Lue keskustelun säännöt.
Vaativa äiti repii hermoja
08.12.2025 |
Iäkäs yksin asuva äitini kaatui pari viikkoa sitten ja loukkasi olkapäänsä. Oikea käsi on nyt kantositeessä ja me lapset käymme hänellä auttamassa arkisissa asioissa päivittäin. Lisäksi hän saa kunnalta kerran viikossa apua ja muutama hyväkuntoinen ystävä käy myös säännöllisesti vierailulla. Tähän saakka on ollut omatoiminen.
Ongelmaksi on nyt muodostunut se, että hän ei ole valmis joustamaan vaatimustasostaan toipilaana. Aamulla pitäisi saada "päivävaatteet päälle" (äitini ei kulje kotona verkkareissa tai pyjamissa, vaan pitäisi olla "kunnolliset" vaatteet, rintaliivit jne.). Hiukset pitäisi laittaa myös aamulla kuntoon (föönata ja kääntää). Kevyt päivämeikkikin olisi kiva. Ja kaikki vaikka ei poistu juuri kotoaan. Ja illalla koko rumba pitäisi toistaa - vaatteet pois, meikit pois...
Päiväpeite pitäisi laittaa sänkyyn, koska hän ei ole mikään epäsiisti barbaari. Imuroida pitäisi vähintään kolmesti viikossa (koska yksiasuvan eläkeläisen jäljiltä pölyä muka kertyy). Vessanpönttö pitäisi pestä päivittäin, koska niin hän on aina tehnyt. Ruoka ei saisi olla eineksiä, kun hän on aina kokkaillut itse.
Kyllähän me lapset autellaan, mutta ei me millään revetä sinne monta kertaa päivässä, aamulla petaamaan sänkyä tai auttamaan paitapuseroa ja neuletta päälle. Pesemään pönttöä ja poistamaan meikkejä ja vaatteita nukkumaan mennessä. Käydään arkena töiden jälkeen, viikonloppuna vietetään enemmän aikaa kokkaillen, siivoten ja seuraa pitäen. Meillä on kaikilla perheet ja lapsia - elämä on kiireistä.
Välillä tuntuu, että olisi helpompi, jos emme asuisi näin "lähellä" (12-40km) vaan riittävän kaukana. Nyt kiukuttelee, kun standardit joihin on tottunut aiemmin ei toteudu. Kukaan ei tule häntä aamulla päivävaatteisiin pukemaan tai sänkyä petaamaan. Olemme ehdottaneet ulkopuolisen avun hommaamista päivittäin, mutta äidin mielestä on turhaa vaivata ulkopuolisia "näin pienillä jutuilla" mutta omia lapsia ilmeisesti voi vaivata.
Huoh.
Kommentit (3)
Tunnen tuskan. Oma äiti ei halua palvelutaloon tai ulkopuolista apua mutta ei pärjää kotona itsekseen (eläköön itsemääräysoikeus!). Minulla on matkaa äidille 170km suuntaansa, yritän käydä viikonloppuisin. Sitten nurisee, että kun en käy viikolla. Vaikka kuinka väännän rautalangasta, niin ei usko että mulla on perhe, työ ja muu elämä.
Olen alkanut päästää valitukset toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. En kommentoi valituksiin, vaan vaihdan aihetta. Joskus melkein toivon, että tulisi joku terveyshaaste, että saataisiin pakotettua palvelutaloon/hoivakotiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ovatkohan olleet itse kovia auttamaan ja menneet monta kertaa päivässä, jos vaaditaan. Mutta tosiaan jospa jonkun henkilökohtaisen avustajan palkkaisi vähäksi aikaa.
Tuohon on yksi ratkaisu; Te selitätte että teidän on mahdottomuus käydä auttamassa monta kertaa päivässä. Äitinne joko ymmärtää tai ei ymmärrä. Te käytte siellä silloin kun pääsette. Jos äitinne jatkaa marisemista niin selkeästi ilmaisette että auttaminen loppuu kokonaan jos ei käsitä yksinkertaisia asioita.
Oma äitini oli hyväntahtoinen mutta joissakin tämän tyyppisissä jutuissa ei meinannut tajuta että me lapset ei vaan kyetä eikä jakseta kaikkeen. Piti sitten olla kovana ja sanella ehdot topakasti, kyllä se sitten lopulta ymmärsi.