5kk vauva ei nukahda

Hei,

Meillä on jotakuinkin sama tilanne kuin alkuperäisellä kirjoittajalla. Poika on 5kk ja nukahtaminen on aina vain vaikeampaa. Poikaa aloittaa väsymyskiukuttelun, joka muuttuu pian huudoksi. Ainut tapa, jolla saamme pojan uneen on tiukasti syliin kietominen ja hyssyttely, joka on enemmänkin pientä pomputtelua. Seurauksena, että sekä minun, että mieheni ristiselät ovat aivan jumissa ja särky on jatkuvaa.

Unikoulua emme ole kokeilleet, koska sitä ei suositella tämän ikäiselle. Sen sijaan kaiken muun: rinnalle nukuttamisen, rinta suussa nukahtamisen, kylkeen nukahtamisen, syliin nukahtamisen, tuutulaulut, iltarutiin (kylvetys, valojen himmennys, univaatteet yms.), pään silittelyn, lähellä olon, rauhoittavan puhumisen.

Nukahtamishuuto taintuu vain noin puolen tunnin "hyppelyllä" vauva sylissä. Poika nukahtaa siihen. Läheisyyttä poika saa aivan varmasti. Poika nukkui ensimmäisen 2kk kylkikyljessä juuri näiden nukahtamisongelman vuoksi. Tällä hetkellä nukkuu noin puolet yöstä edelleen kylkikyljessä ja osan omassa pinnasängyssään, joka on kiinni meidän vanhempien sängyssä. Herään vauvan pieneenkin kääntymiseen/heräilyyn ja nostan rinnalle syömään, joten ei voi olla kyse, että pelkäisi hänen jäävän yksin/ilman ruokaa.

 Poika nukkuu kahdet lyhyet päiväunet yöunien lisäksi, joten vanhempien terveys (selkä) menee tässä touhussa. Ja kyllä, mieluummin antaisin oman terveyteni vauvan terveyden kustannuksella jos tarve.

Kertokaa, jos jollain on neuvoja mitä teemme! Tuomita saa, jos on sellaiseen aihetta. Pääasia on, että poikamme voi hyvin ja nukkuisi. Ja toivon mukaan myös vanhempien terveys sen kestäisi.

Kiitos jo etukäteen!

Ollaan monta kertaa kokeiltu unikoulua eli jätetään lapsi yksin sänkyyn ja annetaan olla siellä kunnes itse nukahtaa.

Sitten kun poju tajuaa että ne jättikin mut tänne yksin alkaa tajuton raivoaminen, joka yleensä päättyy siihen että pikkumies huutaa niin hulluna että on tukehtua omaan sylkeensä kun lopettaa nieleskelynkin.

Ollaan yritetty miettiä kaikki mahdolliset syyt tälle nukahtamattomuudelle sekä keinot miten saada lapsi nukkumaan itse.

Siksi siis kysyisin että olisiko kenelläkään hyviä neuvoja mitä tehdä, mitä pitäisi kokeilla? Tai onko kukaan ollut samassa tilanteessa?

Tuon ikäiselle ei saa pitää unikouluja eli jättää yksinään itkemään. Tekstisi oli todella surullista ja tympäisevää luettavaa.

Mun neuvo on, että kuuntelet sitä vauvaasi, menet sen tarpeiden mukaan. Pidät sitä sylissä tai otat viereesi parisänkyyn ja makaat vieressä ja pidät kättä vauvan päällä rauhoittavasti, itsekin "nukut". Ei mitään yksinjättämisiä huutamaan. Ei todellakaan. Siitä aiheutuu vain pahempia ongelmia jatkossa.

Tuon ikäisen ei kuulu osata nukahtaa yksin

- Meillä hyvin varhain oletetaan, että lapsen pitää nukkua koko yö, unen katkeamatta ja ilman yösyöttöjä ja sitten vielä yksin. Siinä sun kirjassa Luonnollinen Lapsuus sä Tiina Kaitaniemi et kauhean kaunista arvosanaa tälle yksinnukuttamiselle anna



- En. Siis se ajatusmaailma, jossa kuvitellaan, että puolivuotiaan lapsen pitäisi nukkua heräilemättä, niin se on täysin ihmisen biologialle vastakkainen. Lapselle ei ole yöheräilystä yhtään mitään haittaa. Se on eri asia, onko se sitä vanhemmalle, mutta lapselle yöheräilystä ei ole mitään haittaa. Itse asiassa voidaan paremminkin ajatella, että lapsi on sopeutunut nimenomaan yöheräilyyn ja yösyöntiin, koska se on äidillekkin tavallaan helpompi syöttää sitä lasta yöllä kuin syöttää sitä lasta päivällä, kun ollaan liikenteessä ja tehdään.



Ja se, että lapsi heräilee vielä kolme, neljä vuotiaana öisin, niin siinä ei ole mitään luonnotonta tai omituista vaan se on ihan normaalia ja tavallista ja jokainen lapsi lopettaa sen heräilyn yksiöllisen tahtinsa mukaan.



Minusta se on todella hirveätä, että pieneltä vauvalta vaaditaan sellaista suoritusta, mihin hän ei ole biologialtaan kykenevä.



Ei aikuinenkaan ihminen pysty säätelemään sitä, milloin herään ja milloin nukahdan, siis yön aikana. Jos hän herää yön aikana, hän herää yöllä. Se ei ole sellaista, että mihin voi itse vaikuttaa.



Nyt ainoastaan näiltä lapsilta vaaditaan sitä, että he opettelevat nukuttamaan itse itsensä eli siis vaaditaan, että puolivuotiaalla olisi itsesäätelykykyä niin paljon, että hän kykenee tällaisesta tilanteesta yksin selviämään. Se on mielestäni aika suuri vaatimus mikä me asetetaan pienelle vauvalle.



