Miehen vanhemmat eivät mielestäni huomioi lapsenlastaan

että miksi aikuiset ihmiset odottavat avustuksia hankinnoissa vanhemiltaan. Eikö jokaisen pitäisi elää niin, että pystyy ne isommatkin hankinnat tekemään itse. Poikkeustilanteet tietysti eri asia, mutta jos jo oletuksena on se, että toisten pitäisi osallistua teidän elämään rahallisesti, niin silloin jotain on pielessä.

Toiset ihmiset ovat erilaisia ja ehkä ovat huonanneet, että olet aina huomion keskipisteenä ja sua lellitään joka suunnasta ja ovat ajatelleet, että saat sitä jo tarpeeksi. Heidän ei tarvitse avustaa sua ja perhettä. Ehkä se huomionhaku jopa ärsyttää niin paljon, että jättävät sen takia sun lapsesi huomioimisen vähemmälle. Mene ja tiedä, mutta et sä ainakaan asialle mitään voi.

Perheet on erilaisia. Vanhemapani eivät juuri inoile lapsistani. No onhan heillä jo toistakymmentä lapsenlasta kaikkiaan. Eivätkä ole omiakaan lapsia kovasti "huomioineet". Siis minulla ja sisaruksillani on ollut ihan normaali lapsuus mutta ollaan ennemminkin kasvettu siinä ohessa kun vanhemmat on tehneet töitä jne. Eli meidän kanssa ei ole vietetty paljoa aikaa leikkien jne. mutta meidät on otettu pienestä pitäen mukaan töihin jne.



Anoppi sitten voisi varmaan vaikka syödä lapsemme. On aina ollut tosi lapsirakas ja kun lapsemme ovat vielä ainoita lapsenlapsia... On kiinnostunut ja hoitaa paljon ja haluaisi hemmotella kovasti jne.



Eli perheet vaan on erilaisia. Siihen on paras heti tottua. Elämä on niin helpompaa mitä yrittäen muutta esim. appivanhempien käytöstä.



Onnea vauvasta.

Minä olen ainoana lapsena ehkä tottunut suureen huomion määrään jne, siksi odotan heiltä enemmän tunteiden näyttämistä, kiinnostuksen osoittamista, avustusta hankinnoissa?

Pilalle paapottu draamakuningatarminiä ei välttämättä ole ihan kaikkien mieleen.

Tai ehkä appivanhempasi eivät vain ihmeemmin välitä pikkuvauvoista. Ja susta.

minustakin tuntuu että miehesi vanhemmat eivät oikein välitä lapsestanne. Mitä mieltä miehesi on? Minulla on hieman sama tilanne, mutta mieheni mielestä vain vertaan omiin vanhemiini, jotka ovat "isovanhemmushulluja". Ehkä näin. Silti on hassua, että he osoittavat hieman mustasukkaisuutta, kun juhlissa (esim. synttärit) lapseni puuhailee kaikenlaista minun vanhempieni kanssa ja heillä on "omat jutut". Anoppi esimerkiksi yritti napata syliin 2-vuotiaan poikani että "tule välillä mummonkin syliin".



Sitten loukkaantui kun poika pyristeli pois.. pitää siis 2-vuotiasta vielä "sylivauvana". Ikinä ei ole mitään tehnyt lapsen kanssa, harvoin edes juttelee. ovat siis hyvin vieraita ihmisiä.. sellaista se on. ajattelin ensin, että aristavat pientä vauvaa, mutta ei se käytös ole parissa vuodessa mihinkään muuttunut. Minulle sopii myös, että eivät juuri osta lapselle mitään. ne vähät asiat, jotka ostavat eivät ollenkaan sovi lapselle. Isovanhemmilla ei ole mitään käsitystä lapsen kiinnostuksen kohteista, eikä yleistäkään tietoa tietynikäisten lasten kiinnostuksista.



kannattaa hyväksyä asia jolle ei voi mitään.

Niin myös isovanhempien antamia lahjoja lapsenlapsilleen. Tyttären lapset saavat keskimäärin arvokkaampia lahjoja kuin pojan lapset. Sisäänrakennettua toimintamallia tämäkin. Pojan lapset kun ei 100% varmuudella ole omaa lihaa ja verta.



