niin se rakkaus katoaa

aidoksi rakkaudeksi minakin sita silloin luulin. nyt naen toisin silmin. aina sita oppii kun vanhaksi elaa...

Mutta siis



Noin voi käydä ïhan kenelle vaan. Varsinkin jos päästää keskusteluyhteyden katkeamaan. Ja se voi katketa vaikka toinen kuinka yrittäisi.

Oletko yrittänyt puhua tästä miehen kanssa? Mitä mieltä hän on?

Se muuttaa muotoaan, mutta rakkautta pitää HOITAA. Hitto ei se kukkakaan kasva kastelematta eikä kuki jossei sitä lannoita. Jopa kaktuksen saa tapettua ilman hoitoa...



Hyvä liitto vaatii kompromiseja, yhteistä aikaa, kuuntelua ja sen rakkauden hoitamista. Menkää parisuhde neuvojalle terapiaan.. Kyllä ne avaimet rakkauteen löytyy jos on tahtoa.. ( kokemusta on)



Ja mitä tulee siihen, että ei voi erota kun lapsi rakastaa isäänsä.. ja paskat sanon minä.. Kyllä se lapsi vaistoaa jos avioliitto on suossa, lapset eivät ole tyhmiä. Ja huono liitto vaikuttaa myös negatiivisesti lapseen.. Lapsen kannalta on parempi 2 rauhallista seesteistä kotia, kuin yksi ristiriitainen asunto...



-oman avioliittonsa terapiankautta pelastanut, rakkauden uudelleen löytänyt ja lapsuutensa elänyt ristiriita kulissi perheessä jossa suurin toiveeni olis että vanhemmat eroisi...

tiedatko, viime yona nain sellaisen unen ihan ekaa kertaa, etta miehen kanssa pohdittiin meidan tilannetta ja mina unessa paatin etta suhde ei ole pelastamisen arvoinen. ehka se kertoo tilanteesta jotain. mielummin olen etainen kuin etta haluaisin lahelle 'tuota epamiellyttavaa ihmista'. ei han paha ole, mutta ei meita enaa yhdista kuin rakkaus samaan lapseen.

Mutta revin mieheni kuiville, olimme asumuserossa, erokin laitettu vireille kahdesti. Kaksi vuotta paskaa satoi niskaan kaatamalla. Sitten kupla puhkesi ja aloimme päästä puheyhteyteen (kiitos anopille joka tuli ja haukkui räävittömästi minut lasten kuullen )

Nyt kahden vuoden jälkeen, voin tunnustaa itselleni että, sisimissäni rakastin miestäni, tiedostamatta. Olipa mukava huomata että, se rakkaus ei ollut kadonnut minnekkään, se kyti kaiken negatiivisen ja muiden huonojen tapahtumien alla, jossain.

Itse avioerolapsena voin kertoa omakohtaisesta kokemuksesta, että lapsi kärsii sellaisessa kodissa, jossa vanhemmat ovat yhdessä vain velvollisuudesta lasta kohtaan!! Ei lapsi ole onnellinen, jos vanhemmat ovat onnettomia. Monet vanhemmat kuvittelevat lapsensa olevan niin tyhmiä, etteivät he muka ymmärrä, että vanhemmat lähestulkoon vihaavat toisiaan. Minä henkilökohtaisesti koin suuren helpotuksen, kun vanhempani erosivat vuosien rakkaudettoman avioliiton jälkeen. Mielummin kaksi onnellista kotia kuin yksi onneton!!

perheterapiaa. Jos se ei auta (tai suorastaan päin vastoin kuten omassa tapauksessani, tajusin todella missä pisteessä asiat olivat) niin erotkaa. Muuten käy niin että jompikumpi teistä jossain vaiheessa löytää toisen ja sitten erosta vasta katkera tuleekin. Nykyaikana isät usein myös ottavat vastuunsa ja heistä voi löytyä hämmästyttäviä ominaisuuksia sitten kun todella on pakko pitää yksin lapsesta huolta. Tuo "uhrautuminsesi" lapsen takia on minustakin soopaa, kyllä se lapsi huomaa että jotain on pahasti pielessä. Eli yrittäkää, ja jos ei onnistu niin erotkaa. Niin on kaikille parenpi. Nimim. been there done it (2 lasta ja myös ulkomailla)