Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Tuntuu etten uskaltais syödä
16.01.2026 |
Mulla on henkisesti paha olo, ja se kanavoituu osaksi jotenkin niin, että musta tuntuu etten muka oikein voi syödä tai se kaikki menee suoraan vyötärölle ja reisiin. Siis vaikka söisin ihan normaalin määrän. Yksin ollessa tää on paljon pahempi ongelma kuin jonkun kans, vaikka se ei tietäis siitä mitään. Mutta asun yksin, ja yksin missään ravintolassa käynti ei ainakaan auttais mitään (se ois kamalaa). En ole ylipainoinen. Harrastan aika paljon liikuntaa.
Lähinnä kai haen jonkinlaista vertaistukea. Onko kellään muulla täällä ollut tällaista?? Tää on joku outo pahan olon hallintakeino. Että kun en pääse eroon siitä muutenkaan niin puran sen tällaiseen kontrolliin ja vihaan itseäni kohtaan. Ai että mä oonkin vihainen itselleni. Oikeasti oon vihainen elämälle, mutta se on niin epämääräinen vihan kohde, että helpompi kääntää se itseensä. Mulla on nälkä ja yleispaha olo.
Sori vuodatus.
Kommentit (5)
Mulla on ollut samaa. Oon 38 ja vasta viime vuonna opettelin syömään joka päivä, mullakin ahdistus, viha ja muut negatiiviset tunteet kääntyy itseeni kun en mä ole ikinä saanut niitä ilmaista, ja enhän mä muutenkaan voi olla koko maailmalle vihainen.
Mikäs vaivaa mieltä?
On aika inhottavaa tässä iässä vasta oppia ja opetella että itsekin tarvitsee ruokaa, lepoa ja huolenpitoa. Kun ei ole ketään vieressä niin se pit tehdä itse.
Hyvä että harrastat liikuntaa, mutta muistathan levon ja ravinnon, tiedän että se on vaikeaa, mutta tärkeää sulle. Ylikunto voi kroonistuessaan tehdä pahaa jälkeä pidemmälle ajalle.
Onko sulla pitkään ollut syömishäiriötä? Mistä sä rankaiset itseäsi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla on ollut samaa. Oon 38 ja vasta viime vuonna opettelin syömään joka päivä, mullakin ahdistus, viha ja muut negatiiviset tunteet kääntyy itseeni kun en mä ole ikinä saanut niitä ilmaista, ja enhän mä muutenkaan voi olla koko maailmalle vihainen.
Mikäs vaivaa mieltä?
On aika inhottavaa tässä iässä vasta oppia ja opetella että itsekin tarvitsee ruokaa, lepoa ja huolenpitoa. Kun ei ole ketään vieressä niin se pit tehdä itse.
Hyvä että harrastat liikuntaa, mutta muistathan levon ja ravinnon, tiedän että se on vaikeaa, mutta tärkeää sulle. Ylikunto voi kroonistuessaan tehdä pahaa jälkeä pidemmälle ajalle.
Onko sulla pitkään ollut syömishäiriötä? Mistä sä rankaiset itseäsi?
Kiitos vastauksesta, sekin jo vähän piristi.
Yksinkertaistetusti vois sanoa, että pahin ongelma mulla on se, etten oo kellekään tärkein/tärkeimpiä ihmisiä. Tuntuu ihan kuin mussa ois joku ontto kohta sen vuoksi (joo outo kuvailu). Tuntuu pahalta nähdä vierestä miten muut on osa jotain jopa ihan syntymälahjana.
Mulla on ollut jonkinlaista anoreksiatyyppistä oiretta ainaki 10 v (lukiosta asti), mut oon jotenkin saanut pidettyä sen sen verran kurissa, että oon voinut käyttää sitä kainalosauvana samalla kun suoritan elämässä vähintään kaiken muun pakollisen. Ylisuorittaja onneksi en ole ainakaan enää.
Kai mä rankaisen itseäni siitä että oon niin huono vaikka parhaani oon yrittänyt ja päällisin puolin pärjännytkin elämässä että mä en siltikään oo rakastettu.
Noloa.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Oletko ylipainoinen?
En. Ennemmin alipainoinen.
Ap
Alue: Aihe vapaa
Tai onko jotain muita pahan olon kanavointikeinoja, mitä ei ihan heti tulis mieleen?
Mieluiten joku tie ulos tästä.
Ap