Toki voisivat jotain tuoda hekin :)

mun appivanhemmat eivät onnittele syntymäpäivinä,eivätkä ole kiinnostuneet näkemään lapsia,vaikka asuvat suht koht lähellä ja ovat nuoria. viisvuotiastamme ovat nähneet neljä kertaa ja 1 vuotiasta kerran.

Tuohon raha-asiaan sanoisin heti, anteeksi en erikseen lähtenyt tuota selventämään. Siis se mua lähinnä ihmetyttää, että kun vieraammatkin sukulaiset ovat onnitelleet lahjojen kera - samoin teen aina itse - vain ainoastaan appivanhemmat ovat olleet ostamatta vauvalle mitään. Jos eivät pidä minusta, miksi sen heijastaa vauvaan?! Hän on aivan uusi ihminen ja viaton kaikkeen tähän. Itse en ole ollenkaan huomionkipeä. Päinvastoin olen älyttömän ujo ihminen ja heidän seurassaan usein pelkään että mitähän ajattelevat minusta jne. Olet oikeassa, ei tietenkään pitäisi laskea talouttaan sen varaan että muut auttavat. Eikä olla niin myöskään tehty. Ollaan pärjätty toistaiseksi ihan omilla tuloilla. Mutta eikö kieltämättä ensimmäisen lapsen kohdalla hankitoja ole aika paljon...+ siispä minun mielestä olisi hienotunteista olla vanhempana jollainlailla avuksi. Itselleni en tietenkään odota heiltä mitää. tosin se, että kysyisivät kuulumisia minun tai vauvan olisi mieltä lämmittävää. Tuntisi olevan hyväksytty.

samoin kuin sinä, ja minä olen yksi neljästä lapsesta (en "hemmoteltu" ainokainen). Eihän kyse ole siitä että haluaisi avustuksia, vaan kokemuksesta, että appivanhempia ei kiinnosta oma lapsenlapsi. Ei kai sille mitään voi että tuollaisen panee merkille, vaikka ei olisi mitään vaatimassakaan (huomiotakaan).



Ja toi, etteivät tuoneet ristiäislahjaa, on todella epänormaalia! (vaikka toki on heidän oikeutensa). Mutta toisaalta se, etteivät tarjoudu auttamaan hankinnoissa, on mielestäni ihan normaalia, ei kaikille tule vaan mieleen tuollaiset asias (eivät tajua/tule ajatelleeksi, mitä vauva tarvitsee ja/tai eivät koe sopivaksi tarjota).

Niin myös isovanhempien antamia lahjoja lapsenlapsilleen. Tyttären lapset saavat keskimäärin arvokkaampia lahjoja kuin pojan lapset. Sisäänrakennettua toimintamallia tämäkin. Pojan lapset kun ei 100% varmuudella ole omaa lihaa ja verta.

Toki voisivat jotain tuoda hekin :)

Miehen sisko on saanut vanhemmiltaan parisataa tuhatta euroa, hänen lastaan on lellitty ja hoidettu. Meidän lapset ei ole mitään, anoppi ei aina muista edes heidän nimiään. Eikä vaivautunut ristiäisiin. Ihan sama minulle, pärjäämme hienosti ilman appivanhempiakin. Lapsemmekaan eivät ole kiinnostuneita heistä, eikä ihme.

Ilmeisesti tavat vaihtelee ihan sen mukaan mistäpäin suomea on kotoisin.Minä en ole kuullutkaan et ristiäisiin viedään lahjoja.Vain etukäteen valitut kummit antavat lahjan lapselle ei muut vieraat.Tietenkin on kohteliasta viedä esim.kukkia.

että eivät ole antaneet lapselle lahjaa ristiäisissä eikä syntyessä. Ristiäislahjan puutteen voisi selittää se, jos olisivat antaneet lahjan lapsen syntyessä niin voisivat ajatella, että ristiäispäivänä vain kummit muistavat lahjoilla. Tms.



Mitä jos ovat vaikka laittaneet rahaa miehesi tilille, mutta hän ei ole huomannut tai kertonut? Mitä miehesi muuten ajattelee tästä?