Biologisesti sitä kykyä ei ole.

isopyöräiset kotiin. Sitten paketoit lapsen peittoon tiukasti, laitat vaunuihin ja työntelet ja vedät takaisin kynnyksen tai kirjan yli siten että vaunu aina vähän nytkähtää kummassakin päässä. Päätä itse mikä on hyvä aika, ehkä kolmet lyhyet päiväunet, tunnin verran. meillä viisikuinen nukkui kolme kertaa 45 minuuttia ja yöllä 14 tuntia. Älä puhu, älä hermostu, katso että lapsi on syönyt kunnolla. Toiset virkeät pikkuiset eivät halua menettää minuuttiakaan päivän tapahtumista ja teille on osunnut sellainen, kuopukseni oli samanlainen.

Kuuntele tämä:



http://areena.yle.fi/audio/1301580129231



Entä jos on niin, että se mitä pidämme vauvassa ongelmallisena ja vaikeana, onkin meidän itse hoitotavoillamme aiheuttamaa?

Vauva nukkukoon yksin ja mieluummin omassa huoneessaan?



Vauvaa pidetään vaikeana, jos viimeistään puolen vuoden iässä yöt eivät mene heräilemättä. Viimeistään yksivuotisneuvolassa saatetaan sanoa, että nyt viimeistään lapsen pitäisi nukkua koko yö heräämättä. Se on lapselle hyväksi. Annetaan ymmärtää, että normaali lapsi nukkuu viimeistään puolivuotiaana läpi yön. Pahimmillaan vanhempia kielletään nukuttamasta lasta rinnalle tai syliin. Pelotellaan, että muuten lapsi ei opi nukahtamaan itsenäisesti.



Länsimaissa ongelmina pidetään yöheräilyä ja nukkumaanmenoon liittyviä taisteluja. Näiden niin sanottujen unihäiriöiden suuri määrä kertoo kulttuuristen tapojen ja vauvan biologian yhteensopimattomuudesta. Esimerkiksi Japanissa yöheräilyjä ei pidetä ongelmana vaan asiaankuuluvana. Tällöin vanhempien suhtautuminen asiaan eroaa länsimaisesta.



Nukkumaanmenotaisteluitakaan ei samassa määrin ole, jos lapsi nukutetaan vanhemman läsnä ollessa ja hän saa nukkua vanhemman vieressä. Japanissa muuten suositellaan, että vauvaa ei jätettäisi yksin huoneeseen nukkumaan.



Vauvat eivät kärsi yöheräilystä, vanhemmat kyllä. Ei vauvan kyvyttömyys noudattaa kulttuurisia tapoja ole sairaus eikä ongelma. Lapsi toimii niiden biologisten tarpeiden mukaan, jotka ovat evoluution kuluessa valikoituneet optimaalisiksi toimintatavoiksi. Häiriintymätön uni ei ole ainoa hyvä uni. Vauvan unikäyttäytyminen ei myöskään ole yhteydessä vauvan moraalisiin ominaisuuksiin. Heräilemättä nukkuva vauva on ehkä evoluutiivisesti katsottuna elinkelvottomampi - ei kiltimpi tai helpompi kuin öisin heräilevä ikätoveri. Hiljaa omassa huoneessaan nukkuva vauva ei myöskään kasva yhtään itsenäisemmäksi - päinvastoin.



Lapsen kuuluu heräillä ja syödä äidinmaitoa öisin. Se on normaalia, asiaankuuluvaa ja luonnollista. Lapset lopettavat yöheräilyt yksilöllisesti oman aikataulunsa mukaan. Unikoulut ja muut vastaavat kidutusmenetelmät vain opettavat lapsen nukkumaan liian vähän ja tuovat lapselle hylkäämisen tunteen. Mikäli rintaa ei nukkuessa saa, lapsi voi nukkua vähemmän kuin tarve olisi ja nousta aamulla aikaisin syömään.



"Eikö teillä ole lapselle omaa huonetta? Eikö se ole kauhean hankalaa nukkua lapsen kanssa samassa sängyssä? Missä te harrastatte seksiä? Kyllä lapsen pitäisi nukkua omassa sängyssä. Varo, ettet kieri vauvan päälle ja tukahduta sitä."



Perhepeteilijät saavat kuulla mitä omituisimpia kysymyksiä ja lausahduksia. Siltä varalta, että lukija saa joskus vastailla samanlaisiin kysymyksiin, tässä muutama vastausmalli valmiiksi.



"Ei ole vauvalle omaa huonetta. Emme päivisinkään jätä noin pientä lasta valvomatta." " Eikö sinun ole hankala nukkua puolisosi kanssa? Hän on niin isokin, että valtaa varmasti koko sängyn." "Mikäli seksielämämme teille nyt mitenkään kuuluu, meillä on pari sohvaa, keittiönpöytä, sauna ja keinutuoli. Mitä, teettekö te sitä vain tylsästi sängyssä?"



"Miksi ihmeessä lapsen pitäisi nukkua erillään vanhemmistaan? Sehän on järjetöntä." "Näin äitinä kehoni toimii lasta hoitaakseen, ei tappaakseen. Ei, kehoni ei ole tappava ase, jota nukkuvan lapseni tulisi varoa." Lisäksi voi kysyä, että mikä oikeus aikuisella on toisen ihmisen läheisyyteen,, jos se evätään pieneltä lapselta.



Länsimaisella nukuttamisideologialla on taloudellinen ja uskonnollinen tausta. Samassa sängyssä nukkuvan vauvan uskotaan uhkaavan vanhempien parisuhdetta. Lisäksi länsimaissa arvostetaan itsenäisyyttä ja yksilöllisyyttä enemmän kuin perhekeskeisyyttä. Tähän liittyy väärä luulo siitä, että yksin nukkuminen tukisi lapsen itsenäistymistä.



