Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
kolmivuotias ottaa äidin takaisin, seitsemänvuotias ei
04.11.2011 |
Meillä on 7- ja 3-vuotiaat isoveljet ja vauva 11 kk. Esikoisen elämään mahtuu useita ajanjaksoja, jolloin äiti on ollut vähän etäisempi: vaikeaa sairastamista raskausaikoina, yhden vauvan kohtukuolema, kohtuutonta stressiä töissä. En ole kuitenkaan ollut kokonaan poissa ikinä enempää kuin pitkän viikonlopun, ja senkään vertaa en ikinä lasten ollessa alle 2 v. Mitään vaikeaa mielenterveysongelmaa ei kuitenkaan ole ollut. Ja pojalla on aina olleet täyspäiset isä ja mummi hoivaamassa, jos äiti on ollut sairaalassa tms.
Keskimmäisellä näitä "äidinmenetysjaksoja" on ollut myös, mutta vähemmän.
Kuopuksen syntymän jälkeen kaikki on ollut hyvin ja äiti voimissaan, mutta tuntuu, että en saa esikoista takaisin lähelleni, vaikka olen ollut hyvin saatavilla ja järkkäillyt kaikille lapsille kahdenkeskistä aikaa. Kolmevuotias on taas äidin poika (myös isän, mutta hiukan enemmän äidin), mutta esikoinen ei tunnu kauheasti välittävän, onko äiti kotona, kunhan joku aikuinen on. Ihan hyvin lapsella itselläään kuitenkin menee: nukkuu, syö, on kavereita, opettajan mielestä kaikki ok, käyttäytyy kohtuullisen hyvin (mutta osaa raivotakin). Pitääkö vain hyväksyä, että ihan lähelle en ensimmäistä vauvaani ikinä enää saa? Joskus tuntuu, että hän ei ikinä toivu siitä, että menin töihin, kun häm oli 1 v 1 kk, vaikka isä jäi kotiin. Päiväkoti alkoi siis vasta 2 v iästä. Ensimmäisen vuoden äiti oli tärkein, sitten isä muuttui tärkeimmäksi, ja äiti jäi kauas jälkeen...
Enkä siis nyt laske tässä, että onko isällä vai äidillä ykköspaikka lapsen kiintymyssuhteissa, vaan tarkoitan,a että kaksi pienintä ovat kiintyneitä molempiin vanhempiin, mutta kotona olevaan äitiin hiukan enemmän. Esikoinen taas pitää isää huiman paljon tärkeämpänä, vaikkei äidinkään kanssa mitään varsinaista ristiriitaa ole. Haluaisin vain välimme läheisimmäksi! Vai onko se kuitenkin luonnekysymys, että jotkut lapset osoittavat enemmän kiintymyksen tunteitaan kuin toiset?
Kommentit (8)
tai siis toivotaan, että kyse on siitä, että hän on isän poika muuten vain, eikä siksi, että äidin vähävoimaisemmat jaksot vat aiheuttaneet jotain kamalia traumoja...
T:ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
lapsella jo vaikuttaa, 7-vuotias on jo eri itsenäinen ja hyvin tietoinen sukupuolestaan ehkä siten tuntee myös samuutta isäänsä. 7-vuotias jo myös hakee läheisyyttä kavereistaan ja vanhemmat voi olla muutenkin ei-cool. 3-vuotias taas vielä muutenkin aika kiinni vanhemmissaan. en sinuna huolestuisi jatkaisin toki yrittämistä löytää joku teidän kahden keskinen juttu...joka loisi jatkuvuutta teidän välille ja puheyhteys säilyy ja lapsella tunne, että äiti välittää vaikka itse ei tunne sinua niin paljoa tarvitsevansa. iän myötä osoittaa välittämistään eri tavalla haluaa tulla huomioiduksi vaikka ei nyhjääkään sylissä pussailtavana enää.
Kuulostaa ihan älyttömältä, että teillä on kaikki hyvin ja silti pohdit mitä olet tehnyt väärin. Menit töihin kun esikoinen oli 1v 1kk? Minä en jaksaisi olla kotona edes niin pitkään! Ja päiväkoti alkoi vasta 2v iässä. Ei kaikilla ole edes mahdollista jäädä hoitamaan lapsia kotiin, eikä kaikki siihen edes pysty.
lapsi on jo 7 vuotta! Se on jo aika iso ja ehkä vaan enää hetkittäin "lähellä". Sitä se on kun ne kasvaa.
Meillä on esikoisen kanssa vähän noin. On vauvasta asti ollut isän tyttö. Yksivuotiaana isä oli idoli, ja äiti muistettiin vain silloin kun oli nälkä, väsy tai piti vaihtaa vaippa. Sitten tuli mummu kuvioon, ja mummu on suuri rakkaus. Äiti on koko ajan ollut jotenkin sivussa. Nyt ollaan lähennytty, mutta ei se helppoa ole ollut. Tuntuu siltä että äiti on niin itsestäänselvyys, ettei sitä tarvitse arvostaa. Mutta kaikki aika mitä saa viettää isän tai mummun kanssa on ihanaa ja ihmeellistä.
Mutta pienistä jutuista huomaa, että kyllä se äitikin on tärkeä; aamulla herätetään ensimmäiseksi äiti, äiti hoitaa kolhut ja kivut, tekee ruuan ja muun välttämättömän. Älä nyt vielä menetä toivoasi, kyllä te voitte vielä lähentyä myöhemminkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Musta tuntuu, että itse olen menettänyt keskimmäiseni kanssa aika paljon, kun olin loppuraskauden takia kovin väsynyt ja sitten sen jälkeen on pikkusisko ollut koko ajan "tiellä". Isä on hänelle meistä se läheinen, vaikka isä on melko paljon ihan fyysisesti pois (esim. matkoilla). Kuitenkin silloin kun isä on paikalla ja "hänen", hän on vain hänen. Musta on aina paikalla vain osa hänelle.
Siis meillä todella isä herätetään aamulla, isä kutsutaan puhaltamaan pipit, isään turvaudutaan hädän hetkellä.
Alue: Aihe vapaa
Ainakin jotenkin tekstistäsi sain sen kuvan.