Työttömät pääsevät takaisin töihin vuoden päästä, kun Suomeen saadaan SDP-johtoinen hallitus
Niin tapahtui viime kerrallakin 2019, kun kok+ps+kesk hallituksesta päästiin eroon. Työpaikkoja alkoi ilmestyä kuin sieniä sateella. Marinin aikana saavutettiin historiallisen korkea työllisyys, monella alalla oli jopa pula työntekijöistä.
Valitettavasti vielä vuosi täytyy suomalaisten sietää Orpon tuhohallitusta.
Kommentit (87)
Antti Lindtman palkkaa kaikki 300 tuhatta kokemusasiantuntijoiks työttömyydestä 2600€/kk
Totta. Jättityöttömyys on Suomessa poliittinen valinta, jota kokoomus ja persut ajavat.
Muistan, kuinka Iltalehden kokoomuksen propagandisti M Koskinen arvosteli ja ulisi Rinteen työllisyystoimista heti hallituksen alkumetereillä. No, lopputuloksena saatiin myöhemmin Marinin johdolla ennätystyöllisyys. Ei kannata uskoa Iltalehden setätoimittajia.
Vapiskaa työttömät, kohta on pakko lähteä duuniin.
Paranee varmastikin työllistymistilanne juu, mutta ainakin tästä vinkkelistä mistä itse asiaa katson, tuhot on osin peruuttamattomia. Konkurssin tehneet eivät enää palaa sormia napsauttamalla, työehtojen heikennyksiä ei helpolla peruta. Suojaosa jne, huoh, mitä kaikkea pitäisikin perua ja tehdä tän tilanteen korjaamiseksi, kuluttajan/ työläisen luottamus yhteiskuntaan on rikottu ehkä peruuttamattomasti.
Jos on vielä varaa käydä töissä kun kaikki verot nousee ja kaikki hinnat nousee niin kuin SDP suunnittelee että saa maahanmuuttajille ja eläkeläisille lisää etuja kun nämä kaksi ihmisryhmää ovat suurimmat SDP:n äänestäjä ryhmät
No ihan sama mitä täällä väitetään suhdanteista. Ero on siinä kenelle kokoomus on vastuussa ja kenelle Sdp. Eli kokoomus pyrkii tekemään politiikkaa, joka varmistaa heidän äänestäjien edun ja nämä eivät ole työläisiä. Sdp taas on työllisyyttä ja työntekijöiden etua ajavien tekojen edessä pakosta.
Vierailija kirjoitti:
Vapiskaa työttömät, kohta on pakko lähteä duuniin.
Haastattelepa randomilla sataa työtöntä, niin ehkä muutama sanoo että ei halua töihin.
Sanna Marin tulee takaisin palauttaa tuet ennalleen ja tuo yltäkylläisen elämän! 🥳🤩
Vierailija kirjoitti:
Vapiskaa työttömät, kohta on pakko lähteä duuniin.
Sen kun vielä näkisi, ja mieluusti siis lähtisin.
M-1971
Vierailija kirjoitti:
Antti Lindtman palkkaa kaikki 300 tuhatta kokemusasiantuntijoiks työttömyydestä 2600€/kk
Antti siirtää kaikki työttömät jonnekin syrjään pois tieltään
Maksimaalinen työttömyys = halvempi ja nöyrempi työvoima.
Tottakai oikeisto pyrkii työttömyyteen. Toki jos on ameeban äo niin uskoo heidän isänmaalliset vaalipuheensa.
Ilman muuta pääsevät. Erilaisiin hankkeisiin, joiden ainoa tehtävä on tukityöllistää toivottomia tapauksia. Sitten näyttää tilastoissa hyvältä kun työttömät on ohjattu pariksi kuukaudeksi jotain lomaketta siirtämään paikasta a paikkaan b. Todelliset työpaikat jää luomatta, kuten tähänkin asti.
Vierailija kirjoitti:
Vapiskaa työttömät, kohta on pakko lähteä duuniin.
Eipäs ole kun tuet palautetaan ennalleen, korkojen kera! Hähähäää!
Marinin hallitus osti tuottamattomat työpaikat velkarahalla julkiselle sektorille
https://www.verkkouutiset.fi/a/hallitus-on-ostanut-tyollisyysasteen-nou…
"Julkisen talouden kannalta työllisyysasteen kasvun hyöty on kuitenkin kyseenalainen, koska 70 prosenttia uusista työpaikoista on hallituskauden aikana syntynyt julkiselle sektorille, mikä tarkoittaa julkisten menojen kasvamista entisestään. Hallitus on siis ostanut työllisyysasteen nousun velkarahalla"
Tuota virhettä maksetaan ja kauan. Sosialismin virheitä ei voi korjata lisäämällä sosialismia. Tarvitaan tuottavia työpaikkoja yksityiselle sektorille
Vierailija kirjoitti:
Jos on vielä varaa käydä töissä kun kaikki verot nousee ja kaikki hinnat nousee niin kuin SDP suunnittelee että saa maahanmuuttajille ja eläkeläisille lisää etuja kun nämä kaksi ihmisryhmää ovat suurimmat SDP:n äänestäjä ryhmät
Kokoomus ja persut ovat tekopyhiä kun ottavat itse lainaa joka verovaroin kuitenkin maksetaan.
100 mrd lainaa ja taas on "töitä"kaikille.
En pidättäisi hengitystä odottaessani. Jossakin vaiheessa seuraavaa hallituskautta työllisyys paranee väkisinkin kun suhdanne alkaa taas paranemaan mutta sillä ei ole mitään tekemistä hallituksen kanssa.