4-vuotias "pimahtanut" ihan taysin, tuhosi kaikki kylpparissa ja levitellyt rasvaa ympariinsa
4v. tytto, ja aivan ihmeellisia kohtauksia saa. Tultiin tanaan kotiin illalla ja ihmettelin kun viihtyi niin hyvin ylakerrassa, ja sitten kun menin katsomaan oli tehnyt tuhmia. Kylpyhhuoneessa oli tyhjentanyt kaikki laatikostot joissa minun ja miehen tavaroita, kosmetiikkaa ym. Tampooneja j asiteita loytyi ympari ylakertaa, niilla oli sitten pyyhkinyt levittamaansa voiteita. Rasvaa loytyi mm. isosiskon yopaidasta ja sankyjen paadyista. Oli avannut ja pursotellut mun peitevoidetta, Elocon voidetta, siskonsa hiusrasvaa ja geeleja... Oli piirtanyt tussilla kuumemittariin ja muuallekin.
Ihan hurjaa! Syyna arvelisin olevan uuden hoidon aloituksen noin 2 viikkoa sitten. Mutta miksi purkaa tunteitaan noin? Tietaa etta tekee vaarin, olen niin miljoonasti selittanyt ettei saa piirtaa mihinkaan kuin paperiin ja ei ole ikina viela mennyt meidan laatikoille! Tuntuu niin uskomattomalle etta kun luulin etta alkaa jo helpottaa kun lapset jo "isoja" niin nyttenko sit alkaa tallainen, mita kuvittelin 2-3v lapsien tekevan??
Onko muilla ollut samanlaista muutoksien aikana?
Kommentit (9)
...jos hoidossaolo on aloitettu vasta noin vähän aikaa sitten, niin suosittelisin että viettäisitte alkuun kaikki liikenevät vapaat ajat lapsenne kanssa. Kyllä siitä sitten vähitellen pääsee irti. Miksi jätit lapsen yksin noin pitkäksi aikaa?
kylppärin ja lastenhuoneen seinät täyteen "lentokonetarroja", mun siivellisiä terveyssiteitä.
Meidän neidin bravuuri on tukkia kylppärin allas. Onnistunut useasti ja mitä moninaisimmin tavoin.
Lapset vaan nauttii kun ne huomaa, että rasva leviää ja tuubista tulee ihanaa nauhaa ja kiiltoa voi levitellä.
Kyllähän se ottaa päähän ja on kiellettyä, mutta ne vaan keksii.
Nimen omaan neljävuotiailta voi myös odottaa seinämaalauksia, verhojen ja vaatteiden leikkelyä yms kivaa. NE luulevat olevansa isoja (=autonomisia) , älkää te vanhemmat luulko sellaista ;)
ennenkaan tehnyt mitaan sen kummempia. Vessassakin kay siella ihan omatoimisesti. Omassa huoneessaan myllaa normaalisti. Mutta nyt oli sitten tutkinut kylpparin oikein kunnolla! Ja on huippu uhmikas viela kaiken lisaksi...
ap
Hoidon aloitus se todellakin taitaa nyt kismittää. Extrahuomiota nyt kunnes tottuu uuteen tilanteeseen.
Entäs tukanleikkuu? Meillä leikkasi saksilla etutukan ja korvien yläpuolelta sängeksi. Maalasi kaiken näkyvän ihon huulipunalla. Laittoi jauhoa isosta pussista kattiloihin ja kuppeihin. Nuo ekat kaks tapahtui kun oli herännyt aikaisin sunnuntaiaamuna ja puuhaili omiaan. Tuo jauhojen levittely oli tässä aamupäivällä kun olin puhelimessa. semmosia ne on, ei se ole pimahtanut, niistä on vain kiva sotkea, ja keskittyä siihen lotraamiseen.
Alakerran vessan oveen laitettiin ylös korkealle haka. Yläkertaan jos menee, aikuinen menee heti perään katsomaan mitä siellä kylppärissä tai muualla puuhastelee. Portit ei enää pitele poikaa.
kun on kilitti koko viikon saa pe 2 e
meillä toimii- 2 tyttöä