole oikein ystävyyden aineksia kasassa.

En oikein edes tiedä, miten noin toimiva voisi koskaan olla missään ystävyyssuhteessa kenenkään kanssa.

Niin, lopultahan parisuhteessa on kyse ystävyydestä ja ystävyyden taidoista. Osaako ottaa huomioon, olla empaattinen, antaa toiselle tilaa, läheisyyttä, tukea jne.

Olemme kyläilyväleissä mieheni exän (avovaimon) kanssa, hän toivoi ystävyyttä jo heti eron jälkeen. Itse en olisi siihen pystynyt hänen tilanteessaan. Mutta olimme hänen häissään ja saimme kutsun kaikkiin pippaloihin myös, vaikka meidän suhteemme alkoi pettämisellä eli yhden yön suhteesta. Nyt tuosta on jo vuosikymmeniä aikaa ja ex on ollut jo avioliitossaan hänkin yli 20 vuotta. Hyvin kävi, sopivammat puolisot löytyivät.

Läheinen sukulaiseni on myös ystävä lastensa isän kanssa ja hoitavat mm. yhdessä lapsenlapsia, ex, nykyinen mies ja tämä nainen. Mutta kaikki muut eronneet pariskunnat pitävät isoa välimatkaa, asialliset hommat kyllä hoidetaan.

Yleensä sellaisella ihmisellä, jolla on ystäviä, on niitä muutenkin. Ei tarvitse olla ystävä eksän kanssa. Ystävyys on kuitenkin todella luottamuksellinen juttu, ja erossa usein juuri luottamus toiseen kärsii.

Lasten asioita tietysti täytyy hoitaa.

Miksi yhtyä jos ei tykkää - harkinta koskee niin ennen kuin jälkeen papin amenta. Miksi erota jos ystäväksi puolisoaan halajaa. Avioliitot ovat ajautunet kauas siirä miten niitä aijemmin elettiin. Katoava perinne, ei edes maailmanperintö kohde.