Oletko onnellinen? Perustelut myös.

Hyvin menee. Elämässä tärkeät asiat, kuten terveys, pari- ja ihmissuhteet, talous- ja muut asiat ovat hyvällä tolalla.

Olen. Olen aina ollut, olen aika perustyytyväinen luonne.

Lapsuus ollut hyvä, olen melko introvertti. Parikymppisenä olin vuosia sinkku, silloinkin olin onnellinen ja asuin rähjäisen näköisessä kerrostalossa. Ei sekään haitannut yhtään.

Nykyään olen kihloissa, kiva, suuri koti yhdessä. Olen matalapalkka-alalla ja matalasti koulutettu ja vuorotöissä, mutta olen aina pitänyt työstäni silti jossakin määrin. En haikaile ylempiä koulutuksia, koska mulle tärkeintä on, että työt hoituu ja töiden jälkeen ei tarvitse miettiä liikaa töitä. 

Mulle onnellisuus on tyytyväisyyttä. Olen ollut oikeastaan yhtä onnellinen sinkkuna, rähjäisessä kodissa SEKÄ kihloissa ihanan miehen kanssa ja hienomassa ja isossa kodissa. Perustyytyväisyys on sama. Arki toimiva. Saa urheilla ja harrastaa. On terve ja ei ole elämässä liikaa ohjelmaa. 

Vaikka olen varmaan aika kivikasvoinen, en naura edes paljoa ja en ole kovin tunteella elävä, en omaa suurta ystäväjoukkoa enkä niistä mitään irti saakaan.

Tiedän, että joillekin onnellisuus koostuu myös pitkälti paljon ystävistä, heidän kanssaan vietetystä ajasta, lomailusta ja nimenomaan kokemuksista ja elämästä. Eletystä elämästä, ja monet inhoaa tylsää arkea. Heidän elostaan oikein näkee, kuinka se syntyvät eloon ja henkiin. Heillä on varmaan enemmän sellaista vielä suurempaa dopamiinin ilotulitusta.

Mutta onni on mulle ainakin sitä perustyytyväisyyttä. 

Olin hyvin onnellinen ennenkuin tapasin ex-puolisoni. Hän kirjaimellisesti pilasi elämäni. Meni mielenterveys, rahat, kämpät jopa koira. Tästä kaikesta noin 1-2 vuotta aikaa, ja edelleen tutuu että olen jotenkin turtunut elämälle. Voi toki johtua lääkityksestä jonka sain tuon kaiken myötä. Nykyään on uusi kumppani, hyvä mies mutta en koe että pystyn olemaan aidosti onnellinen. Lapsikin suunnitteilla joka piristää kyllä, mutta silti tuntuu että joku kehossani junnaa paikoillaan. 

Ja en siis yhtään tarkoittanut, että kokemus ja elämyshakuinen elämä on huonompi, kun luen viestini, saan itsekin sellaisen kuvan siitä. Ehei!

On ihanaa ja ihailtavaa ja jopa kadehdittavaa nähdä sitä elämää, missä ihmiset hakeutuvat ihmisten joukkoon, haastavat itseään esim. koulutuksilla/elämyksillä. Syntyvät eloon ihmisten keskuudessa ja hakevat elämäänsä sisältöä, nauravat paljon ja kokevat ja tuntevat.

Itse vaan en ole sen tyylinen, vaan tällainen kivikasvo, mutta näin hyvä myös.

Olen onnellinen. Kaikki on hyvin.

Ihan hyvin menee. Perusasiat on kunnossa, talous, perhe. Mutta parisuhteessa ongelmia tuottaa miehen sairaudet. Lisäksi oma työttömyys "keljuttaa. Mutta kohta eläkkeelle ja vakituinen, varma kk-tulo.

Paska työ, paska parisuhde, ei rahaa. Mitäpä veikkaat? 

Ihan olen tyytyväinen elämääni. Pari vuotta ollut jo eläkkeellä ja nautin todella vapaudestani (45v töitä tehty) ja vaikkei se eläke mitään päätähuimaava ole niin toimeen tulen kun elää sen mukaan, ja näin olen aina joutunut tekemään jopa töissä ollessa niin mitään muutosta en huomaa. Mitään turhuuksia en ostele, harrastan käsitöitä ja askartelua ja se tekee minusta onnellisen kun saan niitä tehdä. Tapailen ystäviä eikä niitäkään montaa ole mutta sitäkin läheisempiä, muuta en oikeistaan kaipaa.