Selittäkää mikä runoissa kiehtoo ja kuinka niitä voi oppia ymmärtämään?

Sehän riippuu täysin runosta.

Kevät 

Tuuli tuo tuoksusi 

Puuseen suunnasta 

Runous on kirjallisuuden muoto, jossa kieltä käytetään esteettisesti sen merkityksen ja kieliopillisen oikeellisuuden sijaan tai lisäksi.

Runojen ilmaisu nojaa usein mielikuvitukseen, mielleyhtymiin ja kielen soinnillisiin ominaisuuksiin.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Runous

Lukemalla. 

oot autisti ja vihe vassari

Tässäkin keskustelussa näkee palstan nykyisen tason. Suurin osa vastauksista on täyttä p*skaa vaikka aloitus on asiallinen.

Vierailija kirjoitti:

Tässäkin keskustelussa näkee palstan nykyisen tason. Suurin osa vastauksista on täyttä p*skaa vaikka aloitus on asiallinen.

Palstan taso on korkea 👍🏻

Paljon hyvää keskustelua mm. runoudesta.

Jaa-a

Haikut on musta mielenkiintosia. Niissä on parissa sanassa paljon asiaa. 

Tämä vanha runo ainakin sopii monen mielenmaisemaan nykyaikana. Kokeile puhutteleeko tällainen runous :)

KELTAINEN NAAKKA

Oli kirkon harjalla naakka,

oli naakka keltainen,

siis harvinainen naakka,

siis narri naakkojen.

Se viivytteli yksin

kai ajatellakseen

ja perin harvoin nousi

valjuille siivilleen.

Vaan mustain naakkain parvi

hihkui ja vaakkui vain.

Ja annas olla, aamu

kun koitti sunnuntain,

kun tornissa juhlallisesti

kelloja kläpättiin

ja lukkari rovastin myötä

vaelsi temppeliin,

se mustain naakkain parvi

kuten arvata saattaakin

kuin raekuuro sinkos

yli korkean tapulin.

Vaan keltainen naakka silloin

oli ainoa äänetön,

joten silläkin vihastutti

se naakkayhteisön.

Se ei ulvonut susien myötä

- tai naakkakielellä, ei

se vaakkunut naakkojen

lailla - m ikä siltä suosion vei,

joten kerran mustat naakat

sen silmät sokaisivat -

ovat vallalla naakkojen maassa

periaatteet ankarat.

Oli kirkonharjalla naakka,

oli naakka keltainen,

siis harvinainen naakka,

siis narri naakkojen.

Ja aforismin laati

se ensimmäisen näin:

On selkärankaa mulla,

jos silmittäkin jäin.

Ja toisen, yhtä hyvän:

Ma oivan osan sain -

on kunniallista kuolla

väriänsä tunnustain. (P. Mustapää Jäähyväiset Arkadialle 1945, teoksesta Haila & Kauppinen 1953, 137.)

Vierailija kirjoitti:

Haikut on musta mielenkiintosia. Niissä on parissa sanassa paljon asiaa. 

Samoin tankat.

Olen yrittänyt opetella lukemaan runoja mutta en ole oppinut nauttimaan niistä enkä ymmärrä mikä niissä on hienoa. Miksi ei voi kirjoittaa normaalisti? Menneinä aikoina suuri osa kirjallisuudesta oli runoja ja ihan normaalit ihmiset lukivat niitä. Outoa. 

Ei sitä tarvitsekaan järjen tasolla ymmärtää. 

Jokainen voi kokea runouden omalla tavallaan. Yritä vaikka lukea niitä ääneen, mitä runo sussa herättää. 

Sävelletyt runot on yksi mitä on ehkä helpompi lähestyä. Esim. Loiri Leinot on hienoja levyjä. Loiri tulkitsee Eino Leinon runoja. 

Vierailija kirjoitti:

Haikut on musta mielenkiintosia. Niissä on parissa sanassa paljon asiaa. 

Ensin pitäisi osata kuuriimuja.

Vierailija kirjoitti:

Olen yrittänyt opetella lukemaan runoja mutta en ole oppinut nauttimaan niistä enkä ymmärrä mikä niissä on hienoa. Miksi ei voi kirjoittaa normaalisti? Menneinä aikoina suuri osa kirjallisuudesta oli runoja ja ihan normaalit ihmiset lukivat niitä. Outoa. 

Mutta musiikin lyriikoista oot varmaan tykännyt. Tietynlaista runoutta nekin, ainakin jotkut.

Virretkin ovat hienoa virsirunoutta. Muutama vuosi sitten ymmärsin. 

Runot jättää tilaa omalle tulkinnalle. Runon voi kokea eri tilanteissa eri tavalla. Omia suosikkeja on Mirkka Rekola ja Eeva Kilpi. Tykkään myös Pentti Saarikoskesta.