Tiede on ollut osaltaan mukana vääristämässä käsityksiä lasten nukkumisesta. Monet nukkumistutkijat ovat määritelleet lapsen biologiseksi parhaaksi asioita, jotka oikeasti ovat hyväksi vanhempien sosiaaliselle ja taloudelliselle elämälle. Evolutiivinen näkökulma on unohdettu ja normiksi on asetettu yksin läpi yön nukkuva vauva. Tämä ei kuitenkaan ole ihmislajille biologisesti tai sosiaalisesti normaalia.



Länsimainen kulttuuri on saanut aikaan sen, että biologisesti epänormaali nukkuminen - vauva nukkuu yksin - on tullut normaaliksi, ja biologisesti normaali nukkuminen - perhepeti - on tullut epänormaaliksi.



Toisin kuin kuvitellaan, yksin nukkuminen ei lisää lapsen itsenäisyyttä. Yksin nukkuva kyllä oppii tuudittamaan itsensä uneen ilman aikuisen apua, mutta vauvasta asti äitinsä kanssa nukkuneet lapset ovat taaperoina omatoimisempia ja sosiaalisesti itsenäisempiä. Vanhempiensa kanssa nukkuneet kontrolloivat paremmin tunteitaan ja sietävät paremmin stressiä. Perhepeti edistää turvallisen kiintymyssuhteen syntyä, lisää lapsen turvallisuutta, vähentää yksinäisyyttä ja öisiä pelkoja. Yksinnukkuvia lapsia on vaikeampi kontrolloida, he ovat vähemmän onnellisia ja vähemmän innovatiivisia. Heillä on enemmän kiukunpuuskia ja he ovat pelokkaampia. Tavallisesti vanhempiensa kanssa nukkuvat lapset ovat -yllätys, yllätys- kyvykkäämpiä yksinoloon. Vanhempien kanssa yhdessä nukkumisella on positiivisia ja suotuisia vaikutuksia lapsen koko elämään.



Vaikka lapset nukkuisivat omassa sängyssään, tulisi jokaiselle lapselle suoda oikeus nukkua vanhempiensa kanssa samassa huoneessa niin kauan kuin lapsi sitä haluaa.



Nykyään normaalina pidetty lapsen kiintyminen unileluun voi olla merkki lapsen turvallisuudenkaipuusta. Mihin lapsi, jonka elämässä ei tapahdu suuria muutoksia tai joka nukkuu äitinsä vieressä, tarvitsisi unilelua?



Jotain synnynnäisistä äidinvaistoista kertoo se, että huolimatta kulttuurisista suosituksista useimmat vanhemmat nukkuvat jonkin verran lapsensa kanssa. Tavallista on myös vauvn nostaminen keskellä yötä vanhempien sänkyyn. Lastenhoidon asiantuntijoiden antamat ohjeet tosin saattavat saada vanhemmat salaamaan perhepeteilyn, tai mikä pahinta, tuntemaan siitä syyllisyyttä.



Koko ajan löydetään enemmän todisteita siitä, kuinka yksin nukkumisella on lapselle vakavia fysiologisia ja sosioemotionaallisia seurauksia. Sen sijaan ei ole löydetty yhtään todistetta siitä, että vanhempien kanssa nukkuminen olisi lapselle haitallista.



(lyhentäen sitaatit kirjasta: Luonnollinen lapsuus)

kun ulkomaailma alkaa kiinnostaa.



Mutta mikä teillä on ongelma, jos nukahtaa kerran vaunuihin? Eiköhän kannattaisi tuoda ne vaunut sisään, tai sitten hommata toiset parveke/sisävaunut, niin pääsette vähän helpommalla. Ja vaikka teille on rankkaa vauvan nukkumattomuus, mutta usko pois, vauvalle se on vielä rankempaa, kun on joutunut väsymyskierteeseen. Se vaikuttaa kehitykseenkin, jos vauva ei saa nukutuksi.

Kun vauva tulee perheeseen, hän on valmis mukautumaan millaisiin olosuhteisiin tahansa. "Tällä ei kuitenkaan tarkoiteta sitä, että mikä tahansa ympäristö tuottaisi tasapainoisen vauvan", lastenpsykiatri Jukka Mäkelä korostaa.



Suurimmassa osassa maailmaa lapset nukkuvat yhä äitiensä tai perheidensä kanssa.



Länsimaissa alettiin lapsia nukuttaa erillään 1800-luvulla, aluksi ylemmissä sosiaaliluokissa. Kuten monet muutkin asiat, tapa alkoi levitä laajemminkin.



Mäkelällä on selkeä mielipide: "Unihäiriöt liittyvät länsimaiseen tapaan jättää liian pienet lapset nukkumaan yksin".



http://www.hernekeppi.fi/hernekeppi/hk3/perhepeti.shtml

Anteeksi vain mutta olen yrittänyt lapseni parasta ajatella. Meille suositeltiin unikoulua! Itsekin ajattelin että toinen on sellaiseen aivan liian pieni, joten olen aina ollut itse vieressä! Silitellyt lapsen päätä, yrittänyt puheella rauhoitella. Vähän aikaa lapsi on rauhassa ja sitten alkaa itku. Olen myös yrittänyt nukuttaa itse makaamalla vieressä ja se on onnistunut vain yhden kerran.. ja yrityskertoja on ollut montakymmentä.

"anna vauvan itkeä itkunsa"

"vauva pitäisi kyllä opettaa aikatauluun"

"et ikinä saa häntä pois sängystäsi"

"mitä, imetätkö yhä?"



Nämä erheelliset hoitovinkit ovat peräisin arkielämän "asiantuntijoilta", jollaisia on kaikkialla. Heistä tuntuu olevan kiinnostavampaa kertoa sinulle, miten vauvan voisi sopeuttaa mukavasti sinun elämääsi, kuin näyttää, miten vauvasta voisi kasvattaa terveen, onnellisen ja tasapainoisen.



