Lue keskustelun säännöt.
Lasten harrastuksesta tulee iso suru monelle
10.04.2026 |
Tutkijat lataavat kasan syitä sille, miksi pikkulapsia ei kannata jakaa tasojoukkueisiin – silti KuPS teki niin
Asiantuntijat varoittavat, että pienten lasten jaottelusta tasojoukkueisiin on monia riskejä.
Lasten varhainen jaottelu voi johtaa kierteeseen, jossa varhain kehittyville kasaantuu etuja, joista myöhemmin kehittyvät jäävät paitsi.
Liian varhainen jaottelu voi viedä lapselta harrastamisen ilon ja johtaa koko harrastuksen loppumiseen.
Tää on niin totta. Poikani pelasi jalkapalloa joukkueessa, joka jaettiin muutama kuukausi aloittamisen jälkeen. Vain muutamat harkat sen jälkeen ja poika halusi lopettaa. Muutenkin touhu tuntui pelkältä rahastukselta. Yhdet kisat käytiin ja sieläkään ei peliaikaa juuri herunut. Ei tullut hauskaa yhdessä tekemisen meininkiä ja onnistumisen iloja.
Mulle tuli mitta täyteen kun ostimme pojalle uuden jalkapallon harjoituksiin, niin se oli kummasti vaihtunut harkoissa iänvanhaan rämään. Pojan pallo oli merkattu isoin kirjaimin tussilla, joka ei todellakaan lähde pois kuin spriillä hankaamalla.
Kommentit (21)
Vierailija kirjoitti:
Harrastaako kukaan lapsi enää itsekseen mitään? Vai ovatko kaikki jossain seuran joukkueessa?
Asun palloilukentän vieressä ja eipä sielä juurikaan näy "huvikseen" potkuttelevia. Silloin tällöin joukkueita (ns. harkat).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko Palloliiton "Kaikki pelaa" sääntö poistunut pikkujunnuilta? Omat on jo aikuisia, mutta alle 10v ikäisinä kyllä aika tiukkaan pidettiin tuosta säännöstä kiinni. Meidän seurassa tasojoukkueita alkoi tulla 8-9v ikäisenä. Ja se jako meni kyllä enemmän motivaation kuin taitotason mukaan. kilpasarjalla (akatemia-taso) oli 4 treenit viikossa ja peli, ei kaikki halua sellaiseen sitoutua.
Tätä ollaan mekin surtu.
Mitään ei voinut harrastaa seuroissa (varsinkaan joukkuelajeissa) ilman, että on kisat, viikonloppujen turnaukset, tasojoukkueet, "urheilijapolut", jako parempiin ketjuihin.
Kaiken on tähdättävä mielettömään menestykseen, siihen, että treenataan vähintään 3-4 kertaa viikossa.
Kaikesta on tullut seurojen ja valmentajien omien tavoitteiden toteutuskenttä. Samalla tuhotaan lasten oikeus iloiseen liikkumiseen ja yhteiseen tekemiseen.
Sitten ihmetellään, kun lapset ei liiku, tai toiset liikkuu liikaa... nuoret voi huonosti ja uupuu.
Kun mitää ei voi tehdä enää vain ILOSTA.
Nuorisourheilu on ihan tajuttoman kilpailuhenkistä. Opetin yläkoulussa liikuntaluokkia ja aina oli jollakulla kainalosauvat tai kyynärsauvat. Nuorena paranee, mutta vanhana ne vaivat alkaa vaivata uudelleen. Tapasin kerran bussissa 24-vuotiaan nuoresta asti lentopalloa kansallisella tasolla pelanneen nuoren naisen, joka eli jatkuvien olkapääkipujen kanssa, pelaaminen oli tietysti täytynyt lopettaa. Hän ihmetteli, että valmentaja ei ollut huolehtinut pelaajien nivelterveydestä.
Naapurin pojat aikoinaan pyysivät pihan poikia mukaan joukkueseen.
Omani sanoi ei kiitos, ei kiinnosta, älytöntä puuhaa. Toinen sanoi, mieluummin pelaan muitten kanssa koulun pihalla, huvikseni!
