Alan vaihdosta haaveilevat ja sitä kohti menevät!
Ketju, jossa keskustelua työuran muutoksista itselle mieluisampaan suuntaan: haaveita alan vaihtamisesta ja tekoja sen saavuttamiseksi. Sparrataan ja vertaistuetaan!
Minä pohdin parhaillaan, mitä kohti lähteä. Takana monia kehittämisprojekteja omalla alalla ja vankka työkokemus sekä verkostot. Pidän edelleen kyllä asiantuntijatyöstäni, mutta alallani työtahti on mennyt jo epäinhimillisyyden puolelle. Tämä tapahtui koronan jälkeen ja hybridityösekoilu tuo muutenkin paineistettuun työarkeen ihan oman aikarosvon tvistinsä. Ihmisten paha olo näkyy työssäni ja vaikuttaa siten myös omaan kokemukseen työn mielekkyydessä. Haluaisin simppelimpää ja inhimillisempää työarkea, työaiheet voivat toki olla hyvinkin kompleksisia (se ei ole haaste). En vain vielä osaa sanoa, mitä kohti tässä lähtisi.. yrittäjyyskin on käynyt mielessä.
Vaihdoin jo. Olen tyytyväinen.