Mikä vauvakoulutuksessa on vikana?



Vauvakoulutus ei ole sopusoinnussa äidin biologian kanssa. Vauvakoulutus tuhoaa herkkyyttä. Kun signaalit jättää tarpeeksi kauan huomiotta, kyky niiden tulkintaan menetetään. Sitten on luotettava aikatauluihin ja ulkopuolisiin neuvojiin, jotka kertovat mitä vauvan kanssa tulee tehdä.



Vauvakouluttajat käskevät äitiä luottamaan kirjaan tai vauvakouluttajan sanaan. Se ohittaa kokonaan mutkikkaan järjestelmän, jota vanhemmat voivat käyttää oppiakseen todella tuntemaan lastaan ja ymmärtämään tätä.



Jos kiintymysvanhemmuutta pitäisi kuvata yhdellä sanalla, se olisi herkkyys. Herkkyys tarkoittaa sitä, että tunnet vauvasi (aistit hänen tarpeensa) ja luotat näihin tuntemuksiisi. Jos vauvakoulutusta pitäisi kuvata yhdellä sanalla, se olisi epäherkkyys.



Vauvakoulutuksessa äiti ja vauva pidetään kaukana toisistaan, minkä tuloksena on, että äiti menettää herkkyytensä - herkän vaiston, jolla hän lukee vauvansa tarpeita. Herkkyyden puute johtaa molemminpuoliseen eäluottamukseen. Vauva ei luota siihen, että hoivanantajat täyttäisivät hänen tarpeensa. Äiti ei luota enää itseensä, siihen että ymmärtäisi ja osaisi tyydyttää vauvan tarpeet.



Perinteisissä kulttuureissa, joita ei ole siunattu vauvakalusteilla tai lastenhoito-oppailla, kielessä ei ole edes olemassa hemmottelu-sanaa.Kun näille äideille kerrotaan pilalle hemmottelusta ja siitä, että vauvalle ei pitäisi antaa periksi, he torjuvat nämä ajatukset mielettöminä. Kaikki ovat tyytyväisempiä, kun äiti ja vauva voivat rentoutua ja nauttia toisistaan.



Toimiiko vauvakoulutus todella?



"Mutta se toimii", väittää vauvakouluttaja. Niinkö tosiaan? Riippuu siitä, mitä toimimisella tarkoitetaan. Vauva lakkaa kyllä lopulta itkemästä, jos sen itkuihin ei vastata. Lakkaa kuuntelemasta vauvan viestejä, niin hän lakkaa viestittämästä. Tämä on itsestäänselvää.



Mitä tämä etäisyyttä painottava neuvonta todella opettaa vauvalle? Hän oppii, että hänen viestinsä eivät vaikuta hänen vanhempiinsa. Niillä ei ole arvoa ja tästä seuraa ettei hänellä itselläänkään ole arvoa. Kukaanhan ei loppujen lopuksi kuuntele häntä. Koulutus on opettanut vauvalle ainoastaan, että hän ei pysty viestimään vanhempiensa kanssa.



Riippuu vauvan persoonallisuudesta, miten hän käsittelee tätä oivallusta. Sinnikäs vauva jatkaa itkemistä ja kitinää entistä lujemmin. Vauvasta tulee takertunut ja ahdistunut ja hän käyttää paljon energiaa yrittäessään pysyä lähellä vanhempiaan ja hallita heitä. Hän on kaikkea muuta kuin itsenäinen.



Hieman rennompi vauva taas yksinkertaisesti antaa periksi ja muuttuu apaattiseksi. Hänestä tulee "kiltti vauva", sellainen joka sopeutuu mukavasti hänelle saneltuun aikatauluun, nukkuu yön yli ja yleisesti ottaen on vähemmän vaivaksi. Tämä on se vauva, jonka vuoksi vauvakouluttaja sanoo, että "se toimii". Mutta vanhemmat maksavat tästä hinnan. Tämä vauva ei luota eikä tunne mitään. Hän sulkeutuu.



Sulkeutumisoireyhtymä

Lindan ja Normin vauva oli viettänyt tuntikausia kantoliinassa, hänen itkuihinsa oli vastattu heti ja hyvin, häntä imetettiin kun hän sitä tarvitsi. Koko perhe kukoisti. Sitten kuvaan astuivat vauvakouluttajat. Hyvää tarkoittavat ystävät olivat saaneet vanhemmat vakuuttuneiksi siitä, että he hemmottelivat vauvaansa, että vauva manipuloi heitä ja että vauvasta kasvaisi takertuva, epäitsenäinen lapsi. Norm ja Linda antoivat periksi ulkopuolisille paineille. He antoivat vauvan itkeä itsensä uneen, syöttivät aikataulussa ja kantoivat häntä vähemmän. 2 kk:ssa vauvan paino lakkasi nousemasta ja hänestä tuli syrjäänvetäytyvä. Lääkäri diagnosoi kasvupysähdyksen ja oli aikeissa aloittaa laajan lääketieteellisen hoitokuurin. Minä diagnosoin sulkeutuneisuusoireyhtymän. Vanhemmat olivat tietämättään riistäneet vauvan kiintymysturvan. Tuloksena oli eräänlainen vauvan masennustila. Neuvoin vanhempia kantamaan vauvaa paljon, imettämään vauvantahtiin ja reagoimaan herkästi itkuun. Kuukauden sisällä vauva alkoi voida hyvin.



Uskomme, että vauvat pystyvät opettamaan vanhemmilleen, minkä tasoista vanhemmuutta he tarvitsevat. Vanhempien osana on kuunnella ja ammattilaisten osana on tukea vanhempien itseluottamusta eikä nakertaa sitä suosittelemalla liian etäisiä toimintamalleja kuten "sinun olisi annettava hänen olla enemmän omassa sängyssään". Vain vauva tietää oman tarvetasonsa ja vanhemmat ovat parhaalla paikalla ymmärtääkseen vauvan kielen.