Onneksi vanhemmat eivät painostaneet kun ei pojat halunneet.'Potkivat pihalla ihan huvikseen sitte.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tätä ollaan mekin surtu.
Mitään ei voinut harrastaa seuroissa (varsinkaan joukkuelajeissa) ilman, että on kisat, viikonloppujen turnaukset, tasojoukkueet, "urheilijapolut", jako parempiin ketjuihin.
Kaiken on tähdättävä mielettömään menestykseen, siihen, että treenataan vähintään 3-4 kertaa viikossa.
Kaikesta on tullut seurojen ja valmentajien omien tavoitteiden toteutuskenttä. Samalla tuhotaan lasten oikeus iloiseen liikkumiseen ja yhteiseen tekemiseen.
Sitten ihmetellään, kun lapset ei liiku, tai toiset liikkuu liikaa... nuoret voi huonosti ja uupuu.
Kun mitää ei voi tehdä enää vain ILOSTA.
Olen niin samaa mieltä. Kilpaurheilua pitäisi tukea vähemmän ja harrastusurheilua enemmän. Lapsilla ja nuorilla pitäisi olla enemmän mahdollisuuksia harrastaa eri lajeja ilman lukuisia harjoituskertoja viikossa ja ilman kilpailemista.
Vierailija kirjoitti:
Tätä ollaan mekin surtu.
Mitään ei voinut harrastaa seuroissa (varsinkaan joukkuelajeissa) ilman, että on kisat, viikonloppujen turnaukset, tasojoukkueet, "urheilijapolut", jako parempiin ketjuihin.
Kaiken on tähdättävä mielettömään menestykseen, siihen, että treenataan vähintään 3-4 kertaa viikossa.
Kaikesta on tullut seurojen ja valmentajien omien tavoitteiden toteutuskenttä. Samalla tuhotaan lasten oikeus iloiseen liikkumiseen ja yhteiseen tekemiseen.
Sitten ihmetellään, kun lapset ei liiku, tai toiset liikkuu liikaa... nuoret voi huonosti ja uupuu.
Kun mitää ei voi tehdä enää vain ILOSTA.
Niinpä. Mulla on kehitysvammainen lapsi eikä hänellä ollut mitään asiaa kylän urheiluharrastuksiin enää päiväkoti-iän jälkeen. Mitään erityisryhmiä ei tuolla perämetsässä ollut tarjolla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Samaa minäkin ihmetellyt. Tyttö pelaa jalkapalloa ja heillä tuli nyt jako tasojen mukaan. Siitähän se itku tuli kun tyttö laitettiin tasoista 1-3 siihen kolmoseen. Valitti että miksi hän on huonoimmassa.
Olin itse aika järkyttynyt mitrn tällanen voi olla mahdollista, että jaetaan paremmuusjärjestykseen lapset. Toki oli vielä sitten taso 4, joka ei pääse pelaamaan ollenkaan. Saa vaan käydä treeneissä. Sieltä ainakin 2 tyttöä lopetti ja ymmärrän täysin miksi.
Onneksi oma lapsi on kehittynyt hyvin ja pääsee pelaamaan, mutta valitettavasti noista tasoista voi myös tippua alemmaksi. Eli on paineet pärjätä ettei tipu sinne paarialuokkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä ollaan mekin surtu.
Mitään ei voinut harrastaa seuroissa (varsinkaan joukkuelajeissa) ilman, että on kisat, viikonloppujen turnaukset, tasojoukkueet, "urheilijapolut", jako parempiin ketjuihin.
Kaiken on tähdättävä mielettömään menestykseen, siihen, että treenataan vähintään 3-4 kertaa viikossa.
Kaikesta on tullut seurojen ja valmentajien omien tavoitteiden toteutuskenttä. Samalla tuhotaan lasten oikeus iloiseen liikkumiseen ja yhteiseen tekemiseen.
Sitten ihmetellään, kun lapset ei liiku, tai toiset liikkuu liikaa... nuoret voi huonosti ja uupuu.
Kun mitää ei voi tehdä enää vain ILOSTA.
