Onko kotisi siisti koko ajan siisti, ja kuinka usein siivoat?
Meillä oli jatkuvasti jonkin verran sotkuinen ja likainen koti. Siivoamisen aloittaminen tuntui aina valtavalta urakalta, joten en jätin pienetkin jutut siivoamatta, koska en ollut ikinä tyytyväinen kun aina olisi pitänyt siivota enemmän kuin olisi jaksanut. Jätin sängyn pelaamatta, koska mitä väliä kun lattialla oli pölyä ja roskaa.
Sitten hankin robotti-imurin. Nyt kotimme on siisti kaiken aikaa. Imuri hoitaa isoimman ja aikaa vievimmän työn. Jaksan taas siistiä, koska se on vain pieni työ. Tavarat kerätään pois lattioilta, myös lapset keräävät koska muuten joutuvat imuroimaan itse. Pyyhin pölyjä useammin, ja pidän tavarat paikoillaan. En olisi vielä hetki sitten uskonut, että tämä on edes mahdollista.
Kommentit (16)
Aina on hieman sotkua. Lasten tavaroita, pyykkiä, omat projektit ja harrastuskamppeet levällään. Imuroin pari kertaa viikossa ja pyyhin pintoja. Ei meillä likaista ole vaan sekaista.
Jos lapsikoti on koko ajan siisti niin jotain on pielessä. Lasten pitää saada leikkiä.
Vierailija kirjoitti:
Jos lapsikoti on koko ajan siisti niin jotain on pielessä. Lasten pitää saada leikkiä.
No ei meillä ole enää leikki ikäisiä lapsia, paitsi nuorempi vielä leikkii. Mutta hän osaa jo siivota lelunsa hienosti, on aina ollut järjestelmällinen lapsi. Ap
Vierailija kirjoitti:
Mainos
Ei ole, vaan aidosti tyytyväinen käyttäjä. Jos joku ei robotti-imuria halua, se ei ole minulta pois. Ei se välttämättä jokaiseen taloon ja perheeseen ole elämää mullistava laite. Ap
On aina siisti. En sotke, laitan tavarat heti paikoilleen, ja jos jotain likaa tulee, pesen heti pois.
Robotti-imuri ei petaa sänkyjä, ei vaihda lakanoita, ei pyyhi pölyjä pöydiltä, kirjahyllyistä jne. Miksi hankkisin ?
On siisti. Ylläpidän joka päivä. En kyllä oikein laske tätä ylläpitoa siivoukseksi, koska se tapahtuu ihan automaatiolla. En siis koskaan ajattele, että "nyt pitää siivota", vaan esimerkiksi keittiön pintojen pyyhkiminen ja kokkausvälineiden tiskaus ennen ruokailua on mulle normaali. Olen laittanut tavarat minimiin, ja kaikelle on oma paikka. Tämä on ehkä tärkeintä.
Asun yksin, joten ylläpito on helppoa. Uusi, avara yksiö.
Lapsuudenkoti oli sekava, likainen ja täynnä tavaraa. Äiti sanoo asuntoani sieluttomaksi, mutta minulla on täällä ihanan rauhallinen mieli.
Pointti oli se, että ennen en jaksanut siivota sitä vähääkään, kun en jaksanut siivota riittävästi että olisi siistiä ja puhdasta, en siis halunnut aloittaa koko hommaa ollenkaan. Nyt on siistiä, kun minulle on jäänyt vain pieni osa siivoustyöstä. Ap
Vierailija kirjoitti:
Jos lapsikoti on koko ajan siisti niin jotain on pielessä. Lasten pitää saada leikkiä.
Ei ne lelut lattialla tarkoita, että olisi epäsiistiä. Siivotonta on, jos kaatunut maito tai tippunut ruoka kuivuu lattiaan/pöytään, vessassa haisee pissa ja joka paikassa on pölyä.
On aina suht siistiä, ei ainakaan tavaroita loju muualla kuin siellä, minne ne kuuluu. Kaikki ollaan sisäistetty, että tavarat viedään niiden omille paikoille käytön jälkeen.
Eteisessä on kyllä iso kori, johon tulee tiputettua kaikenlaista kiireessä, mutta sen korin kun aika ajoin käy läpi, niin siinä se.
Kodinkoneet auttaa pitämään kodin siistinä. Astianpesukoneeseen tiskit, pyykit koneeseen, sieltä kuivaajaan ja takaisin käyttöön. Robo hoitaa laittiapölyt, itse pitää pyyhkiä pinnat. Ikkunat käy pesemässä Minna, ammattisiistijä.
Vierailija kirjoitti:
Robotti-imuri ei petaa sänkyjä, ei vaihda lakanoita, ei pyyhi pölyjä pöydiltä, kirjahyllyistä jne. Miksi hankkisin ?
No ei kukaan pakota. Jos jaksat siivota kaikki itse etkä sinulla ole mitään vaikeuksia, ei tietenkään tarvitse hankkia. Itsellä oli vaikeaa jaksaa, kun on niin paljon muutakin. Robotti-imuri ottaa isossa talossa todella paljon minulta työkuormaa pois, kun se imuroi koko talon joka päivä. Ennen minulla meni viikkosiivoukseen helposti 8 tuntia ja enemmänkin. Ap
Nykyään on aina melko siistiä. Ylläpidän siisteyttä imuroimalla ja tiskaamalla yms. säännöllisesti. Nuorempana olin sotkuinen ja piti aina tehdä suursiivous jos vaikka joku oli tulossa kylään.
En omista robotti-imuria enkä edes tiskikonetta.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
No ei aina ole siisti, ei likaa ole mutta kun on lemmikkejä ( ei ulkoilevia), tulee niistä aina jotain lattialle. Tavaraa niin paljon ettei mitään robotti-imuria voi ajatellakaan, eikä jo lemmikkien takia . Toisaalta keskuspölynimuri pitä aika pölyttömänä, kun poistoilma menee ulos
Vierailija kirjoitti:
On siisti. Ylläpidän joka päivä. En kyllä oikein laske tätä ylläpitoa siivoukseksi, koska se tapahtuu ihan automaatiolla. En siis koskaan ajattele, että "nyt pitää siivota", vaan esimerkiksi keittiön pintojen pyyhkiminen ja kokkausvälineiden tiskaus ennen ruokailua on mulle normaali. Olen laittanut tavarat minimiin, ja kaikelle on oma paikka. Tämä on ehkä tärkeintä.
Asun yksin, joten ylläpito on helppoa. Uusi, avara yksiö.
Lapsuudenkoti oli sekava, likainen ja täynnä tavaraa. Äiti sanoo asuntoani sieluttomaksi, mutta minulla on täällä ihanan rauhallinen mieli.
Eikö sinulla ole tiskikonetta ?
Oho, tuli ylimääräinen sana otsikkoon.