Lue keskustelun säännöt.
Parisuhde + aikuisen lapsen suhde vanhempiin
17.04.2026 |
Kohtasin sattumalta X:n, mun ex-heilan. Meillä oli useamman vuoden väljä tapailukuvio, jonka päätin viime kesänä.
Hänen näkeminen, hänen ajatteleminen ottaa koville. Tai ei, se ei osu oikeaan. Oleellista ei ole hän. Oleellista on mun prosessi. Koville ottaa myöntää ne toiveet ja odotukset, jotka kohdistin häneen monen vuoden ajan. Siitä on jotain 7 vuotta, kun oon tutustunut häneen. Ja jäin koukkuun heti ekalla kerralla kuin mikäkin alfa-pvp-addikti. Vaikka alusta saakka mulla on ollut sisäinen tieto, ettei mun odotukset tule täyttymään.
Mun täyttymättömät odotukset ja toiveet. Ei niissä ole kyse hänestä. Niissä on kyse minusta. Mun aiemmin läpikäymistä kokemuksista, joita mun on tarvinnut saada käsiteltyä. Ja pystyäkseni käsittelemään niitä mun on tarvinnut kohdistaa ne johonkuhun. Tässä tarinassa hällä on ollut yhtä aktiivinen ja elävä rooli kuin pahvisella elokuvan mainoshahmolla leffateatterin aulassa. X on ollut vain kuva, jonka olen tarvinnut, voidakseni katsoa, ja voidakseni nähdä. Pystyäkseni tekemään asioita nähtäväksi, hahmotettavaksi. Käsiteltäväksi ja käsitettäväksi.
X:n nimikin sen jo sanoo. It's about my daddy issues. Mitä on daddy issues suomeksi? Onko aihe niin tukala, että etäännytän sen itsestäni pystymällä nimeämään sen vain vieraalla kielellä.
X:llä on sama nimi kuin mun isällä. Myös mun isä on etäinen, viileä, edustaa välttelevää kiintymyssuhdemallia. Kaikkea sitä, mitä oon jäänyt vaille suhteessa isään, kaikkea sitä oon yrittänyt raastaa X:stä esiin. Ripustanut häneen tarpeeni tulla nähdyksi ja hyväksytyksi tunteineni. Oon kohdistunut häneen pohjattoman emotionaalisen nälkäni. Sen, mitä isäni ei osannut ruokkia kylläiseksi. Sen valtavan mustan aukon täyttämistä oon odottanut X:ltä. Korjaavia kokemuksia, kiitos.
Jatkuu
Kommentit (7)
Ratkaisukeskeisenä toiminnan miehenä perustan arvioini mikä on henkilön track record. Käsiä ja etenkin leukoja voi tuuli heilutella miten vaan ja tyhjiä lemmenvaloja vannotaan, mutta teot kertovat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Track record? Minun? X:n?
Jos sinä arvioit, X:n. Jos X arvioi, sinun. En heiluttele käsiä enkä leukaa, en lupaa enkä vanno ainakaan kovin usein. Joka ei hoksaa toteutumaa jäljiltäni, jääköön ja menköön.
Miksi arvioisin X:n track recordia, kun pointti oli se, että tässä on kyse minusta, ei hänestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mee hoitoon.
Voi kunpa pääsisinkin. Mut nykypäivänä sinne ei noin vain mennä.
Jatkuu.
Äitisuhdettani oon prosessoinut vuosia, vuosikymmeniä, läpikotaisin. Oon tiennyt, että isäsuhteessakin olisi pureskeltavaa. Voidakseen pureskella, tarvitsee olla jotain purtavaa, muuten jauhaa tyhjää. X on ollut mun purulelu.
Miksi mä olen valinnut kohteeksi hänet. Josta oon niin yksiselitteisen selvästi tiennyt, ettei hänellä ole edellytyksiä tarjoilla mulle korjaavia kokemuksia. Tämä on se seinä ja esirippu, jonka ohitse, toiselle puolelle en oo onnistunut näkeen. Oon kysellyt kyselemästä päästyäni itseltäni. Miksimiksimiksi. Miksi hän. Kun niitäkin olisi löytynyt, joilla olisi ollut jotain annettavaa mulle tunnetasolla.
En ole pistänyt silmilleni vaaleanpunaisia laseja. En ole uskotellut itselleni, että siinä, miten olen vuosia nöyryyttänyt itseäni roikkumalla suhteessa minuun välinpitämättömästi suhtautuvaan ihmiseen, olisi kyse rakkaudesta. Tai edes kiintymyksen kaltaisista lämpimistä tunteista. Olen mieltänyt itseni riippuvaiseksi, addiktiksi, sairaaksi. Kykenemättömäksi irrottautumaan minulle haitallisesta asiasta.
Tänään sain kiinni ohivilahtavan ajatuksen hännänpäästä. Pointtina ei olekaan ollut hankkia korjaavia kokemuksia. Vaan saada pintaan ja käsittelyyn ne tunteet, joita olen lapsena kohdannut isäni kanssa, ja joita olen silloin ollut kykenemätön käsittelemään. Nyt aikuisena, ja ilmeisesti riittävästi kasvaneena, oon X:n kautta uskaltautunut kohtaamaan niitä hankalia tunteita. Ja huhhei, se on ollut melkoisen tukalaa ja raskasta.
Tää on varsin oleellinen oivallus. Tuo jotain tolkkua ja ymmärrettävyyttä siihen, mikä mut on saanut vuodesta toiseen roikkumaan kiinni X:ssä, vaikka kuvioon on liittynyt tolkuttoman paljon turhautumista, pettymystä, monenkirjavia hankalia tunteita, joita en osaa läheskään kaikkia vielä edes nimetä. Ja mitä roikkumistani ja pääni seinään hakkaamista en oo yhtään ymmärtänyt. Vaan hävennyt. Kyseenalaistanut. Moittinut itseäni.
Olen nähnyt ja kokenut, että paljon hankalia tunteita herää, toistuvasti, kerta toisensa perään. Ja olen ihmetellyt, miksi en irrottaudu suhteesta, joka aiheuttaa niin paljon tuskaa. Mikä mua siinä pitelee kiinni??
Olen kohdannut hankalia, aiemmin syrjään työntämiäni tunteita. Se on ollut tän Via Dolorosan tarkoitus. Hallelujaa ja aamen tälle valaistumiselle.
Ehkä siis tällä on ollut tarkoituksensa. Ehkä tää ei ole ollut turhaa. Ehkä tää on vienyt mua jonnekin eteenpäin. Ehkä tän oivalluksen myötä routa alkaa sulaa, ja kevät koittaa. Oon kokenut olevani umpijäässä, horroksessa viime kesästä saakka, kun päätin minun ja X:n suhteen. Pitkä eloton talvi. Ehkä talven selkä on nyt taittunut. Talven liikkumatonta, näennäisesti elotonta kauttakin tarvitaan. Se on osa luonnon kiertokulkua. Aina ei voi olla kesä. Ei voi tulla kevät, henkiin herääminen, uuden syntyminen, jos ei välissä ole syksyn lehtien varisemista, maatumista ja talven kylmäkäsittelyä.
Epäröin tekstin julkaisemista. Miksi tilittää omia yksityisiä asioita ventovieraiden riepoteltavaksi. Nettikeskustelujen taso ei usenkaan huimaa päätä. Mutta jotenkin tuntuu tärkeältä tehdä oivallukseni näkyväksi.
Uteliaisuudella jään odottamaan, mitä sanottavaa universumilla on.