Montako ruunaria eli ruunista olette syöneet tänään ruunarinpäivänä
Kommentit (11)
0, tänään siis
aiemmin olen jo syönyt muutaman, eilen viimeksi.
Hyvää kolonialismin päivää. Runeberg on kolonialismia. Tänään on Runebergin päivä. Runeberg ei osannut suomea ja hänet on pakotettu meille kansallisrunoilijaksi aikana kun suomenkielinen kirjallisuus oli kielletty. Runeberg kuvasi meidät hitaiksi ja tyhmiksi. Mikä alemmuuden tunne meitä hallitsee, kun hyväksymme tällaisen kolonialismin itsellemme.
Runeberg on kolonialismia, kulttuuri-imperialismia, vähättelyä, syrjintää, pakottamista, taloudellista hyväksikäyttöä, pakkokieltä, koulutuksen estämistä, kirjallisuuden estämistä, oman kulttuurin kehittämisen estämistä, oman identiteetin kehittämisen estämistä ja kaiken muun ruotsalaisen pakottamista.
En yhtään. Ovat pahoja. Olen ehkä koko elämäni aikana syönyt niitä yhden tai kaksi.
0 kpl. Eilen lähikauppaan oli tuotu leivoksia lisää. Mutta mauttomia versioita.
Ihmiset olivat toki aikansa kuvajaisia kanssa. Leivonnaisesta muistakaamme hänet ennemmin.
En yhtään ole syönyt sitten viime vuosituhannen
Vierailija kirjoitti:
Hyvää kolonialismin päivää. Runeberg on kolonialismia. Tänään on Runebergin päivä. Runeberg ei osannut suomea ja hänet on pakotettu meille kansallisrunoilijaksi aikana kun suomenkielinen kirjallisuus oli kielletty. Runeberg kuvasi meidät hitaiksi ja tyhmiksi. Mikä alemmuuden tunne meitä hallitsee, kun hyväksymme tällaisen kolonialismin itsellemme.
Runeberg on kolonialismia, kulttuuri-imperialismia, vähättelyä, syrjintää, pakottamista, taloudellista hyväksikäyttöä, pakkokieltä, koulutuksen estämistä, kirjallisuuden estämistä, oman kulttuurin kehittämisen estämistä, oman identiteetin kehittämisen estämistä ja kaiken muun ruotsalaisen pakottamista.
Suomessa asuva ei osannut suomea ? Kuitenkin yliopistoon osasi ja vaikka isä oli ruotsalainen jota kutsuttiin nimellä Janne, niin ei edelleenkään voi väittää ettei Suomea osannut, kaksi kielisiä oli jo tuohon aikaan Suomessa
En yhtään kun en löytänyt S-marketista :( Olisin kaksi ostanut. En jaksanut lähteä pidemmälle toiseen kauppaan.
Yhden, illemmalla syön sen toisen joka paketissa on vielä jäljellä.