Voiko olla, että esim. ujoutesi on aiheuttanut sellaisen tilanteen, että ovat tulkinneet, ettet(te) pidä/pitäisi heidän antamistaan lahjoista?

Asia on kuitenkin vain niin päin ettei miehen vanhemmat näe lasten lastaan, vaikka kuinka soittelee ja pyytää käymään. Lapsen isä on aika herkkää sorttia ja suuttuu turhastakin asiasta, joten isovanhemmat ovat yrittäneet nyt antaa tilaa heille. Lapsen syntymän jälkeen he ovat nähneet lapsen kaksi-kolme kertaa ja lapsi on nyt myös 3 kuukautta. Käy sääliksi näitä isovanhempia kun näkee miten se heihin sattuu.

monesti tulkitaan ylimielisyydeksi, että jos nyt yrittäisit itse lähestyä heitä ensin ja mieti vasta sitten missä mättää.

Se lapsenlapsi on kyllä sen arvoinen, että sille annetaan ristiäislahja ja kuulumisia kysellään, otetaan syliin ja pyydetään vaikkapa valokuvia. Eikö tuo nyt sentään ole normaalimpaa kuin tuollainen epämiellyttävä jurotus?



Niin, en tiedä, missä päin Suomea ei viedä ristiäislahjoja, koska ainakin täällä pääkaupunkiseudulla, missä me asumme, niitä annetaan, ja niin annetaan Turun seudulla, josta olen kotoisin ja samoin Pohjanmaalla, josta miehen äiti on kotoisin. Niin, ja Keski-Suomesta on miehen isä, ja tädit lähettivät lahjoja, vaikka ei edes kutsuttu ristiäisiin. Minusta olisi äärimmäisen noloa mennä mihinkään juhliin viemättä mitään. Aina viedään edes kukkia, yleensä vielä jotakin lahjaakin, vaikka nyt mennään vain kavereille kutsuttuna kylään. En kästiä, miten kehtaa tälläytyä ja syödä juhlaherkkuja mutta ei vie mitään itse juhlakalulle. Huh huh!

Vanhimmat pojat on jo yli 20 ja saattaa olla lapsia tulollaan jonkun vuoden päästä. Miniäkokelaistakaan en ole vähääkään innostunu.



Eli meitä on joka junaan.

Pystyn hyvin myötäelämään, sillä tilanteemme on kutakuinkin samankaltainen. Tosin meidän vauva ei ole mieheni äidin ensimmäinen vaan viides lapsenlapsi, ja sen kyllä huomaa. Enin hohto on näköjään mennyt vauva-asiasta.



Ihmettelin minäkin, kun raskaudesta kerrottuamme ei kuulunut onnitteluja eikä voinnin kysymisiä. Kun vauva oli syntynyt, toi mukanaan vain pari nurkistaan löytämäänsä tyttärensä lasten vanhaa rytkyä (kauhtuneita ja n. 1,5-vuotiaalle sopivia). Ristiäislahjaksi toi pyyhkeen(!?), kun taas mun sukulaiset antoivat arvolahjoja. Ei ole tarjoutunut auttamaan millään tavalla "henkisesti", rahallisesti tai mitenkään.



Huom! Emme ole anopin rahojen perässä, MUTTA vertailun vuoksi mun vanhemmat on auttaneet meitä (pyytämättä, omasta halustaan ja ilostaan) monenlaisilla tavoilla. Vauvani ei ole heidänkään ensimmäinen lapsenlapsensa, mutta ovat kyllä aivan hullaantuneet uudesta tulokkaasta.



Tulen ihan kohtalaisesti anopin kanssa toimeen, eikä mua omasta puolestani haittaa, ettei se huomioi erityisesti meitä ja (ainutlaatuista, ihanaa) vauvaani. Mutta kieltämättä toisinaan hieman oudoksuttaa, kun anopin tyttären lapset saavat valtavasti huomiota ja sille tyttärellekin on ostettu mm. asunto ja auto. Vauvani puolesta vähän harmittaa mummon epätasapuolisuus, eikä tietenkään materiaa vaan olemassa- ja läsnäoloa ajatellen.