Ikävä lapsuudenkotia.
Muutin parikymppisenä opiskeluiden perässä Etelä-Suomeen. Lapsuudenkoti on Pohjois-Pohjanmaalla pienellä paikkakunnalla.
Nyt Asun kaupungissa. Lapsuus ja nuoruus meni maalla. Että minä kaipaan niitä maisemia ja pienen kylän yhteisöllisyyttä.
Järviä, puroja, kyläteitä, vanhoja rakennuksia, metsiä, polkuja.... täällä kaupungissa ei ole mitään! 15 vuotta olen kärvistellyt asfalttiviidakossa tuntemattomien ihmisten keskellä.
Onko tuttu tunne?
Kommentit (3)
En todellakaan kaipaa lapsuudenkotiin, erinäisistä syistä.
Miten niin siellä kaupungissa ei ole mitään? Olethan sinäkin siellä! Olisiko siellä töitä, vai miksi olet ympäristössä jossa et viihdy? Ainahan voit muuttaa takaisin lapsuudenkotiisi ja kokeilla vieläkö se tuntuu samalta kuin lapsuudessasi.
(Useimmat pettyvät. Vanhempani muuttivat eläkkeelle jäätyään takaisin syntymäkaupunkiinsa mutta eivät kestäneet asua siellä vuottakaan. Sanoivat ettei siellä ole HEILLE enää mitään.)
Niin mäkin kaipaan, siinä asuessani, olisi pitänyt nyt olla todella varaa..(rahaa)
Ikävöin sinne.. Minkäs tekee ?
Haaveilla voi 🤨