Miksi joku ihminen hölöttää äänessä tuntikausien yksinpuhelua, vaikka on seurassa?
Ei edes henkeä vedä eikä anna mitään mahdollisuutta kuulijalle sanoa muuta kuin, että joo, kyllä näin on. Mikä saa ihmisen pitämään puheenvuoron yksin itsellään? Joku voi puhua kuusi tuntia putkeen eikä tunnu häpeävänkään sitä, mihin asemaan kuulijan silloin laittaa.
Kommentit (34)
Että onko sairas? Vai ainoastaan pohjattoman itsekäs.
Vierailija kirjoitti:
Pari tuttua on juuri tuollaisia.
Miten reagoit? Kuuntelet, taistelet suunvuorosta, lähdet menemään, lyöt niin prkleesti?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pari tuttua on juuri tuollaisia.
Miten reagoit? Kuuntelet, taistelet suunvuorosta, lähdet menemään, lyöt niin prkleesti?
Nooh...harvoin kun nähdään, niin kestän. Välillä tosin tekisi mieli sanoa, että ymmärtääkö puhuvansa liikaa.
Tunge vanut korviisi ja poistu paikalta!!!
Kyllä yksi tuttava puhuu itsestään ja miten erinomainen hän on.
Sitten kun haluaa viihdyttää muita kertoo vakio vitsinsä ties kuinka monetta kymmenettä kertaa. Nekin on kopioita esa pakariselta kuudenkytä vuoden takaa
Tänään soitin eräästä yksinkertaisesta asiasta erään hyvinvointialueen yhdelle virkailijalle. Hän alkoi lörpötellä laveasti kaikkea asian tiimoilta, vaikka juttu olisi ollut hoidettu vain parilla kysymyksellä ja vastauksella. Siellä käyttää virka-aikaansa p:n puhumiseen ja asiakkaiden hulluksitekemisyrityksiin. Hyvä, että en ollut fyysisesti läsnä, olisin muuten ehkä vääntänyt naisen nenän mutkalle.
Mullakin pari samanlaista tuttua. Olisi ihan kiva tavata useammin, mutta en jaksa kuunnella sitä monologia. Itse ei saa sanottua sanaakaan väliin. Jos kerron jotain omia juttujani, he ohittavat sen parilla sanalla ja aloittavat omat juttunsa. He puhuvat myös kaikki sukulaistensa, naapureidensa ja kaikkien kummin kaiman kavereiden jutut. Mulla meni kerran yli tunti maidonhakureissulla kaupassa, kun törmäsin yhteen omaa ääntänsä rakastavaan tuttuun.
Mulla on sukulaisia, jotka ovat tottuneet pitämään minua niin vähäpätöisenä, että eivät voi kuvitella minulla olevan mitään elämää tai asiaa kenellekään. Kelpaan vain juuri tuohon vaiti kuuntelemiseen heidän blääbläästään.
Narsistit tykkää monologeista. Kerran yksi tuttu tällainen soitti ja aloitti yksinpuhelun, niin laitoin puhelimen pöydälle ja surffailin samalla läppärillä. Kesti yli 36 minuuttia (otin aikaa) ennen kuin se rupesi huhuilemaan että olenko siellä linjan päässä...
On ikävä sukulaistyttöä, mutta tuo sama asia hirvittää niin, että en halua ottaa yhteyttä.
Vierailija kirjoitti:
Mullakin pari samanlaista tuttua. Olisi ihan kiva tavata useammin, mutta en jaksa kuunnella sitä monologia. Itse ei saa sanottua sanaakaan väliin. Jos kerron jotain omia juttujani, he ohittavat sen parilla sanalla ja aloittavat omat juttunsa. He puhuvat myös kaikki sukulaistensa, naapureidensa ja kaikkien kummin kaiman kavereiden jutut. Mulla meni kerran yli tunti maidonhakureissulla kaupassa, kun törmäsin yhteen omaa ääntänsä rakastavaan tuttuun.
Meillä on varmaan yhteinen tuttu :D Oudointa on just toi, että kerrotaan juurta jaksain jostain puolison lapsen miesystävän elämästä. Jos tähän yrittää sanoa jotain väliin, vastataan "aijaa" ja jatketaan juttua naapurin sirpan entisen työkaverin kissasta.
Mun ex kaveri oli juuri tällainen enkä ollut ennen tajunnut tätä kunnes lopetin tupakoinnin eikä sitä monologia päässyt enää pakoon pihallekkaan
Vierailija kirjoitti:
Narsistit tykkää monologeista. Kerran yksi tuttu tällainen soitti ja aloitti yksinpuhelun, niin laitoin puhelimen pöydälle ja surffailin samalla läppärillä. Kesti yli 36 minuuttia (otin aikaa) ennen kuin se rupesi huhuilemaan että olenko siellä linjan päässä...
Monesti aikonut samaa. Minun elämän lallattelijoille tuo 36 minuuttia ei kyllä ole vielä mitään. Oma vika tietysti, kun olen alistunut tuntikausien sessioihin. Säälittänyt. Mutta itseäni en ole aina muistanut sääliä.
Yksi kaveri on tuollainen Ektrovertti.
Puhuu paljon, kovaa ja nopeasti.
Tänään viimeksi puhelimessa, tunti taukoamatonta selostusta - soitti ja pyysi neuvoa miesasiaan eikä lopulta edes antanut puheenvuoroa sille neuvolleni jota kärkkyi - sitten kun väsyi pälättämään (ja alkoi selvästi lukea samalla tekstareitaan) kysyi muodon vuoksi miten olen pärjäillyt nyt yksin kuumeessa, ehdin kertoa yhdellä lauseella ja kaveri alkoi samantien haukottelemaan ja keskeytti että kuunteli kyllä muttei yhtään jaksanut keskittyä kun nyt on niiiiiin paljon tässä kaikkee hektistä ollut "Että parempi varmaan lopetella".
On tehnyt tuon saman jo tosi usein.
Miksi miun korva on toisen likasammio 😭
Ap kertoo asiasta, joka on täysin todellinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mullakin pari samanlaista tuttua. Olisi ihan kiva tavata useammin, mutta en jaksa kuunnella sitä monologia. Itse ei saa sanottua sanaakaan väliin. Jos kerron jotain omia juttujani, he ohittavat sen parilla sanalla ja aloittavat omat juttunsa. He puhuvat myös kaikki sukulaistensa, naapureidensa ja kaikkien kummin kaiman kavereiden jutut. Mulla meni kerran yli tunti maidonhakureissulla kaupassa, kun törmäsin yhteen omaa ääntänsä rakastavaan tuttuun.
Meillä on varmaan yhteinen tuttu :D Oudointa on just toi, että kerrotaan juurta jaksain jostain puolison lapsen miesystävän elämästä. Jos tähän yrittää sanoa jotain väliin, vastataan "aijaa" ja jatketaan juttua naapurin sirpan entisen työkaverin kissasta.
Tämä.
Kun on tällainen tuttu, radio on tarpeeton. Ongelma vaan ohjelman laadussa eikä kanavaa voi vaihtaa.
Tuttu tilanne.
Miksi sitä monologii on niin pirun vaikea saada poikki!?
Vierailija kirjoitti:
Tuttu tilanne.
Miksi sitä monologii on niin pirun vaikea saada poikki!?
Koska tällä kuuntelijalla on käytöstavat. Toisin kuin monologin pitäjällä.
Pari tuttua on juuri tuollaisia.