Ammattikoulutuksen ryhtiliike ja maineen palautus?
Tästä on ollut aiemminkin juttua. Mutta haastavien aikojen ollessa käsillä, näkisin että nyt olisi aika kouluttaa tekijöitä. Ei liikaa suunnittelijoita ja vain koulutuksen vuoksi koulutettuja. Vain oikeasti motivoituneet ja kyvykkäät niihin tehtäviin ja loput tehtäviin joissa he voivat hyödyntää kykyjään ja tuntea tekevänsä arvokasta työtä.
Asiakaspalvelutyöt on ulkoistettu asiakkaille ja Apeille /automatiikalle
Taloushallinto ja laskutus yms on ulkoistettu tekoälylle
Juridiikka on enemmissä määrin tekoälyä
Lääkärit ei ole ulkoistettu tekoälylle vielä kokonaan, mutta heidänkin pulansa on aika keinotekoinen
yms. jne..
Opettajia toki tarvittaisiin, mutta homma on muuttunut asiakkaiden ja kaikennäköisen digitauhkan mukana hirmu huonoksi työksi
Eli korkeakoulutetut on kriisissä. Mutta näettekö te rehellisesti sellaista tilannetta, että tekoäly korjaisi vuotavan hanan, tekisi linjasaneerauksen kerrostaloon tai nuohoaisi piipun? Tai vaihtaisi vanhaan taunukseen renkaat ja jarrupalat? Suomessa autojen keski-ikä huitelee yli kymmenessä vuodessa, joten ei ne romut millään ChatGPT:llä tule kuntoon.
Tai kaataisi mummon mökin pihasta sen hankalan puun ja avaisi samalla tukkeutuneen ojarummun ja asentaisi sinne sulanapitokaapelin.
Entä tekisikö se Chatti julkisivurempan vm 1960 kerrostaloon? Tai hoitaisi asiakkaan haluaman viinin ajallaan tarjoillun ravintola-annoksen kylkeen? Ok. valinnassa varmasti auttaa helpostikkin, mutta ei. Asiakas ei halua S-marketin ruokaroboa tuomaan viiniänsä pöytään.
Esimerkkejä on loputtomasti töistä jotka eivät katoa mihinkään. Koska niitä ei ole kannattava ja järkevä korvata millään robotilla tai tekoälyllä.
Minkä ihmeen vuoksi ajettaisiin systeemit alas jotka kouluttavat väkeä näihin tehtäviin? Ja miksi sitä koulutusta ei oikeasti arvosteta? Ammattikouluun suhtaudutaan kuin johonkin luovuttamiseen. Ei. Siinä voi hankkia itselleen oikeaa osaamista alalta joka kiinnostaa. Ja päästä osaksi työelämää jo hyvissä ajoin / heti aikuistuttua
Amis kunniaan? Vai mitä?
Kommentit (5)
Helpommin sanottu kuin tehty. Nykyään nuo ovat melkein kuin lastentarhoja. Koulutuksen pääset läpi, vaikka et mitään osaisi. Nämä mitään osaamattomat ovat aiheuttaneet useamman vaaratilanteen. Sen jälkeen, kun oppilailta aletaan vaatia jotain muutakin, kuin vain paikalle saapuminen, niin ollaan otettu jo se ensimmäinen askel. Kursseista ei pidä päästää läpi jollain säälinumerolla, tätä tapahtuu nykyään aivan liikaa.
Enemmän mahdollisuuksia oppisopimuskoulutukseen! Se olisi monelle huomattavasti parempi ja tehokkaampi tapa oppia käytännön ammatti kuin nykyajan ammattikoulu. Myös erityisammattikouluja pitäisi olla enemmän sellaisia tarvitseville.
Vierailija kirjoitti:
Mitkä asiat on muuttuneet vuosien varrella? Ennen juuri valmistunut sähköasentaja pääsi suoraan firmoihin töihin. Nyt taidetaan pelätä palkkausta. Ellei ole tuttu kaveri
Ennen palkattiin suoraan firmaan, ensin koeajalle, ja sitten vakinaistettiin, jos oli hyvä työntekijä.
Nykyisin otetaan ensin vuokratyöntekijäksi, ja jos on hyvä, palkataan varsinaiseksi työntekijäksi.
Vuokrafirmat eivät ota listoille vasta valmuistuneita, joilla ei ole työkokemusta.
1970 luvun alkupuolella lyhennettiin ammattikoulutusta vuodella ja tilalle tuli pakollinen harjoitteluaika.
Nykyään on pakollista 6 kk harjoitteluaikaa laajennettu jo ammattikorkeakoulutukseenkin, et saa insinöörin papereita jos harjoittelu puuttuu.
Mitkä asiat on muuttuneet vuosien varrella? Ennen juuri valmistunut sähköasentaja pääsi suoraan firmoihin töihin. Nyt taidetaan pelätä palkkausta. Ellei ole tuttu kaveri