Artemis II lähestyy viimeistä koitostaan: paluu Maahan rääkkää alusta ja astronautteja. Huhhuh!
Miehitetty Artemis 2 -kuulento on parhaillaan paluumatkalla kohti Maata.
Orion-kapselin odotetaan putoavan mereen San Diegon edustalle noin kello kolmelta lauantaiaamuna Suomen aikaa.
Laskeutumista pidetään yhtenä avaruuslennon vaarallisimmista vaiheista, koska laskuvarjojen ja muiden laskeutumisjärjestelmien on toimittava tarkasti äärimmäisissä olosuhteissa.
Myös miehistö joutuu koetukselle. Mikäli kaikki menee suunnitellusti, miehistö kokee 3,9 G:n voimia noin 13 minuuttia kestävän ilmakehään saapumisen ja laskeutumisen välillä. Tämä tarkoittaa, että astronautti tuntee painonsa nelinkertaiseksi.
Laskeutumisen haasteet syntyvät valtavista nopeuksista. Orion-alus saapuu Maan ilmakehään noin 40 000 kilometrin tuntivauhdilla.
Noin 122 kilometrin korkeudessa Maasta Orion alkaa ensimmäistä kertaa laukaisun jälkeen tuntea Maan ilmakehän vaikutukset. Muutamassa sekunnissa aluksen ympärille alkaa muodostua kuumaa plasmaa ympäröivän ilmakehän kitkan kasvaessa.
Nasan mukaan aluksen lämpökilpi joutuu kestämään jopa 1 650 celsiusasteen lämpötiloja ja yhteys miehistöön katkeaa tilapäisesti plasman vuoksi.
Kommentit (46)
Vierailija kirjoitti:
Miettikää että siellä on neljä ihmistä käytännössä asunut yhdessä teltassa kymmenen päivää ja teltan ovea ei olla koskaan avattu ja jokaisen on täytynyt kakata vähintään muutaman kertaa omalla vuorollaan johonkin piilopaikkaan kaikkien muiden pyörätellessä silmiään ja kuvitellen että kakkaamista ei koskaan tapahtunut!!! Miettikää sitä häpeääääääääää
Johonkin piilopaikkaan? Meinaat aluksen vessaa?
Mahtavaa, astronautit pääsivät turvallisesti takaisin maahan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole heikkohermoisten hommaa. Valtaosa maapallon ihmisistä ei kykenisi tuollaiseen reissuun.
paitsi suomalainen veronmaksajalammas
tekee kiltisti mitä kukin hallitus ja eu aina käskee
Tämä lammas taisi eksyä aiheesta. Voit palata takaisin oman laumasi pariin.
En lähtisi tuohon matkaan, riskit liian suuret. Pelkän maan matkailussakin riittää ihmettelemistä, astronautit ei palaudu ehkä koskaan takaisin ainakaan henkisesti.
Oli hienoa katsoa livelähetystä viimeisen kahden tunnin ajan! Vähän jännitin miten käy, mutta kaikki meni nappiin. Hieno suoritus!
paitsi suomalainen veronmaksajalammas
tekee kiltisti mitä kukin hallitus ja eu aina käskee