Mikä on valtion ydintehtävä?
Kommentit (37)
Sisäinen ja ulkoinen turvallisuus.
Voidaan aloittaa vaikka tästä: https://fi.wikipedia.org/wiki/Y%C3%B6vartijavaltio
Lisäisin tuohon vielä julkisesti rahoitetun (ei tuotetun) terveydenhuollon. Perusterveydenhuolto pitäisi yksityistää kokonaan ja julkinen sektori voisi keskittyä yliopistollisiin keskussairaaloihin ja kalliiseen erikoissairaanhoitoon.
Sivistysvaltion tulisi myös huolehtia niistä, joilla ei ole edellytyksiä huolehtia itsestään. Tarkoitan tässä vammaisia, jne. En suurta joukkoa nykyisiä latvavikaisia työhaluttomia muita, jotka ovat sairauseläkkeellä siksi, että selkä ei kestänyt fyysistä työtä sen sijaan, että olisi pakko kouluttautua uudestaan tehtävään, jossa selkä ei ole ongelma.
Rahoittaisin myös koulutuksen pääosin julkisin varoin. Pienelle maalle on tärkeää saada kaikki resurssit hyödynnettyä mahdollisimman hyvin ja koulutus ei saisi olla rahasta kiinni. Toisaalta maissa, joissa yliopistot ovat maksullisia on usein hyviä stipendisysteemejä vähävaraisille ja se, että joutuu maksamaan jotain ohjaisi ehkä opiskelemaan järkevämpiä aloja. Olen maksanut lasteni koulutuksen kansainvälisissä huippuyliopistoissa (kuusinumeroinen summa), joten ajatus maksullisesta koulutuksesta ei ole minulle vieras.
pitää köyhät köyhinä ja rikkaat rikkaina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taata valtion piiriin kuuluvien turvallisuus.
Suomessa on maailman huonoiten resursoitu poliisi, pelastustoiminta on suuressa osassa maata vapaaehtoisten harteilla, rikolliset pidetään vapaalla koska ei ole varaa vankiloihin, puolustusvoimat on olleet aivan kroonisen alirahoituksen alla vuosikymmenet ja nyt ollaan terveydenhuoltoakin ajamassa alas. Suomi myös onnistuu valitsemaan liittolaisensa aina väärin (Saksa 1918, Saksa 1941-1944, NL 1945-1990, USA 2025-).
Suomessa valtion tärkein tehtävä ei siten oikein toteudu.
Eihän me olla enää usan liittolaisia. Vai ollaanko oltu tukemassa heidän politiikkaa?
En ole kuullut että Suomi olisi irtisanonut Nato-jäsenyyden ja DCA:n, jotka on solmittu USA:n kanssa. Siihen asti ollaan liittolaisia de facto ja de jure.
Niin... sopimuksessa on toinenkin osapuoli joka voi irtisanoutua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitää kansalaisistaan huolta ja tukea, tuottaa, ylläpitää ja edistää oman maan kulttuuria.
Tässä kontekstissa perussuomalaiset ovat suomen haitallisin puolue.
Siis kun ovat ainoa puolue jota tuollainen edes kiinnsotaa? Olet aivopesty.
Eikös kulttuuri ollutkaan luksus tuote?
Vierailija kirjoitti:
Valtion ydintehtävä on luoda turvallinen pohja, jossa kansalaisten onnistuminen ja taloudellinen toimeliaisuus tapahtuvat. Se luo lait ja valvoo niitä. Se puolustaa valtion sisäistä ja ulkoista turvallisuutta. Se huolehtii perusinfrasta teistä, vedenpuhdistamoista, kouluista ja sairaaloista jne. Mutta valtion perustehtäviin ei kuulu toimia sosiaalitoimistona valtavalle massalle. Valtio ei ole myäskään vain köyhiä varten, vaan sen tulee palvella kaikkia kansanryhmiä yhtäläisesti.
Valtio=kansa. Entä jos kansa on köyhä?
Ydintehtävä on yhteiskuntarauhan turvaaminen. Mitä siihen sitten kuuluu on kulttuuri- ja aikakausisidonnaista.
Vierailija kirjoitti:
Valtion perustehtävä on turvallisuuden takaaminen. Siksihän kaikissa sekasortoisissa ja köyhissäkin maissa valtio panostaa ensin armeijaan ja poliisiin. Vasta sen jälkeen infraan. Sosiaalisesta hyvinvoinnista huolehtiminen on melko uusi ylellisyys, mikä edelleen puuttuu suuresta osasta maailman valtioista.
Se on johtunut siitä, että demokratia on ollut heikkoa, ja valta rikkaan eliitin käsissä.
Vierailija kirjoitti:
Voit aloittaa pohdiskelun vaikka lukemalla Platonin "Valtio" nimisen teoksen. Tuolta löytyy englanniksi "The Republic" https://www.sciencetheearth.com/uploads/2/4/6/5/24658156/plato_-_the_re…
Luulisi että vastaus löytyy kun ajattelee asioiden eri puolia..
En tiennytkään että valtiota johtaa filosofit. Jos haluat jotain ehdottaa niin ehdota edes vaikka Hobbesin Leviathania
Vierailija kirjoitti:
Taata valtion piiriin kuuluvien turvallisuus.
