elämänasenne tekee lapsista hankalia

Luin ketjua tuosta kun isovanhemmat eivät hoida lastenlapsia kaikissa tapauksissa jne.



Tuli mieleeni se, että jos vanhemmat heittäisivät halun "omaan aikaan" esim. 10 vuodeksi sivuun ja eläisivät sen siivun vain ja ainoastaan lapsilleen ja jos kulttuuri ja yhteiskunnan asenteetkin tukisivat tätä, niin voisi löytyä se lasten kanssa olemisen mukavuus. jos vanhempi kokee lasten kanssa olemisen ilman oman ajan kaipuuta mukavaksi, se heijastuu myös lapsiin ja ne ovat helpompia hoitaa jne. En nyt tarkoita mitään vannoutunutta kotiäitiyttä, vaan ihan normi työssä käymistä, mutta sen pois jättämsitä että hamutaan ja haikaillaan sitä "omaa aikaa" ja "parisuhdeaikaa". Kyllä niitä riittää pitkä pätkä senkin jälkeen kun lapset ovat isompia. Ilman oman ajan puuttumisen kokemusta pystyy paljon paremmin aidosti nauttimaankin lapsista.



Itse olen tukiverkoton, emmekä miehen kanssa voi viettää ikinä omaa aikaa. Silti alussa sitä haikailimme ja kaikki meni ns. päin p:tä ja kaikki harmitukset tuntuivat johtuvan siitä kun ei ole omaa aikaa. Sitten tietoisesti hyväksyimme tilanteen, että omaa aikaa ei ole eikä parisuhdeaikaa, vaan sen vuoro on "sitten joskus", ja tuon hyväksynnän jälkeen on menty niin paljon rennommin ja kivemmalla otteella ja lapsetkin voi paremmin ja ovat ns. helpompia.



Mun mielestä markkinavoimat on yksi mikä repii siihen että pitäisi saada kaikki kerralla, käydä perhelomilla, yksilölomilla, parisuhdelomilla, harrastaa yhdessä ja erikseen kaikilla perheen kokoonpanoilla, olla omat ja yhteiset kavaerit ja huolehtia että on yhteyksissä lasten kamujen vanhempiin jne. Käydä leffassa omien kamujen kanssa ja lasten kanssa, kylpylässä perheenä mutta myös uimassa yksin rataa jne .jne.



Täytyisi revetä olemaan tavallaan kaikkea yhdellä kertaa ja kukas siihen ilman stressiä pystyy ja siinä ne lapsetkin tuntuu sitten taakalta. Eikä se lapsista kivalta kuulosta että heidät pitää saada "pois jaloista" välillä että isi ja äiti saa ladata akkuja että jaksaa sitten taas "olla lasten kanssa". Ihan kuin ne lapset siinä olisivat joku elämän pilaava tekijä johon jotenkin olisivat itse syypäitä. Ei ihme jos siinä tulee yhden ja toisenkin laista käytöspulmaa jne.



Eli rentoa perhe-elämää ilman "oman elämän haikailua" ja yläätys, siitä alkaa nauttia eikä omaa elämää kaipaakaan. Asennemuutos siis.