Niinpä. Mulla on kehitysvammainen lapsi eikä hänellä ollut mitään asiaa kylän urheiluharrastuksiin enää päiväkoti-iän jälkeen. Mitään erityisryhmiä ei tuolla perämetsässä ollut tarjolla.
Sitten kun tulee aikuiseksi niin homma helpottaa kun voi harrastaa itsekseen vaikka uintia, juoksua tms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Väärin toteutetut tasoryhmät ovat pahinta, mitä futiksessa voi olla.
Lasten taidoissa ja innostuksessa on eroja. Oma lapseni luokiteltiin aikoinaan haasteen puolelle, hän on sieltä kovalla työllä noussut kilpaan, kun on itse halunnut. Ikää nyt 15. Hän haluaa tehdä kunnolla töitä ja hermostuu, jos muut häsläävät.
Taidoiltaan heikommalle on vaikeaa olla liian kovassa ryhmässä, siellä ei juuri palloa saa eikä peliaikaakaan. Taidoltaan hyvät ja innostuneet turhautuvat ryhmässä, jossa eivät saa haastetta.
Avainjuttu olisi tasoryhmien joustavuus, eli kun kehitystä tapahtuu tai ei tapahdu, ovi käy kumpaankin suuntaan. Ryhmiä pitäisi myös sekoitella, että uuteen ryhmään joutuminen ei olisi niin suuri shokki. Kaikkia ryhmiä pitäisi valmentaa ja kaikille pelaajille pitäisi antaa mahdollisuudet kehittyä, neuvoja, kehityssuunnitelmia, ohjeita omaan harjoitteluun ym.
Huonoin homma on jos alle kouluikäisille lapsille tehdään pysyvä jako. Valmentaja kekkaloi vain parhaan ryhmän kanssa, muilla on isävalmennus. Parhaalle ryhmälle annetaan lisätreenejä, paljon pelejä jne. Tätä valitettavasti tapahtuu ainakin täällä pääkaupunkiseudulla paljon. Oma poikani ponnisti tuolta kuitenkin ylös, mutta vaihtoi matkalla seuraa.
Haistata pitkät jalkapallolle. Vie poika harrastajateatteriin tai tanssitunnille. Kaikki pääsee esiintymään ja kivaa on. Jalkapallo on vain mielikuvituksen puutetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Haistata pitkät jalkapallolle. Vie poika harrastajateatteriin tai tanssitunnille. Kaikki pääsee esiintymään ja kivaa on. Jalkapallo on vain mielikuvituksen puutetta.
Koulussa on ihan tarpeeksi ryhmätoimintaa lapselle. Se, että lapsi kuuluu viedä koulun jälkeen vielä johonkin "iltakouluun" on vaan vanhempien välistä statuksen hakua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä ollaan mekin surtu.
Mitään ei voinut harrastaa seuroissa (varsinkaan joukkuelajeissa) ilman, että on kisat, viikonloppujen turnaukset, tasojoukkueet, "urheilijapolut", jako parempiin ketjuihin.
Kaiken on tähdättävä mielettömään menestykseen, siihen, että treenataan vähintään 3-4 kertaa viikossa.
Kaikesta on tullut seurojen ja valmentajien omien tavoitteiden toteutuskenttä. Samalla tuhotaan lasten oikeus iloiseen liikkumiseen ja yhteiseen tekemiseen.
Sitten ihmetellään, kun lapset ei liiku, tai toiset liikkuu liikaa... nuoret voi huonosti ja uupuu.
Kun mitää ei voi tehdä enää vain ILOSTA.
Olen niin samaa mieltä. Kilpaurheilua pitäisi tukea vähemmän ja harrastusurheilua enemmän. Lapsilla ja nuorilla pitäisi olla enemmän mahdollisuuksia harrastaa eri lajeja ilman lukuisia harjoituskertoja viikossa ja ilman kilpailemista.