Suomessa on maailman huonoiten resursoitu poliisi, pelastustoiminta on suuressa osassa maata vapaaehtoisten harteilla, rikolliset pidetään vapaalla koska ei ole varaa vankiloihin, puolustusvoimat on olleet aivan kroonisen alirahoituksen alla vuosikymmenet ja nyt ollaan terveydenhuoltoakin ajamassa alas. Suomi myös onnistuu valitsemaan liittolaisensa aina väärin (Saksa 1918, Saksa 1941-1944, NL 1945-1990, USA 2025-).
Suomessa valtion tärkein tehtävä ei siten oikein toteudu.
Ei päästä valitsemaan. Idän uhka pitää huomioida tilanteen mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taata valtion piiriin kuuluvien turvallisuus.
Suomessa on maailman huonoiten resursoitu poliisi, pelastustoiminta on suuressa osassa maata vapaaehtoisten harteilla, rikolliset pidetään vapaalla koska ei ole varaa vankiloihin, puolustusvoimat on olleet aivan kroonisen alirahoituksen alla vuosikymmenet ja nyt ollaan terveydenhuoltoakin ajamassa alas. Suomi myös onnistuu valitsemaan liittolaisensa aina väärin (Saksa 1918, Saksa 1941-1944, NL 1945-1990, USA 2025-).
Suomessa valtion tärkein tehtävä ei siten oikein toteudu.
Kannattaisiko vähän lukea historiaa. Suomi ei ole ollut minkään mainitsemasi maan liittolainen kyseisenä ajanjaksona
Ei toki, mitä nyt vaan on tehty DCA ja NATO-soppari USA:n kanssa, tehty liittolupaus ja lähdetty yhteiseen sotaan Saksan kanssa 1941-1944, sodittu Saksan kanssa ja oltu valitsemassa saksalaista kuningasta 1918 ja tehty YYA-liittosoppari Neukkulan kanssa.
Mitä itse olisit tehnyt?
Tiedänhän minä: ryhtynyt aina oikeamielisen Ryszälän vasalliksi kuin Valko-Venäjä ikään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voit aloittaa pohdiskelun vaikka lukemalla Platonin "Valtio" nimisen teoksen. Tuolta löytyy englanniksi "The Republic" https://www.sciencetheearth.com/uploads/2/4/6/5/24658156/plato_-_the_re…
Luulisi että vastaus löytyy kun ajattelee asioiden eri puolia..
Aristoteles käsittelee myös valtiota ja erilaisia valtiomuotoja teoksessaan "Politiikka." Sieltä löytyy myös hänen ihannevaltionsa määritelmä. Englanninkielinen versio "Politics" löytyy netistä https://historyofeconomicthought.mcmaster.ca/aristotle/Politics.pdf
Antiikin kreikasta syntyi myös länsimaalaisen rakenteen syöpä eli hedonismi. Tämä rappauttaa lopulta kaiken.
Kreikkalaiset käsittelivät kirjoituksessaan niin demokratiaa kuin tyranniaa. Vaikka kirjoitus on vanha niin eivät kaikki asiat ole todellakaan vanhentuneet. Taitaa olla vain niin että nykyihminen ajattelee nykyään kovin yksinkertaisesti kun kaikki mitä puhutaan tai kirjoitetaan lehdissä tai televislossa on kovin yksinkertaistettua.
Ei voi muuta sanoa kuin että suomalaisten ajattelukyky on rappeutunut aika pahasti. Ettekö oikeasti ole kuulleet Platonista tai Aristoteleesta koulussa?
Vierailija kirjoitti:
Ei voi muuta sanoa kuin että suomalaisten ajattelukyky on rappeutunut aika pahasti. Ettekö oikeasti ole kuulleet Platonista tai Aristoteleesta koulussa?
Platonia en niin tunne mutta Aristoteleen kantapää on ainakin myyttinä tuttu.
Huolehtia kansalaisistaan. Suomen valtio on tehnyt päinvastaista jo vuosikymmenten ajan. Valtio on suomalaisten vihollinen.
Vierailija kirjoitti:
Huolehtia kansalaisistaan. Suomen valtio on tehnyt päinvastaista jo vuosikymmenten ajan. Valtio on suomalaisten vihollinen.
Yrittävät r o k o t t a a ja verottaa kuoliaaksi. Fasis mia harjoittavat ja samaa aikaan höpisevät pas kaa demokratiasta.
Wikipedian valtion tehtävät ovat vaihdelleet eri maissa ja eri aikoina. Ne liittyvät esimerkiksi sääntelyyn, tuotantoon, varallisuuden jakaantumiseen, julkiseen hallintoon sekä julkisten sektorin ja yksityisen sektorin väliseen rajankäyntiin.
Valtion tehtävät voidaan jakaa niiden merkityksen perusteella ensisijaisiin tehtäviin, jotka ovat välttämättömiä valtion olemassaololle, ja toissijaiset tehtävät, jotka eivät ole välttämättömiä valtion olemassaololle mutta silti tärkeitä.
Ensisijaisiin tehtäviin kuuluvat esimerkiksi yhteiskunnan suojeleminen ulkoista vihollista vastaan ja sisäisen järjestyksen ylläpitäminen, kun taas toissijaisiin tehtäviin kuuluvat talouspoliittiset, sosiaalipoliittiset ja kulttuuripoliittiset tehtävät.