Vauvat, jotka on koulutettu olemaan ilmaisematta tarpeitaan, saattavat näyttää tyyniltä, mukautuvaisilta ja kilteiltä. Nämä vauvat saattavat tosiasiassa olla masentuneita ja sulkemassa ilmaisukanaviaan ja heistä saattaa kehittyä lapsia, jotka eivät ikinä pyydä mitään mitä tarvitsevat ja lopulta erittäin haasteellisia aikuisia.



Eivät kaikki vauvat reagoi vauvakoulutukseen yhtä dramaattisesti. He eivät ehkä varsinaisesti lakkaa kasvamasta. Mutta he saattavat lakata kasvamasta toisessa mielessä. Vauvakoulutustekniikoita käyttävät vanhemmat ehkä voivat itsekin huonosti.



***************

Vauvakoulutus perustuu vanhemman ja lapsen välisen suhteen väärintulkintaan. Siinä oletetaan, että vastasyntyneet putkahtavat maailmaan hallitsemaan vanhempiaan ja että jollet ehdi ensimmäisenä hallitsemaan vauvaa, hän ottaa ohjat käsiinsä ja alkaa johtaa. Vauvakoulutuksessa hahmotetaan lapsen ja vanhemman välille vihollisuussuhde. Tämä ei ole tervettä. Perhe-elämä ei ole kilpailua, jossa jonkun on voitettava ja jonkun hävittävä. Perheessä päämääränä on, että kaikki voittavat.



Vauvakouluttajissa on maallikkoja, mutta jotkut ovat psykologeja tai lastenlääkäreitä. He ovat etääntyneet kauas vauvojen ja äitien todellisuudesta, ja se näkyy heidän neuvoistaan. Usein he jättävät huomiotta tosiasioita joita ei voi mitata, kuten äidin intuition tai herkkävaistoisuuden. Heidän ajatustavassaan vauvanhoito on pikemminkin tiedettä kuin taidetta ja vauva on pikemminkin projekti kuin persoona. Vauvakouluttajilla ei ole lainkaan sietokykyä persoonallisuuseroille, eivätkä he anna arvoa äidin herkkyystason tai vauvan tarvetason vaihteluille.



*******************



Kiintymysvanhemmuuden kirja Onnellisen vauvan hoito-opas (William Sears & Martha Sears)



William ja Martha Sears ovat avio- ja työpari, jonka puoleen amerikkalaisvanhemmat yhä usemmin kääntyvät. Searsit ovat kirjoittaneet useita kirjoja ja ovat tulleet amerikkalaiskatsojille tutuiksi televisiosta. Searseilla on 8 lasta. William Sears on opiskellut Harvardissa ja harjoitellut maailman suurimmassa lastensairaalassa. Hän on toiminut lastenlääkärinä melkein 30 vuotta.

Surullista ja tympäisevää luettavaa?

Anteeksi vain mutta olen yrittänyt lapseni parasta ajatella. Meille suositeltiin unikoulua! Itsekin ajattelin että toinen on sellaiseen aivan liian pieni, joten olen aina ollut itse vieressä! Silitellyt lapsen päätä, yrittänyt puheella rauhoitella. Vähän aikaa lapsi on rauhassa ja sitten alkaa itku. Olen myös yrittänyt nukuttaa itse makaamalla vieressä ja se on onnistunut vain yhden kerran.. ja yrityskertoja on ollut montakymmentä.

Mikä vauvakoulutuksessa on vikana?

Vauvakoulutus ei ole sopusoinnussa äidin biologian kanssa. Vauvakoulutus tuhoaa herkkyyttä. Kun signaalit jättää tarpeeksi kauan huomiotta, kyky niiden tulkintaan menetetään. Sitten on luotettava aikatauluihin ja ulkopuolisiin neuvojiin, jotka kertovat mitä vauvan kanssa tulee tehdä.

Vauvakouluttajat käskevät äitiä luottamaan kirjaan tai vauvakouluttajan sanaan. Se ohittaa kokonaan mutkikkaan järjestelmän, jota vanhemmat voivat käyttää oppiakseen todella tuntemaan lastaan ja ymmärtämään tätä.

Jos kiintymysvanhemmuutta pitäisi kuvata yhdellä sanalla, se olisi herkkyys. Herkkyys tarkoittaa sitä, että tunnet vauvasi (aistit hänen tarpeensa) ja luotat näihin tuntemuksiisi. Jos vauvakoulutusta pitäisi kuvata yhdellä sanalla, se olisi epäherkkyys.

Vauvakoulutuksessa äiti ja vauva pidetään kaukana toisistaan, minkä tuloksena on, että äiti menettää herkkyytensä - herkän vaiston, jolla hän lukee vauvansa tarpeita. Herkkyyden puute johtaa molemminpuoliseen eäluottamukseen. Vauva ei luota siihen, että hoivanantajat täyttäisivät hänen tarpeensa. Äiti ei luota enää itseensä, siihen että ymmärtäisi ja osaisi tyydyttää vauvan tarpeet.

Ollaan monta kertaa kokeiltu unikoulua eli jätetään lapsi yksin sänkyyn ja annetaan olla siellä kunnes itse nukahtaa. Sitten kun poju tajuaa että ne jättikin mut tänne yksin alkaa tajuton raivoaminen, joka yleensä päättyy siihen että pikkumies huutaa niin hulluna että on tukehtua omaan sylkeensä kun lopettaa nieleskelynkin. Ollaan yritetty miettiä kaikki mahdolliset syyt tälle nukahtamattomuudelle sekä keinot miten saada lapsi nukkumaan itse. Siksi siis kysyisin että olisiko kenelläkään hyviä neuvoja mitä tehdä, mitä pitäisi kokeilla? Tai onko kukaan ollut samassa tilanteessa?