Yllättäen ne maailman huippujalkapalloilijatkin tulevat maista, joissa lapset pelaavat ihan huvikseen yleisellä kentällä. Ei siellä ole keskiluokkaisia vanhempia hampaat irvessä kuskaamassa lapsia treeneihin 7 kertaa viikossa ja valmentajat huutamassa kentän laidalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Samaa minäkin ihmetellyt. Tyttö pelaa jalkapalloa ja heillä tuli nyt jako tasojen mukaan. Siitähän se itku tuli kun tyttö laitettiin tasoista 1-3 siihen kolmoseen. Valitti että miksi hän on huonoimmassa.
Olin itse aika järkyttynyt mitrn tällanen voi olla mahdollista, että jaetaan paremmuusjärjestykseen lapset. Toki oli vielä sitten taso 4, joka ei pääse pelaamaan ollenkaan. Saa vaan käydä treeneissä. Sieltä ainakin 2 tyttöä lopetti ja ymmärrän täysin miksi.
Onneksi oma lapsi on kehittynyt hyvin ja pääsee pelaamaan, mutta valitettavasti noista tasoista voi myös tippua alemmaksi. Eli on paineet pärjätä ettei tipu sinne paarialuokkaan.
Ymmärrän senkin, ettei lapsille ole järkevää lukita tasoja ja joukkeita, vaan on kehityksen, kasvun ja motivaation vaihdellessa on hyvä olla mahdollisuus liikkua joustavasti tasolta toiselle. Toki se on vähän stressaavaa miettiä, putoaako vai saako jatkaa, mutta ehkä se on niitä hetkiä, joissa tarvitaan vanhemman tukea tunteiden käsittelyyn.
Oman lapsen seurassa koen hankalaksi sen, että tasot on mallia 5 x treeni viikossa ja 1-2 x viikossa eikä ole välimallia.
Täytyy alkuun sanoa, että minulla on vain kokemusta tyttöfutiksesta isossa seurassa. Jako tuli varsin nuorena, mutta sitä ennenkin tytöt tuntui varsin hyvin tietävän keskinäisen taitotasonsa. Luultavasti olisivat keskenään järjestäneet joukkueensa oikeampaan jakoon osaamisen ja motivaation suhteen kuin kukaan valmentaja.
Aina oli niitä, joilla motivaatio oli suurempaa kuin osaaminen ja se tietysti vaatii valmentajalta taitoa tsempata ja ohjata. Samoin vanhemmilta vaatii ymmärrystä siihen, ettei lasta todennäköisesti ihan vaan kiusan takia pidetä alemmalla tasolla ja silti lapsen kannustamista jatkamaan harrastusta.
Ne, joiden motivaatio tai asenne ei ollut osaamisen tasolla, eivät minun nähdäkseni päässeet pelkällä osaamisella eteenpäin. Jotkut päätyivät vaihtamaan seuraa.
Tytöllä, ja meillä vanhemmilla, oli kyllä harvinainen ilo olla pääasiassa tosi hyvien valmentajien ja kivojen pelaajien ja heidän täyspäisten vanhempien joukkueissa. Joukkueissa oli aina paljon tyttöjä, joille yhdessä harjoittelu ja pelaaminen oli futiksessa parasta, ei oma suoritus tai menestys. Osittain siitä syystä tyttö varmasti jaksoi pikkuhiljaa parantaa osaamistaan ja raivata tietä eteenpäin. Ja nyt nuorena aikuisena harrastus jatkuu edelleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä ollaan mekin surtu.
Mitään ei voinut harrastaa seuroissa (varsinkaan joukkuelajeissa) ilman, että on kisat, viikonloppujen turnaukset, tasojoukkueet, "urheilijapolut", jako parempiin ketjuihin.
Kaiken on tähdättävä mielettömään menestykseen, siihen, että treenataan vähintään 3-4 kertaa viikossa.
Kaikesta on tullut seurojen ja valmentajien omien tavoitteiden toteutuskenttä. Samalla tuhotaan lasten oikeus iloiseen liikkumiseen ja yhteiseen tekemiseen.
Sitten ihmetellään, kun lapset ei liiku, tai toiset liikkuu liikaa... nuoret voi huonosti ja uupuu.
Kun mitää ei voi tehdä enää vain ILOSTA.
