Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Artemis II lähestyy viimeistä koitostaan: paluu Maahan rääkkää alusta ja astronautteja. Huhhuh!

Vierailija
10.04.2026 |

Miehitetty Artemis 2 -kuulento on parhaillaan paluumatkalla kohti Maata.

Orion-kapselin odotetaan putoavan mereen San Diegon edustalle noin kello kolmelta lauantaiaamuna Suomen aikaa.

Laskeutumista pidetään yhtenä avaruuslennon vaarallisimmista vaiheista, koska laskuvarjojen ja muiden laskeutumisjärjestelmien on toimittava tarkasti äärimmäisissä olosuhteissa.

Myös miehistö joutuu koetukselle. Mikäli kaikki menee suunnitellusti, miehistö kokee 3,9 G:n voimia noin 13 minuuttia kestävän ilmakehään saapumisen ja laskeutumisen välillä. Tämä tarkoittaa, että astronautti tuntee painonsa nelinkertaiseksi.

Laskeutumisen haasteet syntyvät valtavista nopeuksista. Orion-alus saapuu Maan ilmakehään noin 40 000 kilometrin tuntivauhdilla.

Noin 122 kilometrin korkeudessa Maasta Orion alkaa ensimmäistä kertaa laukaisun jälkeen tuntea Maan ilmakehän vaikutukset. Muutamassa sekunnissa aluksen ympärille alkaa muodostua kuumaa plasmaa ympäröivän ilmakehän kitkan kasvaessa.

Nasan mukaan aluksen lämpökilpi joutuu kestämään jopa 1 650 celsiusasteen lämpötiloja ja yhteys miehistöön katkeaa tilapäisesti plasman vuoksi.

Kommentit (46)

Vierailija
1/46 |
10.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jatkuu...

Kun alus on selviytynyt paluulämmöstä, kaksi halkaisijaltaan seitsemänmetristä jarruvarjoa avautuu noin 7 600 metrin korkeudessa. Varjot hidastavat kapselin nopeuden noin viiteen sataan kilometriin tunnissa.

Kun kapseli saapuu lopulta runsaan 200 kilometrin tuntinopeudella 2 900 metrin korkeuteen, apuvarjot avautuvat vetääkseen esiin kolme viimeistä päävarjoa. Nämä 35 metriä leveät päävarjot hidastavat Orionin vauhdin 27 kilometriin tunnissa. Tällä nopeudella alus kohtaa merenpinnan.

https://yle.fi/a/74-20219767

Huhhuh! Kuulostaa kyllä kamalalta! Ei käy sääliksi astronautteja. 😬

Vierailija
2/46 |
10.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

He ovat studiolla.

Mutta toivottavasti saavat poistua sieltä elossa. Jos epäilevät, että puhuvat ohi suun. Kapseli "tuhoutuu" kun "laskeutuu"

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/46 |
10.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tätähän ei kukaan tiennytkään, 1. kerta kun avaruusalus tule takaisin maahan.

Vierailija
4/46 |
10.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

He ovat studiolla.

Mutta toivottavasti saavat poistua sieltä elossa. Jos epäilevät, että puhuvat ohi suun. Kapseli "tuhoutuu" kun "laskeutuu"

Kauheaa 

Vierailija
5/46 |
10.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

He ovat studiolla.

Mutta toivottavasti saavat poistua sieltä elossa. Jos epäilevät, että puhuvat ohi suun. Kapseli "tuhoutuu" kun "laskeutuu"

Ja maa on litteä. 

Vierailija
6/46 |
10.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuo on kyllä hurjaa. Aion seurata livelähetystä ja toivotaan, että miehistö pääsee kotiin. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/46 |
10.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

He ovat studiolla.

Mutta toivottavasti saavat poistua sieltä elossa. Jos epäilevät, että puhuvat ohi suun. Kapseli "tuhoutuu" kun "laskeutuu"

Eikö nää ihmiset olekaan oikeasti siellä kapselissa?

Vierailija
8/46 |
10.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Koko matkan vaarallisin hetki on vielä edessä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/46 |
10.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kärvähtävät kuoliaaksi. 😵‍💫

Vierailija
10/46 |
10.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mitä ainetta on laskeutumisvarjot ja kiinnitysmateriaalit että kestävät laskeutumiskitkan?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/46 |
10.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mitä ainetta on kapseli ja millaiset liitokset jossa mereen pulahtavat että kaiken tuon koitoksen kestää?

Vierailija
12/46 |
10.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ahtaanpaikankammoa ei saa tulla.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/46 |
10.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ahtaanpaikankammoa ei saa tulla.

Olisikin hyvä, kun yhtäkkiäå iskee paniikki "lemmi out!"

Vierailija
14/46 |
10.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mitä ainetta on kapseli ja millaiset liitokset jossa mereen pulahtavat että kaiken tuon koitoksen kestää?

Lämpökilpi on paksua berylliumia. Se on ablatiivinen, eli osa saa haihtua pois lämmön vaikutuksesta. Muut kapselin rakenteet ovat pääasiassa ilmailulaatuista alumiinia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/46 |
10.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

He ovat studiolla.

Mutta toivottavasti saavat poistua sieltä elossa. Jos epäilevät, että puhuvat ohi suun. Kapseli "tuhoutuu" kun "laskeutuu"

Niinpä. Kannattaa katsoa muuten Capricorn One -dokkari aiheesta...

Vierailija
16/46 |
10.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miettikää että siellä on neljä ihmistä käytännössä asunut yhdessä teltassa kymmenen päivää ja teltan ovea ei olla koskaan avattu ja jokaisen on täytynyt kakata vähintään muutaman kertaa omalla vuorollaan johonkin piilopaikkaan kaikkien muiden pyörätellessä silmiään ja kuvitellen että kakkaamista ei koskaan tapahtunut!!! Miettikää sitä häpeääääääääää

Vierailija
17/46 |
10.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kestäisin kyllä koettelemukset koska näkymät olisivat ainutkertaiset ja Jumalalliset.

Vierailija
18/46 |

He ovat kaikki aikuisia

Vierailija
19/46 |
10.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kestäisin kyllä koettelemukset koska näkymät olisivat ainutkertaiset ja Jumalalliset.

Minä en! Olis karmeaa joutua tuollasessa sillipurkissa avaruuteen.

Vierailija
20/46 |
10.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

En lähtisi tuolle reissulle niin vähän on kunnianhimoa. Eikä ole kukaan pyytänytkään  :D

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kuusi yksi neljä