Tuon ikäiselle ei saa pitää unikouluja eli jättää yksinään itkemään. Tekstisi oli todella surullista ja tympäisevää luettavaa. Mun neuvo on, että kuuntelet sitä vauvaasi, menet sen tarpeiden mukaan. Pidät sitä sylissä tai otat viereesi parisänkyyn ja makaat vieressä ja pidät kättä vauvan päällä rauhoittavasti, itsekin "nukut". Ei mitään yksinjättämisiä huutamaan. Ei todellakaan. Siitä aiheutuu vain pahempia ongelmia jatkossa. Tuon ikäisen ei kuulu osata nukahtaa yksin

Minulla on viisi lasta, joista kolme osasi mainiosti nukahtaa itsekseen minne sattuu, kaksi oli sellaista että tarvitsivat vähän apua rauhoittumiseen. Jos lapsella on maha täynnä, lämmintä ja kuivaa ja ilmapiiri on turvallinen, hänellä ei ole MITÄÄN syytä pelätä nukkumista. Toisaalta jos päivä ei ole ollut "täynnä" kohtaamisia läheisten kanssa, kutitusta, loruja, elämää, osa lapsista haluaisi väkisin jatkaa illalla elämistä. Ja silloinkin pitää vähän auttaa nukahtamista. Mutta yleensä meillä riittää iltaruoka, kylpy, iltasatu (kyllä, viisikuisellekin), sylittely, pussailu ja sitten nukkumaan. Yksikään ei ole huutanut sängyssään, muutama on "kysynyt" että ai, nukkumaanko. Ai, nyt? ja kokeillut sängyssä pönkiä pystyyn ja muuta. Siihen riittää että kävelee sängyn luo, laittaa lapsen makuulle ja sanoo "nyt nukutaan" ja poistuu paikalta. Tämä toistetaan sitten niin monta kertaa että lapsi nukahtaa. meillä ainakin vanhemmat sanelevat sellaiset säännöt jotka ovat lapsen terveydelle elintärkeitä, kuten nukkuminen hyvin.

Vauvat rakastavat rutiineja, vauvat rakastavat elämää, vauvat rakastavat sitä, etä talossa on joku joka tietää, mitä tekee. Vauvat eivät halua olla perheen pää, se joka päättää. Se on aivan liian suuri vastuu ihan pienelle, se on aivan liian iso vastuu jokaiselle ei-aikuiselle.

Ja kuka pystyy olemaan herkkä, rakastava ja lukeman pieniä signaaleja jos on väsynyt ja kiukkuinen? Äidit, ottakaa ohjat käsiinne, luokaa jonkunlainen runko päivään ja toistakaa sitä päivästä päivään. Mutta ruokaa pitää tarjota aina kun vauva suunsa aukaisee, aina ekana, aina. Sitten vasta tehdään muuta.

Ollaan monta kertaa kokeiltu unikoulua eli jätetään lapsi yksin sänkyyn ja annetaan olla siellä kunnes itse nukahtaa. Sitten kun poju tajuaa että ne jättikin mut tänne yksin alkaa tajuton raivoaminen, joka yleensä päättyy siihen että pikkumies huutaa niin hulluna että on tukehtua omaan sylkeensä kun lopettaa nieleskelynkin. Ollaan yritetty miettiä kaikki mahdolliset syyt tälle nukahtamattomuudelle sekä keinot miten saada lapsi nukkumaan itse. Siksi siis kysyisin että olisiko kenelläkään hyviä neuvoja mitä tehdä, mitä pitäisi kokeilla? Tai onko kukaan ollut samassa tilanteessa?

Tuon ikäiselle ei saa pitää unikouluja eli jättää yksinään itkemään. Tekstisi oli todella surullista ja tympäisevää luettavaa. Mun neuvo on, että kuuntelet sitä vauvaasi, menet sen tarpeiden mukaan. Pidät sitä sylissä tai otat viereesi parisänkyyn ja makaat vieressä ja pidät kättä vauvan päällä rauhoittavasti, itsekin "nukut". Ei mitään yksinjättämisiä huutamaan. Ei todellakaan. Siitä aiheutuu vain pahempia ongelmia jatkossa. Tuon ikäisen ei kuulu osata nukahtaa yksin

Minulla on viisi lasta, joista kolme osasi mainiosti nukahtaa itsekseen minne sattuu, kaksi oli sellaista että tarvitsivat vähän apua rauhoittumiseen. Jos lapsella on maha täynnä, lämmintä ja kuivaa ja ilmapiiri on turvallinen, hänellä ei ole MITÄÄN syytä pelätä nukkumista. Toisaalta jos päivä ei ole ollut "täynnä" kohtaamisia läheisten kanssa, kutitusta, loruja, elämää, osa lapsista haluaisi väkisin jatkaa illalla elämistä. Ja silloinkin pitää vähän auttaa nukahtamista. Mutta yleensä meillä riittää iltaruoka, kylpy, iltasatu (kyllä, viisikuisellekin), sylittely, pussailu ja sitten nukkumaan. Yksikään ei ole huutanut sängyssään, muutama on "kysynyt" että ai, nukkumaanko. Ai, nyt? ja kokeillut sängyssä pönkiä pystyyn ja muuta. Siihen riittää että kävelee sängyn luo, laittaa lapsen makuulle ja sanoo "nyt nukutaan" ja poistuu paikalta. Tämä toistetaan sitten niin monta kertaa että lapsi nukahtaa. meillä ainakin vanhemmat sanelevat sellaiset säännöt jotka ovat lapsen terveydelle elintärkeitä, kuten nukkuminen hyvin.