Olen niin samaa mieltä. Kilpaurheilua pitäisi tukea vähemmän ja harrastusurheilua enemmän. Lapsilla ja nuorilla pitäisi olla enemmän mahdollisuuksia harrastaa eri lajeja ilman lukuisia harjoituskertoja viikossa ja ilman kilpailemista.
Yllättäen ne maailman huippujalkapalloilijatkin tulevat maista, joissa lapset pelaavat ihan huvikseen yleisellä kentällä. Ei siellä ole keskiluokkaisia vanhempia hampaat irvessä kuskaamassa lapsia treeneihin 7 kertaa viikossa ja valmentajat huutamassa kentän laidalla.
Ai niin kuin Englannista, Espanjasta ja muista suurista futismaista =O Näissähän nimenomaan pyörii isojen seurojen akatemiat ja on suuri hämmästyksen aihe, jos joku nousee edes vähän alemman taso ammattilaiseksi jostain muualta, saati sitten huippufutariksi.
Kieltämättä huvikseen pelailu helpottuu huomattavasti, kun siirrytään Suomesta etelämpään, eikä ole ulkokentät jäässä monta kuukautta vuodesta, mutta kyllä kaikkialla missä futista pelataan tosissaan, harjoitellaan myös paljon jo nuoresta alkaen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samaa minäkin ihmetellyt. Tyttö pelaa jalkapalloa ja heillä tuli nyt jako tasojen mukaan. Siitähän se itku tuli kun tyttö laitettiin tasoista 1-3 siihen kolmoseen. Valitti että miksi hän on huonoimmassa.
Olin itse aika järkyttynyt mitrn tällanen voi olla mahdollista, että jaetaan paremmuusjärjestykseen lapset. Toki oli vielä sitten taso 4, joka ei pääse pelaamaan ollenkaan. Saa vaan käydä treeneissä. Sieltä ainakin 2 tyttöä lopetti ja ymmärrän täysin miksi.
Onneksi oma lapsi on kehittynyt hyvin ja pääsee pelaamaan, mutta valitettavasti noista tasoista voi myös tippua alemmaksi. Eli on paineet pärjätä ettei tipu sinne paarialuokkaan.
Ymmärrän senkin, ettei lapsille ole järkevää lukita tasoja ja joukkeita, vaan on kehityksen, kasvun ja motivaation vaihdellessa on hyvä olla mahdollisuus liikkua joustavasti tasolta toiselle. Toki se on vähän stressaavaa miettiä, putoaako vai saako jatkaa, mutta ehkä se on niitä hetkiä, joissa tarvitaan vanhemman tukea tunteiden käsittelyyn.
Oman lapsen seurassa koen hankalaksi sen, että tasot on mallia 5 x treeni viikossa ja 1-2 x viikossa eikä ole välimallia.
Onpa harmillista. Oletteko antaneet seuralle palautetta tästä. Jos riittävän moni vanhemmista toivoo joukkueelle yhtä lisä treeniä viikossa ja on siitä valmis maksamaan, niin eihän seuran tarvitse kuin etsiä kenttä tai sali ja valmentaja.
Vielä parempi, jos vanhemmat voivat osallistua valmentamiseen. Itse vedin talvella fysiikkatreenejä, kun ei futistaitoja ole.
Seura on sen aktiiviset jäsenet, kaikki on mahdollista kun itse tekee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä ollaan mekin surtu.
Mitään ei voinut harrastaa seuroissa (varsinkaan joukkuelajeissa) ilman, että on kisat, viikonloppujen turnaukset, tasojoukkueet, "urheilijapolut", jako parempiin ketjuihin.
Kaiken on tähdättävä mielettömään menestykseen, siihen, että treenataan vähintään 3-4 kertaa viikossa.
Kaikesta on tullut seurojen ja valmentajien omien tavoitteiden toteutuskenttä. Samalla tuhotaan lasten oikeus iloiseen liikkumiseen ja yhteiseen tekemiseen.
Sitten ihmetellään, kun lapset ei liiku, tai toiset liikkuu liikaa... nuoret voi huonosti ja uupuu.
Kun mitää ei voi tehdä enää vain ILOSTA.