Siis et selvästikään tajua, että sulla nyt on sattunu erilaiset vauvat kuin mitä ap:n vauva on.

Kirjoitit: "Yksikään ei ole huutanut sängyssään, muutama on "kysynyt" että ai, nukkumaanko"

Joten eiköhän tuo jo paljasta sen, että sun vauvojes tempperamentti ja tarpeet ovat erilaiset. Se, mikä toimii teillä, ei tosiaan toimi ap:lla. Et voi olla niin yksinkertainen, että luulet, että kun sulla on tuollaisia vauvoja, niin kaikilla muillakin on pakko olla. Syvä huokaus.

Hyvä vinkki, mutta ei toimi meillä enää. Asutaan kerrostalon ylimmässä kerroksessa ja välillä meillä oli vaunut aina täällä ylhäälläkin. Silloin pikkuinen nukahti vaunuihin ja nukkui koko sen ajan kun keinutteli ja työnteli asunnossa edestakaisin. Nyt toinen on jo tajunnut että tämä ei olekaan sama asia kuin että ollaan ulkona, eikä nukahda. Se menee leikkimiseksi ja sitten vähän ajan päästä alkaa kiukuttaa ja otan lapsen pois. Näin se meni reilu kuukausi sitten ja uudestaan ei olla nyt samaa kokeiltu.



Pikkumies on kyllä luonteeltaan niin utelias tarkkailija ettei mistään haluaisi jäädä pois. Harmi että se verottaa niitä tärkeitä unia.

Vauvat rakastavat rutiineja, vauvat rakastavat elämää, vauvat rakastavat sitä, etä talossa on joku joka tietää, mitä tekee. Vauvat eivät halua olla perheen pää, se joka päättää. Se on aivan liian suuri vastuu ihan pienelle, se on aivan liian iso vastuu jokaiselle ei-aikuiselle.

Ja kuka pystyy olemaan herkkä, rakastava ja lukeman pieniä signaaleja jos on väsynyt ja kiukkuinen? Äidit, ottakaa ohjat käsiinne, luokaa jonkunlainen runko päivään ja toistakaa sitä päivästä päivään. Mutta ruokaa pitää tarjota aina kun vauva suunsa aukaisee, aina ekana, aina. Sitten vasta tehdään muuta.

•

"Lapset tarvitsevat rajoja ja rakkautta"

•

"Lapselle pitää luoda turvalliset säännöt ja rutiinit"

•

"Vanhemmilla pitää olla linja"

•

Miten lapsentahtisuus sopii tähän kuvioon kysyvät äidit?

-->Mainiosti! Se ei suinkaan poissulje turvallisten rajojen tai rutiinien luomista, jos ne ovat perheen arvoihin kuuluvia ja sopivia tapoja antaa lapselle turvallisuuden ja jatkuvuuden tunnetta. Rakkauden puuttumisesta tuskin sentään kukaan uskaltaa lapsentahtisuusideologiaa edes epäillä?

•

Eikö se, että asiat tehdään kellon sijasta lapsen tahtiin, tarkoita, että lapsiparka joutuu itse vastuuseen omista tarpeistaan?

-->Ei, lapsentahtisuus ei missään tapauksessa tarkoita sitä, että lapsi joutuisi itse vastuuseen omista tarpeistaan. Päin vastoin, se palauttaa vanhemmalle sen vastuun, joka hänelle on aina kuulunut: Vastuun kuunnella lastaan ja antaa lapselle sitä, mitä lapsi pyytää sen sijaan, että antaisi lapselle sitä, mitä ennakkoluulojensa perusteella odottaa lapsen tarvitsevan.

•Eikö vauvan(kin) pitäisi voida luottaa siihen, että ruoka ja uni tulevat ajallaan?

-->Ehdottomasti. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että niiden pitäisi tulle jollakin ennakkoon määrätyllä kellonajalla - vauva ei tunne kelloa eikä hänellä ole aikakäsitystäkään. Hänelle ajallaan tarkoittaa silloin kun tarvitaan. Sitähän se viime kädessä kai aikuisellekin tarkoittaa?

Tässäkin voisi sanoa, että lapsentahtisuus nimenomaan turvaa sen, että ruoka ja uni tulevat ajallaan. Ei jonkun toisen määrittelemällä, mielivaltaisella, matemaattiseen määreeseen perustuvalla ajalla, vaan omalla, asianmukaisella ajallaan. Silloin kun tarvitaan.

Huoli siitä, että lapsentahtisuus on lapsen "poispilaamista", "liikaa antamista", on suuri. Toisaalta on huoli siitä, lapsi ei ehkä saakaan tarpeeksi, että hän jää vaille jostakin oleellisesta, on lähes yhtä suuri. Minusta molemmat huolet ovat pitkälti liioiteltuja.

Vauvantahtisuus tarkoittaa vauvan kuuntelua ja sitä, että vanhempi opettelee tulkitsemaan hänen viestejään ja pyrkii vastaamaan näihin viesteihin mahdollisimman nopeasti parhaalla osaamallaan tavalla. Se on äidin tietoista herkistymistä omille vaistoilleen sekä lapsensa yksilöllisille tarpeille ja lapsen tavalle kommunikoida niistä. Rutiineilla ja turvallisuudella taas tarkoitetaan sitä, että asiat toistuvat totutulla tavalla, vaikkapa ennakoitavassa järjestyksessä.

Näin vauva oppii, että tietystä asiasta seuraa toinen tietty asia: Esimerkiksi, että yöpaidan pukemisen jälkeen mennään nukkumaan. Tai, että kun äiti avaa paidannappeja ja juttelee rauhoittavasti, niin pian saa maitoa. Ennen nukkumaanmenoa voidaan vaikkapa laulaa jokin tietty laulu, tai vanhemmat voivat keksiä yhdessä vauvan kanssa jonkin oman, mukavan rutiinin. Ja niin edelleen. Mitään aikakäsitystähän pienellä vauvalla ei ole, joten hänelle vanhemmasta lähtevät, kelloon perustuvat "rutiinit" on täysin mielivaltaisia eivätkä auta häntä hahmottamaan maailmaa turvallisena tai ennakoitavana.

Vauvavuoden vanhemmuuden tärkein tehtävä on luoda lapselle perusturvallisuus, hyvän itsetunnon perusta. Perusturvallisuus syntyy yksinkertaisista asioista: siitä, että vauva tietää saavansa ruokaa kun on nälkä, kuivaa kun on märkä ja lämpöä kun on kylmä - ja rakkautta rajattomasti. Että maailmassa voi luottaa siihen, että silloin joku auttaa, kun tarvitsen apua.

Se syntyy siitä, että lapsi tietää, että häntä rakastetaan sellaisena kun hän on, huolimatta esim. siitä, onko hän väsynyt tai kipeä (eli syliin pääsee aina kun tarvitsee).

"Ajallaan" on vauvalle silloin, kun tarvitaan, ei silloin kun äitiä huvittaa. Vauva mukautuu perheen rytmiin olemalla pienestä asti mukana toiminnassa. Sylissä, kantoliinassa, syöttötuolissa; katsomassa, kun äiti valmistaa ruokaa, tiskaa, tekee pieniä jokapäiväisiä rutiineja.

Se, mitä lapselle itse asiassa viestii ja se, mitä lapselle yrittää viestiä, eivät aina vanhemmuudessa kohtaa. Muutos kohti lapsentahtisuutta ja yhteistoiminnallista perhe-elämää voi tuoda tähän apua. Lapselle rakkaus on tekoja ja mukaan ottamista - ei tyhjiä sanoja, lausumattomia ajatuksia tai mielivaltaisia kellonaikoja.

Mä olen miettinyt että kuuluuko tämän ikäisen edes nukahtaa itse ja miten muiden lasten kanssa on. Kaikilla tutuilla lapset nukahtaa itse ja meille on sanottu, näköjään virheellisesti että niin sen kuuluisikin mennä! Olen nyt miettinyt ja miettinyt että mitä meillä on väärin kun lapsi ei nukahda itse, mutta ei siis tarvitsisikaan.

Kiitos kaikille vinkkien ja neuvojen antajille. Olen todellakin kuullut lähinnä sen kaltaisia neuvoja että "jätä lapsi yksin itkemään kunnes nukahtaa, tai lapsi ei ikinä opi nukkumaan yksin". Meidän poika ei vielä lapsi ole vaan pieni vauva enkä todellakaan halua tehdä mitään mikä vahingoittaisi pienemme kehitystä! Rankkaa ei ole se etten itse saa nukuttua vaan se kun joutuu katsomaan miten oma lapsi ei nuku hyvin. Tiedän miten tärkeää uni on vauvankehitykselle ja kun vertaa meidän lasta juuri heränneestä kiukkuisen väsyneeseen on ero aivan älytön.



Meillä poika nukkuu vanhempien sängyn vieressä omassa sängyssä. Niin lähellä että ylttää aina mun hiuksia näpertämään ja naamasta vetämään kun aamulla herää. Yksin hän ei ole eikä läheisyyden puutteesta ole kyse. Jos pieni yöllä herää eikä meinaa nukahtaa me vähän aikaa jotain rauhallista puuhaillaan ja silloin otan yleensä omaan viereen nukkumaan ja siinä nukkuu hyvin. Päivisin nukkuminen on se meidän ainut ongelma. Ja vauvan käytöksestä näkee selvästi että hän tarvitsee unta myös päivällä.



Sen olen kyllä huomannut että länsimaisessa kulttuurissa on tapana vaatia lapselta liikaa ja se varmasti vaikuttaa negatiivisesti kehitykseen. Yritän nyt muuttaa kokonaan suhtautumistapojani koko nukkumiseen ja keinuttelen lasta rauhallisesti sylissä kunnes nukuttaa kun alkaa väsynyt kiukkuaminen.

jonka linkin sait tohon ylemmäs. se on tosi hyvä juttu. ajattelemisen aihetta yhdelle sun toiselle

Meillä on ihan samanlaisia ongelmia. Meillä aikoinaan toimi tuo yksinään nukahtaminen. Ei pitänyt mennä hääräämään ja herättämään vauvan mielenkiintoa ja vauva nukahti hetken päästä kun oli leikkinyt lellullansa. No siis ei toimi enää. Myöskään rattaisiin ei enää sisällä nukahda.



Samojen ongelmien kanssa painin joka päivä. Tänään kävi ihme!! Menin vauvan kanssa sängylle(yleensä ei suostu olemaan aloillaan) ja näytin käteni. Juttelin kaikkea tyylillä tässä on äidin käsi. Kädessä on viisi sormea, etusormi, peukalo... Kutitetaan korvan takaa, masusta... Sitten aloin laulamaan maijamehiläistä ja lapsi sai tutkia kättäni. Lopuksi vedin peiton meidän yli ja käsivarren vauvan yli. Ensin alkoi kitisemään mutta sitten nukahti.



Yleensä ei nukahda syliin, mutta joskus yliväsymyskiukussaan nukahtaa vahingossa syliin kun otan vauvan olalle, istun sängylle ja "pompin" ja hytkyn vähän--> vauva nukahtaa.



Olen ajatellut asian niin, että pitää vaan yrittää kaikkia uusia kikkoja ja joku saattaa tärpätä sillä hetkellä.



Tosiaan, olen arkiviikot vauvan kanssa yksin. Se on tosi rankkaa kun joka unille puolen tunnin- tunnin nukutus. Päivässä neljä tuntia pelkkää nukutusta!!

Toivotaan, että vaihe menee ohitse vielä joskus, tsemppiä!