Olen niin samaa mieltä. Kilpaurheilua pitäisi tukea vähemmän ja harrastusurheilua enemmän. Lapsilla ja nuorilla pitäisi olla enemmän mahdollisuuksia harrastaa eri lajeja ilman lukuisia harjoituskertoja viikossa ja ilman kilpailemista.
Yllättäen ne maailman huippujalkapalloilijatkin tulevat maista, joissa lapset pelaavat ihan huvikseen yleisellä kentällä. Ei siellä ole keskiluokkaisia vanhempia hampaat irvessä kuskaamassa lapsia treeneihin 7 kertaa viikossa ja valmentajat huutamassa kentän laidalla.
Ai niin kuin Englannista, Espanjasta ja muista suurista futismaista =O Näissähän nimenomaan pyörii isojen seurojen akatemiat ja on suuri hämmästyksen aihe, jos joku nousee edes vähän alemman taso ammattilaiseksi jostain muualta, saati sitten huippufutariksi.
Kieltämättä huvikseen pelailu helpottuu huomattavasti, kun siirrytään Suomesta etelämpään, eikä ole ulkokentät jäässä monta kuukautta vuodesta, mutta kyllä kaikkialla missä futista pelataan tosissaan, harjoitellaan myös paljon jo nuoresta alkaen.
Vain noin yksi miljoonasta päätyy jalkapalloammattilaiseksi. Silti iso osa perheistä maksaa satoja euroja kuussa siitä toivosta, että juuri heidän lapsestaan tulisi ammattilainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samaa minäkin ihmetellyt. Tyttö pelaa jalkapalloa ja heillä tuli nyt jako tasojen mukaan. Siitähän se itku tuli kun tyttö laitettiin tasoista 1-3 siihen kolmoseen. Valitti että miksi hän on huonoimmassa.
Olin itse aika järkyttynyt mitrn tällanen voi olla mahdollista, että jaetaan paremmuusjärjestykseen lapset. Toki oli vielä sitten taso 4, joka ei pääse pelaamaan ollenkaan. Saa vaan käydä treeneissä. Sieltä ainakin 2 tyttöä lopetti ja ymmärrän täysin miksi.
Onneksi oma lapsi on kehittynyt hyvin ja pääsee pelaamaan, mutta valitettavasti noista tasoista voi myös tippua alemmaksi. Eli on paineet pärjätä ettei tipu sinne paarialuokkaan.
Ymmärrän senkin, ettei lapsille ole järkevää lukita tasoja ja joukkeita, vaan on kehityksen, kasvun ja motivaation vaihdellessa on hyvä olla mahdollisuus liikkua joustavasti tasolta toiselle. Toki se on vähän stressaavaa miettiä, putoaako vai saako jatkaa, mutta ehkä se on niitä hetkiä, joissa tarvitaan vanhemman tukea tunteiden käsittelyyn.
Oman lapsen seurassa koen hankalaksi sen, että tasot on mallia 5 x treeni viikossa ja 1-2 x viikossa eikä ole välimallia.
Onpa harmillista. Oletteko antaneet seuralle palautetta tästä. Jos riittävän moni vanhemmista toivoo joukkueelle yhtä lisä treeniä viikossa ja on siitä valmis maksamaan, niin eihän seuran tarvitse kuin etsiä kenttä tai sali ja valmentaja.
Vielä parempi, jos vanhemmat voivat osallistua valmentamiseen. Itse vedin talvella fysiikkatreenejä, kun ei futistaitoja ole.
Seura on sen aktiiviset jäsenet, kaikki on mahdollista kun itse tekee.
Oma lapsi on siis tuossa 5 x viikossa, mutta lähinnä koen harmillisena sen, että jos tuosta putoaa (taso on luonnollisesti tosi kova), ei noin paljon vähemmän treenaavien ryhmä vastaa motivaatiota eikä ehkä taitotasoakaan. Olisi varmaan seuran vaihto edessä. Voi olla, että meillä sitten on vaan jakautunut niin, että halutaan joko treenata vähän tai tosi paljon.
Harrastaako kukaan lapsi enää itsekseen mitään? Vai ovatko kaikki jossain seuran joukkueessa?